keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

Suomi–Ulkola 32–8!

An Cafen debyyttisija uudella albumilistalla (26) ei ihan vastannut veikkauksiani, mutta vähän suhteutusta: kuvan japanilaisbändi on ainoa ulkomaalainen kymmenen tulokkaan seassa ja yhteensä neljänneksi korkein tuontitavara Top 40:ssä – edellä ovat vain Amy Winehouse (13), Rihanna (16) ja Michael Jackson (25). Yhteensä tilastossa on huimat 32 kotimaista äänitettä, ja ulos jätettiin mm. Snoop Doggin ja One Republicin uutuusalbumit.

Ennenkin listalla käyneet Kiuas (10) ja Shade Empire (15) saapuivat samassa ryppäässä kahden ensikertalaisen kanssa (Kursk sijalla 11 ja Sydän, sydän 14:ntenä). Taakse jäivät ensimmäisine soolovisiitteineen Matthau Mikojan (21) ja Siiri Nordin (23). Mikael Konttinen ja Aikakone pääsivät mukaan vasta toisella myyntiviikollaan. Kärjessä jatkaa Ismo Alanko Tehollan Blanco Spirituals, joka on Ylen virallisten listojen aikana (1994–) ensimmäinen kolmanteen ykkösviikkoon yltänyt Alanko-levy.

3 kommenttia:

  1. Ulkomaalaisten yleisesti kehno menestys ei ole mitenkään ihme, mutta jotkin yksittäiset kohtalot ihmetyttävät. Esimerkiksi Morrisseyn kaksi uutta biisiä sisältävä Greatest Hits jäi ulos Top 40:stä, Ringleader kävi sentään Top 5:ssä ja Morrisseyllä jos kenellä luulisi olevan vankka fanipohja. Myös perinteisesti suositun Cardigansin loistavan kokoelman sivuuttaminen on mystistä, kelpasihan se sentään jopa Brittien Top 40 -listalle toisin kuin heidän viimeisimmät studiolevynsä.

    VastaaPoista
  2. Kyllä tuo vieraskoreuden puute on melkoinen verrattuna vaikkapa Ruotsiin, jonka Top 10:ssä on vain neljä kotimaista albumia. Ja kun ottaa huomioon, että myyntiluvut eivät yleisestikään ole näihin aikoihin kovin suuria. Cardigans floppasi hämmästyttävän perusteellisesti, pitikin siitä jossain yhteydessä mainita.

    VastaaPoista
  3. Olen tässä pitkän tovin metsästänyt listoja/kappaleita n. vuodelta -94. Kultaista nuoruusaikaa.. Listat mitä läydän ulottuu vuoteen -95. Nyt satuin nämä sivut löytämään. Että olisiko neuvoja mistä voisi tuon ajan musiikkia hakea? Kiitos kiitos.

    VastaaPoista