Vientiä moneen kotiin

Television kykykisoista voidaan sittenkin yhä lypsää albumilistan ykkösiä, kunhan satsataan oikeanlaiseen materiaaliin. Diandran jälkeen tämän todistaa tänään Vie mut kotiin -levyllä kärjessä debytoinut Jesse Kaikuranta. Nuo kaksi ovat ainoat esikoisalbumillaan ykköseksi yltäneet artistit sitten toissakesän ja Arttu Wiskarin. Robinin esikoinenhan meni midpriceen.

Viitossijan Bo Kaspers Orkester sai uransa toiseksi parhaan numeron. Alavireisemmin sujuu Robbie Williamsilla (#13) ja Aerosmithillä (#17), jotka taisivat tosin myydä vajaata viikkoa. Aerosmith palasi niin pitkältä tauolta, että tulosta on vaikea suhteuttaa – esimerkiksi No Doubtin taannoista ylösnousemustahan ei noteerattu albumitilastossamme ollenkaan. Celine Dionin vaisu 40. sija tuli ranskankielisellä levyllä, joita ostetaan meillä epätasaisesti.

14:ntena debytoiva Graveyard on yllättäen ensikertalainen, vaikka edellinen albumi nousi kotona Ruotsissa listakärkeen (ja tämä Lights Out kolmoseksi). Tulokas on myös sijan 20 kotimainen Standing Ovation, joka mukana roikkuessaan saattaa saada seuraa Susan Boylen samannimisestä pitkäsoitosta. Smurffit (#29) ei ole tulokas, mutta Top 50:n todennäköisimmin jatkoviikkoina asemiaan parantava akti.

Ei ehdi nyt, palaan pian

Sunnuntaina pohdin, onko kukaan saanut kymmentä albumia Suomen listalle niin vähillä listaviikoilla (31) kuin Cradle of Filth. Tutkittu: ei ole. Filthin eka visiitti kesti kahdeksan viikkoa, ja kaksi esiintyjää on käynyt sitä useammin albumitilastossa viipymättä kertaakaan kahdeksaa viikkoa pitempään. Dream Theaterilla on 12 merkintää ja Nick Cavellä 11 – tai 13, jos hänen Grinderman-yhtyeensä ynnätään mukaan.

Jos verrataan kahdeksan lista-albumin tekijöitä, niin vähimmillä viikoilla ovat selvinneet Eläkeläiset ja Ville Leinonen – kummallakin 20. Kun huomioi, että pikakävijät ovat useimmiten metalli-indie-hiphop-yrittäjiä, niin aika kiinnostava seuralainen näille 23 viikollaan on Tarja Lunnas. Pienin viikkomäärä kuuden lista-albumin artisteille on Ajattaran ja Devin Townsendin yhdeksän.

Suurin määrä pelkkiä yhden viikon visiittejä on Avantasialla ja Huge L / Herra Huulla, viisi. Isommasta suosiosta voi myös vakiintua niin, että esimerkiksi muinoin kultaa myyneellä Bad Religionilla on menossa neljän yksiviikkoisen putki. Tässä suhteessa oma ilmiönsä on Pelle Miljoona, jonka 19 tuoreinta merkintää ovat saaneet kokoon vain 37 listaviikkoa (keskiarvo siis alle kaksi).

Aikuisten karkkia

Täällä jo kertaalleen radioflopiksi tuomittu Musen Madness innostui verrattain vanhoilla päivillään loikkaamaan tuoreen radiolistan 17. sijalta kolmanneksi. Sen pisteistä noin kolmannes tuli Radio Rockilta ja toinen mokoma Radio Novalta. Listaliikehdintä on lähinnä Top 20:n sisäistä, mutta kenties viikon puhutuin radiohitti valahti siitä jo ulos – Robbie Williamsin Candy (12–24).

Jostain syystä brittimedialla kesti pari kuukautta oivaltaa, ettei Candyä ole otettu BBC:n nuorisokanavan soittolistalle. 38-vuotiaan Williamsin musiikki ei Radio 1:n Nick Grimshaw’n mukaan ole ”relevanttia” 13-14-vuotiaille One Direction -faneille (jotka ilmeisesti ainoina kelpaisivat kanavan kuuntelijoiksi). Candy on takaiskusta huolimatta roikkunut muutaman viikon Britannian radiolistan sijoilla 6–7.

