Vaarallinen huomio

Muuton alla on jätekatoksen ovi laulanut, ja kyytiä sai myös pari mapillista vanhoja Record Mirrorin ja Music Weekin brittilista-analyysipalstoja. Kohtahan ne on varmaan jo kaikki skannattu worldradiohistory.comiin, jos ikävä tulee.

Onneksi tein vielä viimeisen pikaselauksen ja bongasin oheisen kaavion (klikkaa suuremmaksi), jonka informaatiota tuskin löytyy muualta sellaisenaan. 18. marraskuuta 1991 julkaistiin U2:n albumi Achtung Baby, jota britit ostivat jo ensimmäisenä päivänä lähes 80.000 yksikköä. Oli maanantai, tuolloin yleisin levyjulkaisupäivä, ja sunnuntaina paljastettaisiin uudet listat BBC:llä.

Vasta torstaina 21.11. ilmestyi Michael Jacksonin Dangerous, jonka ensimmäisen päivän myynti jäi U2:ta huonommaksi. Vauhti kuitenkin kiihtyi viikonloppuna, ja kolmen päivän kumulaatiolla saavutettiin 200 tuhannen menekki, joka riitti Achtung Babyn päihittämiseen. Sunnuntaina Freddie Mercury kuoli, ja Queenin Greatest Hits II torppasi kummankin haaveet myöhemmistä paalupaikoista.

Suomessa kaksinkamppailu päättyi samoin – sillä erotuksella, että tuolloinen virallinen Radio Ykkösen lista laadittiin vain joka toinen viikko ja Dangerousin piti kukistaa kolmessa päivässä muiden levyjen kahden viikon myynti. Achtung Baby rikkoi kummassakin maassa edeltäjiensä ja seuraajiensa pitkän ykkössijaputken.

Taivaallinen sija 35

Jos lyhyeksi jäävä euroviisuhyöky sivuutetaan, striimilistalla on jo pitkään ollut pula ulkomaisista hiteistä. Niinpä suuri osa radiolistan kärkipäähän etenevistä tuontibiiseistä tuntuu vähän oudoilta. Koko alkuvuoden eli 21 viikkoa radiosoiton Top 10:ssä roikkunut Tove Lon 2 Die 4 ylsi Spotify-viikkolistalla vain sijalle 94 – viime elokuussa.

Nyt radion ulkomaisista korkeimmillaan kolmantena on tutun nimen, Ed Sheeranin Eyes Closed. Myös hänen asemansa on kuitenkin jo kyseenalaistettavissa, kun katsoo muita mittareita. 1–3 vuoden mukanaoloon per albumi tottuneen artistin tuore pitkäsoitto – (yhdysmerkki) on kerännyt kolmessa viikossa vaatimattomat sijat 5, 17 ja 43.

Vielä enemmän hämmästyttää mies, joka syrjäytti Sheeranin brittialbumilistan kärjestä eli Lewis Capaldi. Hänen esikoislevynsä roikkui Suomen listalla niin kauan (78 viikkoa), että yleensä sellaisen seuraaja debytoi korkealla, on laatu mitä tahansa. Edeltävä sinkku Forget Me lisäksi johti hiljattain radiolistaa neljän viikon ajan. Mitä teki albumi Broken by Desire to Be Heavenly Sent? Hyytyi sijalle 35.

Biteistä pikseleiksi

Olen täällä joskus muistellut, mikä nopeimmin välitti poptietoa maailmalta ennen internetiä: analogisten satelliittikanavien teksti-tv:t. Sain muun muassa tiedon Kurt Cobainin kuolemasta saksalaisen 3sat-kanavan etusivulta. Brittien singlelista löytyi BBC:n Ceefaxista ja niin edelleen.

Ylen virallisen listavastuun (1994–2009) aikana albumilistaa alettiin julkaista teksti-tv:ssä, ja käytäntö jatkuu yhä sivulla 804. Olisi ollut oiva ajankohta tarkistaa homman mielekkyys pari kuukautta sitten, jolloin nykyisin paljon ymmärrettävämpi ja asioita kuvaavampi singlelista laajeni Top 50:ksi. Ehkä tällaista tarkistusta ei tapahdu koskaan, kun ei edes nyt.

