lauantai 3. elokuuta 2013

Ei kiirettä kesällä

Kun listoilla ”ei tapahdu mitään”, niillä salakavalasti tapahtuu pientä kiinnostavaa. Esimerkiksi Studio Killersin Jenny on hitaasti mutta ansaitusti kasvanut yhdeksi loppukesän suurimmista hiteistä. Spotify-soitoissa se väijyy jo toisena (vaikkakin toivottoman kaukana Aviciin takana) ja eteni tällä viikolla radiosoitoissa 16. sijalta yhdeksänneksi. Jenny on tietääkseni ensimmäinen Teemu Brunilan laulama Top 10 -radiohitti, koska The Crashin korkeimmaksi sijaksi jäi 13.

Hyvin nopeasti jättimenestykseksi sekä USA:ssa että Britanniassa kihahtanut, mutta Suomessa verkkaisesti aloittanut Robin Thicken Blurred Lines harppasi 9. viikollaan latauslistalla 9–2. Radiokannatus on meillä vasta 22. sijan suuruinen, vaikka USA:ssa sille mitatut viikoittaiset yleisömäärät uhkailevat jo kaikkien aikojen ennätystä. Biisissä vieraileva T.I. nettosi 2005–2009 nipun hittimerkintöjä, mutta ennen Blurred Linesia rapparille ehti kertyä yli nelivuotinen tauko.

7 kommenttia:

  1. Oliko se The Crashin suurin radiohitti Lauren Caught My Eye tai Still Alive?

    Aika kummallista että Star-kappaleesta ei tullut koskaan kunnon hittiä Suomessa vaikka Lassie-koiran tähdittämä palkittu video on vieläkin hyvin musitissa. Tuo Star-kappalehan oli Brunilan eka kansainvälinen hitti (jo kauan ennen Studio Killers-projektia) kun se nousi Saksan singlelistan sijalle 24 ebay TV-mainoksen avustamana.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista