tiistai 16. lokakuuta 2012

Radio on käki

Kolmatta viikkoa radiolistaa hallitseva Mariskan Kukkurukuu on ylivoimaisin ykkönen sen jälkeen, kun otantaa ja pisteytystä muutettiin heinäkuussa. Piste-eroa kakkoseksi kivunneeseen Anna Puu -sinkkuun Kolme pientä sanaa on 42 prosenttia. Erityisesti kärkikaksikkoon on ihastunut Radio Suomipop, joka veivasi niitä viikon mittaan 47 ja 46 kertaa.

Noin tiheä rotaatio on käynyt kanavillamme varsin harvinaiseksi, ja suunnitelmallisimmin tahtiaan näyttää hillinneen naisyleisöä havitteleva The Voice. Top 100 -radiohittien yhteissoittomääriä vertailtaessa Voice oli alkuvuonna vielä toisena NRJ:n takana, mutta tällä viikolla vasta seitsemäntenä. Vaikka vanhat biisit soivat entistä enemmän, PMMP:n Rakkaalleni (#9) keräsi asemalla sentään 32 soittoa.

Top 20:n alapuolella uutuudet etenevät määrätietoisin yli 60 askelman hyppäyksin, eivätkä asialla ole mitkään yllättäjät. Rihannan Diamonds vaanii 22:ntena, Adelen Skyfall 31:ntenä ja Bruno Marsin Locked Out of Heaven 34:ntenä. Mahtaako ketään ihmetyttää se, että Robin ja Tuuli puuttuvat Top 100:sta kokonaan?

8 kommenttia:

  1. Useana vuonna Stockmannin Hullut päivät on vaikuttanut listan muodostukseen. Nyt en sellaista itse huomaa. Mikä on Listablogin painava arvio asiasta? Sen panin itse merkille, että levyhyllyjen välissä alkaa olla väljää - ennen oli toisin.

    VastaaPoista
  2. Ajattelin otsikon nähtyäni, että Kerkko Koskinen Kollektiivin hiljattaisen listaykkösalbumin avausbiisi Käki olisi aika yllättävä radiohitti. Aiheena oli kuitenkin Kukkurukuu, joka on minusta enemmän kukon kuin käen ääntelyä onomatopoieettisesti kuvaava sana. Kerkko-assosiaatio löytyy siitäkin: vuoden 2005 albumilla Lolita oli biisi Kukurukukukuu.

    VastaaPoista
  3. Moi Timo

    Mielenkiintoista. Voicen soitetuin biisi tosin oli Nielsen Soundscanin mukaan "Sturmareiden" Molly the Murderer 40 soitolla. A-rotaation päälle siis jotain listaohjelmia jne. satunnaissoittoja.

    Tuo SuomiPOPin rotaation kiristyminen on minusta selvä merkki siitä, että fiilispohjaisemmasta soittolistasta on siirrytty Sanoma-aikana tiukempaan kuriin.

    VastaaPoista
  4. Näen asemakohtaiset soitot vain Top 20:n osalta, ja siellä PMMP erottuu selvästi muista. Suomipop-tilanne on siinä mielessä kiinnostava, että runsaat viisi vuotta sitten kanava luopui päivänpopista lähes kokonaan.

    Kerkko Koskinen Kollektiivi on ollut aivan hilkulla päästä Top 20:een, ei tosin Käki-biisillä. Tuo on tyypillinen laitetaan-edes-jotain-että-tämän-saa-postattua-otsikko, yhtä hyvin siinä voisi olla käen tilalla kukko.

    Coldplayn korkea re-entry lienee Hullujen päivien ansiota?

    VastaaPoista
  5. Eikö listaviikko napsada poikki perjantaisin? Joka on myös hullujen päivien puoliväli. Näin vaikutus puolittuu ja jakaantuu kahdelle listaviikolle. Viime vuonnahan näin ei vielä ollut.

    VastaaPoista
  6. Listaviikko on torstaista keskiviikkoon, vaikka albumilista julkaistaankin vasta sunnuntaina. Hullut päivät siis vaikuttaa enemmän ensi listaan kuin viime listaan sikäli kun vaikuttaa.

    VastaaPoista
  7. Ok. Mikähän järki siinä on että albumit julkaistaan nykyään lähinnä perjantaisin (aikaisemmin keskiviikkoisin) jos viikkomyynnin määrittäminen alkaa torstaista?

    VastaaPoista
  8. Lintu johon Marsikan biisi itse asiassa viittaa ei ole käki eikä kukko vaan kyyhky ("Cucurrucucú paloma") kujerruksineen.

    VastaaPoista