tiistai 26. heinäkuuta 2011

Pilkotut teiniunelmat

Viime viikon radiolistaa tuuletti yksi odotettu vakiotähden uutuus, ja nyt niitä on kaksi, tosin vähän alempana – Samuli Edelmannin Ei mitään hätää 24:ntenä ja Red Hot Chili Peppersin The Adventures of Rain Dance Maggie sijalla 31. Juha Tapion En mitään, en ketään toki jatkoi nousuaan korkeasta debyytistä (14–9), mutta Adelen Set Fire to the Rain kiilasi sen ohi (16–8).

Oikeastaan lista ei kaivannut paljon tuuletusta, sillä vanhatkin laulut osasivat liikehtiä keskenään. Mr Saxobeat saavutti edellisen paalupaikan alaspäin menevillä soittomäärillä, joten ei ihme, että valtakausi loppui lyhyeen. Uusi ykkönen on Arttu Wiskarin Tuntematon potilas, joka keräsi kookkaimman pistepottinsa Iskelmä-kanavalta. Tuure Kilpeläinen sai jo kolmannen Top 20 -radiohittinsä vuoden sisällä (Pelko pois 23–17).

Katy Perry yrittää paraikaa vallata USA:n Hot 100:n kärkeä viidennellä samalta albumilta lohkotulla singlellä, mihin tähän mennessä on yltänyt vain Michael Jackson. Suomessa daamin kurssi on matalampi, mutta sangen tasainen: Last Friday Night eteni radiosoitossa nyt 19:nneksi, kun neljä edellistä noukkivat sijat 8–12–21–17. Nuo neljä eli California Girls, Teenage Dream, Firework ja E.T. nousivat kaikki Top 20 -singlelistalle, joten samaa sopinee odottaa tältäkin.

5 kommenttia:

  1. Novan julkaisema lista päivittyy silloin tällöin, eikä selvästikään samalla tiheydellä kuin listat, joita referoit. Olisi mukava päästä tutustumaan viikottaiseen kärkeen, edes kärkikymppiin jossain. Onko tämä mahdollista vain Nielsenin maksullisen Music Control - palvelun tilaajille?

    VastaaPoista
  2. Pitänee toivoa, että Nova-päivitys toimii paremmin lomien jälkeen, koska muualla netissä listaa ei enää ole Radio&Records-sivuston lopetettua toimintansa. Radiostahan sitä kai voi kuunnella?

    Mä saan listan Musiikkituottajilta arkistointitarkoitusta varten, en julkistamista.

    VastaaPoista
  3. Radio Novalla voi perjantaisin klo 20 kuunnella Suomen Suostuimmat-radiolistaa. Kahden tunnin lähetyksen aikana siinä kaydään läpi listaa sijat 1-100. Sijoiden 21-100 kohdalla useimmiten soi uutuudet tai nousussa olevat kappaleet, joskus joku satunnainen poiminta listalta. Top 20 mainitaan useimmiten kokonaisuudessa, paitsi että viime viikolla mainittiin kokonaisuudessaan vain Top 15 ja sitten satunnaisesti listasijoituksia sieltä sun täältä. Top 20-sijoitukset voi tarkistaa myös Novan ylläpitämästä Spotify-listasta nimeltä Suomen Suosituimmat, jota ei kuitenkaan pari viikkoon ole päivitetty ajankohtaisksi.

    VastaaPoista
  4. Kiitos tiedoista. Valitettavasti perjantai-iltaisin ei ole mahdollisuutta syventyä radio-ohjelman ääreen ja listamuotoinen data kiinnostaa muutenkin lähtökohtaisesti enemmän.

    Parempaa päivitystiheyttä odotellessa..

    VastaaPoista
  5. Nova on päivittänyt tämän viikon Radiolistan Top 10 osoitteessa http://www.radionova.fi/musiikki/listat/suomen-suosituimmat/

    Mistä mahtaa johtua että Antti Tuiskun "Hyökyaalto" sijalla 20 on jälleen ainoa Top10-sijoituksien ulkopuolisista joka on listattu

    VastaaPoista