Voinee ajatella, että singlelistan päivitys on työläämpää runsaiden feat-merkintöjen takia? Tarjoan vasta-argumentiksi sen, että hittien nimet ovat lyhenemään päin. Tämän vuoden 50 menestyneimmän biisin keskimääräinen nimimitta on 10,56 merkkiä, kun muutaman aiemman vuoden luku on yli 11, joskus yli 12. Pitkähköjäkin ristimisiä kelpaa yhä mukaan kuten No Business on the Dance Floor.

Top 50 on jaettu kolmeksi alasivuksi, ja saman tilan antoisin käyttötapa saattaisi olla tämmöinen: yhdellä sivulla sinkkujen (striimien) Top 10, yhdellä radiosoiton Top 10 ja yhdellä – menneisyyden kunniaksi – albumien Top 10.

Tuplaskandin lähettiläät

Kevään musavisakausi loppui jo, mutta kysymysten keksimismoodi on jäänyt näköjään päälle. Kun näin, että albumilistan Top 10:ssä on kaksi viisuedustajamme levyä, tuli mieleen tehtävä: nimeä viisi ennen Käärijää Suomen albumilistalle noussutta esittäjää, joiden nimessä on kaksi ä:tä peräkkäin.

Noita esittäjiä on peräti kolmetoista, mutta viiden tietäminen tuntuisi visaolosuhteisiin kohtuulliselta, ainakin Wizard of Loosen taitotasolla. Ei yllättäne ketään, että kaikki nimet ovat suomalaisia. Vain kolme niistä ylsi Albumilistahistorian Top 1000 -kirjaan, näille sijoille:
73. + 582. (Agents &) Jorma Kääriäinen
82. Jari Sillanpää
242. Suurlähettiläät

Seuraavat kymmenen jäivät kirjan ulkopuolelle, vaikka kahdella ensinmainitulla on kolme lista-albumia: Juustopäät ja Pääesiintyjät. Kahdesti mukaan ovat rekisteröityneet Kollaa kestää, Jamppa Kääriäinen, Pää kii, Vitun kova ääni ja Maria Ylipää. Yhden visiitin tekivät J. Huimapää ja Tanssiorkesteri, Veli-Matti Järvenpää ja Pääkköset. Oliko vaikea?

Tietoa ilman tietoa

Luulin, ettei media voisi keksiä ärsyttävämpää tietolähdettä menestystä julistaviin otsikoihinsa kuin Britannian rocklista. Muistatteko, silloin kun vielä seurattiin suomalaisten vientirokkareiden edesottamuksia? No kyllä voi. Viimeaikainen kaaos kertoo, että vaikka Spotifyn viraalilista saattaa olla ihan hyvä renki, niin ainakin se on huono isäntä.

Käärijä-uutisoinnissa ja sen somereaktioissa ovat menneet signaalit ja konkreettiset tulokset iloisesti sekaisin. Mikäs siinä, jos toinen tuottaa toista, mutta esimerkiksi USA:ssa tähän on vielä pitkä matka. Ainoa Euroopan ulkopuolinen maa, jonka striimien Top 200:ssa Cha cha cha on nähty, ja sielläkin vain 116:ntena, on viisuosallistuja Australia. Se että käytännössä pelkillä Euroopan striimeillä pääsee käväisemään Global-tilaston seitsemäntenä, kertoo tuon listan sisäisestä hajonnasta.

Mitä se viraalilista mittaa? Spotifyn ylimalkaisen selityksen mukaan kasvua soittomäärissä, sosiaalisen median jakoja ja ensitutustumisia. Mitataanko kasvu prosentuaalisesti vai kumulatiivisesti? Yhteen aikaanhan tykättiin hehkuttaa, kuinka monta prosenttia edesmenneen muusikon levymyynti kasvoi kuolinuutisen jälkeen. Mitä unohtuneempi muusikko, sitä pienempi lähtölukema ja sitä muhkeammat prosentit, vaikka kumulatiivinen parannus olisi vaatimaton.

