keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Ei kolmea neljännettä

Joko se joulumarkkinaruuhka on hellittämään päin, vain yhdeksän uutuutta?

Liebe ist für alle da on Rammsteinin neljäs ykkösalbumi Suomessa. Saksalaisbändi on listahistoriamme ainoa, joka on kyennyt tekemään jopa re-entryn ykköseksi. Asialla oli cd/dvd-paketti Völkerball vuoden 2007 ailahtelevina alkuviikkoina. Nyt myyntiä vaadittiin ja odotetusti saatiinkin paremmin, noin 75 prosenttia enemmän kuin kakkosena debytoivalla Irinalla. Germaanijuhlaa täydentää The Baseballsin eteneminen 20. sijalta 11:nneksi.

Yllättäen singlelistan kärkeen noussut ja vielä yllättävämmin sinne tällä viikolla palannut Jarkko Martikainen ei ole albumisarjassa yhtä kovassa vedossa. Ei edes niin kovassa kuin aiemmilla sooloillaan, sillä kolmos- ja kymppisijojen jatkeeksi ilmestyi numero 12. Laskusuhdanteessa ovat myös Club for Five (18) ja Shakira (23). Veljekset Chydeniuksen debyytti 34:ntenä tarkoittaa, että Jussi Chydenius on listoilla jo neljännen kokoonpanon osana. Edelliset olivat Don Huonot, Vintiöt ja Rajaton.

Muinoin jopa top viidessä meuhkanneen W.A.S.P.in comeback sijalla 31 on samaa osastoa kuin kahdella edelliselläkin 2000-luvun listakäynnillä. Listan varsinainen palaaja onkin Fröbelin palikat (37), jota ei ole tilastoitu 11 vuoteen. Ainoa kunnon ensikertalainen on Itä-Suomesta pääkaupunkiseudulle kotiutunut Kraka-yhtye (28) ja dramaattisin putoaja 25. sijalta itsensä löytävä Scandinavian Music Group.

3 kommenttia:

  1. Saksalainen musiikki menestyy Suomessa ja päinvastoin.

    Aikamoinen ero kuitenkin Irinaan.


    Musiikkiuutiset - Kookas

    VastaaPoista
  2. Muuten kiva, mutta tämä on kyllä Club For Fiven uuden albumin ensimmäinen listaviikko!

    Eli meneen kyllä Nostradamuksen henkeen tuo "laskusuhdanne"...:D

    VastaaPoista
  3. Oikeastaan ihan pätevä kommentti. Valtaosan vuodestahan ensimmäinen listaviikko kertoo lähes kaiken olennaisen levyn menestyksestä muillekin kuin Nostradamukselle. Mutta joulun alla kuviot muuttuvat vähäksi aikaa ja se tulisi pitää mielessä jo nyt.

    Club for Fivea en silti veikkaisi yhdeksi näistä joulumyynnin nousijoista.

    VastaaPoista