Yle X:n musiikkipäällikkö Tomi Saarinenkin myötäili Grimshaw’n argumentteja, vaikka Candy soi jonkin verran kanavalla. Kokonaisuutena BBC on toki selvästi Yleä Robbie-myönteisempi, sillä BBC Radio 2 laittoi Candyn A-listalleen, mutta meidän Radio Suomemme (eli valtionyhtiön aikuisempi vaihtoehto, ei tosin kovin samanlainen) ei soita sitä lainkaan.

Yle X:n ja Radio Suomen kohdeyleisöjen välillä on niin iso gäppi, että liian tiukalla työnjaolla tuohon väliin putoaa valtaisa määrä ”relevanttia” populaarimusiikkia. Viime aikoina muutama hitti on kelpuutettu kummallekin kanavalle –  esimerkiksi Adelen Skyfall, joka tämän viikon radiolistan nelossijallaan eteni korkeimmalle yltäneeksi Bond-tunnariksi.

Vielä sananen klikkausjournalisteille: Candyä ei vastoinkäymisestään huolimatta todellakaan ole pistetty BBC:ssä soittokieltoon. Muun muassa tästä voi kuunnella Radio 1:n ohjelmaa, jossa biisi soi alusta loppuun Williamsin haastattelun kera.

mpk5: What’s Going On (1971)

Midpriceklassikot-sarjassa käsitellään tunnettuja levyjä, joiden ainoa tilastomerkintä Suomessa on tullut midpricelistalta.

Lahjakkaimpienkin Motown-artistien oli tunnetusti vaikea saavuttaa taiteellista itsenäisyyttä. Kun Marvin Gaye ryhtyi muun muassa veljensä Vietnam-kokemusten ja laulukumppani Tammi Terrellin kuoleman järkyttämänä levyttämään kantaaottavampia biisejä, yhtiöpomo Berry Gordy vastusti niitä jyrkästi. What’s Going On saatiin tehdä loppuun vasta, kun Gordyn ohi radioille ujutettu nimiraita sai upean vastaanoton.

Muukin levy menestyi USA:ssa poikien ensimmäisenä miessooloartistin äänitteenä kolme Top 10 -hittiä (WGO, Mercy Mercy Me, Inner City Blues), mutta ulkomaailma tuskin huomasi koko ilmiötä. Gayen kuoltua vuonna 1984 albumi alkoi kuin taikaiskusta juhlia eurooppalaistenkin kriitikoiden ”kaikkien aikojen paras” -äänestyksissä, ja sen raitoja kierrätettiin ja samplattiin minkä ehdittiin.

Ainoa omana aikanaan Suomen listoille noussut Gaye-levytys on vuoden 1982 single Sexual Healing. Covereistakin noteerattiin vain Rod Stewartin ja Tina Turnerin duetto It Takes Two (1990). The Commodoresin tribuutti Nightshift (1985) ylsi jopa kolmoseksi. Tammikuussa 2002 What’s Going Onin deluxe-painos näyttäytyi lopulta midpricetilaston neljäntenä.

Törkykehtoja joka sormelle

Nyt on sellainen viikko, jolloin erityisesti haluaisi tietää albumilistan myyntilukemista. Tuntuisi erikoiselta, jos Robinin Chillaa olisi palannut kärkeen laskeneilla, samana pysyneillä tai edes vain lievästi nousseilla ostomäärillä. Viikko sitten Wintersunille hävinnyt albumi peittosi nyt Anna Puun (#2) ja Laura Närhen (#3). HIM-kokoelman (#4) kukistaminen ei yllättänyt, sen olisi luontevasti nähnyt alempanakin.

Korkein ensikertalainen on kuutossijan Loreen, ja helsinkiläisbändi Ruger Hauer esittäytyy kakkosalbumillaan Erectus 16:ntena. Hiukan eri sarjaa 18:ntena on Neil Young, joka sai mukaan jo 31. pitkäsoittonsa. Vaikka jää kauas noista luvuista, kunnioitettava on myös Cradle of Filthiä (#24), jolle tuli kymmenes merkintä. Pitänee tutkia, onko kukaan muu yltänyt noin moneen visiittiin noin vähillä listaviikoilla (yhteensä 31).

