perjantai 6. elokuuta 2010

Duo #9: Fintelligens

Listablogin kesäsarjassa esitellään Suomen listahistorian 30 menestyneintä duoa.

Henrik ”Iso H” Rosenberg (s. 1979) ja Kimmo ”Elastinen” Laiho (s. 1981), FIN

Voisi kuvitella, että Renesanssi (2000) oli yksi äänitehistoriamme odotetuimmista esikoisalbumeista. Sitä pohjustaneet singlet Voittamaton*, Kellareiden kasvatit** ja Stockholm–Helsinki** nimittäin myivät kaikki kultaa. Albumi debytoi kuitenkin kolmossijalla Madonnan ja Daruden takana, eikä paalupaikkaa ole suotu duolle myöhemminkään.

Vuoden välein julkaistiin Tän tahtiin (#6, suurin hitti Heruuks?**) ja Kokemusten summa (#3, suurin hitti Sori***). Keväällä 2003 ilmestyi lätkämaajoukkueemme MM-kotikisojen kannustusbiisi Kaikki peliin**, josta yllättäen kehkeytyi Top 10 -radiohitti – siihen asti Fintelligensin ja muun suomirapin soittaminen oli jätetty Radiomafian/Yle X:n vastuulle. Syksyllä tuli Nää vuodet 1997–2003 (#7), jonka biiseistä kymmenellä oli Top 10 -sijoitus singlelistalta.

Iso H julkaisi yhden ja Elastinen kolme soololevyä, ja he ovat tämän sarjan ainoa duo, jonka kumpikin puolikas on tehnyt yksinäänkin Top 10 -albumin. Vuonna 2008 he palasivat yhteen albumilla Lisää (#7), jonka hittianti jäi vähiin – Hoida homma kävi singlelistan 20:ntenä ja Määränpää (ft Lauri Tähkä!) latauslistan sijalla 28. Tämänvuotinen Mikä boogie sen sijaan on kiistatta suurin Fintelligens-hitti ainakin radiossa, ja Mun tie tai maantie -albumin kolmossija sivuaa duon parasta.

2 kommenttia:

  1. Tartunpa tuohon duon jäsenten Top 10 -menestyksiin. Ei taida olla montaa duoa, joiden molemmilla jäsenillä Top 10 -singlehitti sekä soolona että yhdessä? Kenties juuri Fintelligens ja joku jäljellä olevista.

    Eurythmicsin Annie Lennoxilla ei liene Top 10 -sinkkua, Dave Stewartilla taas ei albumia.

    VastaaPoista
  2. Ei ole moisia, paitsi jos huomioidaan Armi Aavikon Top 10 -jukeboxhitti tai Wham-taustalaulajien singlet.

    VastaaPoista