Viraalilistaa on julkaistu niin kauan, että sen ennustuskyvystä ja muusta relevanttiudesta voitaisiin koota kunnon tilastotietoa. Mille sijalle viraaliykkönen keskimäärin on yltänyt striimeissä, jos millekään? Minä en ota selvää, ei kiinnosta (paitsi jos provosoidun vielä lisää), mutta joku sellainen voisi, joka pitää viraalilistaa uutisoinnin arvoisena.

Mielenkiintoista muuten, että Cha cha cha on poistettu Youtuben ”Finland suosituimmat kappaleet” -listalta 21. huhtikuuta alkaen. Suoraan ykkössijalta. Nyt kärjessä on saksalaisen Lord of the Lostin versio.

Hälinän varjossa

Euroviisujen vyörystä huolimatta joku jossain kuuntelee yhä muutakin musiikkia. Shrtyn ja Joalinin Pariisin kevät haali julkaisuviikollaan huimat 894.464 Spotify-striimiä. Tuo ei kuitenkaan riittänyt singlelistan ykkössijaan, ja duetosta uhkaa tulla historian suurimmalla viikkopotilla ilman paalupaikkaa jäänyt hitti.

Yritys on kuitenkin kova, vaikka ykkösen varjo sen kuin synkistyy, heijastettiinhan se jättikoossa jopa viisulavan taustalle. Tämän viikon kuutena ensimmäisenä päivänä Pariisin kevättä on jo kuunneltu yhteensä yli miljoona kertaa. Ehkä Cha cha chan lumo haihtuu ennakoitua nopeammin ja ovi ykkössijalle alkaa uudelleen raottua. Päivälistan kärjessä biisi näet käväisi kerran.

Radiolistan Top 100:ssa Shrtyä ei ole koskaan näkynyt edes vierailijana, mutta minun korvani kuulee tässä kiistattoman suositussa kappaleessa myös radiopotentiaalia. Toistaiseksi ainakin biisit.infon mukaan se on soinut ainoastaan Yle X:ssä.

26 tehosekuntia

Uutta tilastotietoa euroviisuista, voiko sellaista ollakaan? No, itse ainakin olen ensi kertaa tällä asialla. Ehkä tuskallisimmat elementit finaali-illassa sisältyvät aina siihen, kun maat ilmoittavat pisteensä. Osuutta on lyhennetty – muinoinhan kaikki 10 pisteensaajaa sanottiin ääneen – mutta tämä tuntuu saaneen jotkut egomaanikot vain teroittamaan kyynärpäänsä, jotta voisivat ottaa slotistaan kaiken irti.

Ovatko puheosuudet erimittaisia, vai tuntuvatko ne vain siltä? Ei kun ottamaan aikaa youtube-tallenteesta. Keskimäärin puhe kestää 26 sekuntia. Tällä kertaa Islannin viestintuoja sanoi vain yhden sanan (Australia!), mutta naamioiden poistoon meni noin 20 sekuntia, laskin sen mukaan esitykseen.

Pisimpään oli äänessä isäntämaan Catherine Tate, 52 sekuntia. Tunnen Taten tyylin, mutta häntä tuntemattomalle puhe oli luultavasti ihan yhtä rasittavaa hörönlöröä kuin miten brittijuontajat aina suhtautuvat muiden maiden koomikkoihin. Kakkoseksi ylsi 43 sekunnilla maansa 50-vuotista mukanaoloa hehkutellut israelilainen. Saksan miekkonen omi lähetysaikaa 39 sekuntia.

Suomen Bess oli myös keskimääräistä ahneempi, 30 sekuntia. Alankomaat, Moldova, Portugali, Kroatia, Serbia, Sveitsi, Tanska ja Tsekki saivat puristettua asiansa alle 20 sekuntiin, hyvä. Mutta kuka oli kiteyttämisen mestari, jollei Islantia lasketa? Kukapa muu kuin Ruotsi, 11 sekuntia.