Ihmeen alas (#25) jäi sinkuillaan juhlinut Swedish House Mafia, ja niukin naukin mukaan (#49) selvisi USA:ssa kymmeneen vuoteen muhkeimman viikkomenekin kahminut Taylor Swift. Mahtoiko Aino Venna (#44) arvata yltävänsä tätä ”kilpasiskoa” ylemmäs? Swift tosin nettosi runsaat täkäläisetkin viihdeuutispalstatilansa vasta listadeadlinen jälkeen, joten Redin sijoitus saattaa vielä kohentua.

Pakko katsoa 17: Help

Listablogin epäsäännöllisessä sarjassa esitellään hämäriä mutta sivistäviä videonäkymiä hittihistoriasta.

The Beatlesin ensilevytyksen 50-vuotisuutta voisi juhlistaa vaikka tällä coverilla, joka oli Suomen isoimpia hittejä alkuvuonna 1989. Siitäkin huolimatta, että aniharva edes tiesi, millaisten vaiheiden kautta ja mistä syystä kappale levytettiin.

Vuonna 1988 Dawn French, Jennifer Saunders ja Kathy Burke tekivät BBC:lle armottoman sketsiparodian Lananeeneenoonoo-triosta, jota vauhdittivat mm. tähtijuontaja Paula Yates ja musiikki/videonero Kevin Godley. Esikuva Bananarama suhtautui nöyryytykseen niin rakentavasti, että suostui yhteistyöbiisiin sikäläisenä Nenäpäivänä eli Comic Relief -iltamassa. Tällä Stock Aitken Watermanin tuottamalla Help-singlellä jatkettiin varainkeruuta.

Sketsiä tai nenäpäiväesitystä ei luonnollisestikaan ole Suomen tv:ssä näytetty, joten Lananeeneenoonoon mölinät ovat saattaneet hämmästyttää trion täkäläisiä faneja (joita edellisvuotisen kokoelman platinamyynnin perusteella oli paljon). Onneksi pelkillä banskuäänillä tehty ”kunnon” versiokin oli levyn b-puolena. Help nousi sekä single- että jukeboxlistan kakkoseksi.

Alkuperäisjäsen Siobhan Fahey oli ehtinyt lähteä ja korvautua Jacquie O’Sullivanilla, mutta Faheykin sai osansa French & Saundersin rääpimisestä. Shakespear’s Sisterin parodia vuonna 1992 oli vielä härskimpi ja päättyi mietelmään ”You can take the girl out of Bananarama, but you can’t take Bananarama out of the girl”.

Poski poskea vastaan

Vain elämää -sarjan ajoittainen myyntivoima näyttäytyy uudella latauslistalla vahvimmillaan. Cheekiltä oli ennestään mukana kaksi tuoreinta singleä Anna mä meen ja Syypää sun hymyyn, ja nyt niiden seuraksi tunki viisi re-entryä. Poskea soitetaan sijoilla 6, 7, 11, 14, 21, 23 ja 27. Harva yltää moiseen dominanssiin niin, että henki säilyy.

Kaksi korkeinta ovat ensi kertaa kärkikympissä. Jonne Aaron -yhteistyö Anna mä meen nousi 22–7. Viidestä palaajasta kolme on entisiä ykköshittejä (Jippikayjei, Jos mä oisin sä, Liekeissä), mutta korkeimmalle ylsi tuoreeltaan vain 17:ntena käynyt Mitä tänne jää (2009), jonka ohjelmassa versioi Erin. Sokka irti palasi myös, vaikka ei telkkarielvytykseen päässytkään.

Vaikka Sokka irti ja samanniminen albumi eivät jatkaneet Cheekin listaykkösputkea, tavallaan menossa on miehen menestyksekkäin vuosi. Kun edellinen Jippikayjei poiki vain yhden hitin, tänä vuonna jo neljä biisiä on napannut Top 10 -statuksen. Ensi sunnuntaina Sokka irti etenee ohi Jare Henrik Tiihosen Cheekin pitkäkestoisimmaksi lista-albumiksi, kun 28 viikkoa tulee täyteen.