torstai 28. heinäkuuta 2011

Hinnalla hitiksi tai hutiksi

Seitsemäntenä debytoiva NRJ Hits 15 on juuri sellainen kuin on totuttu. Siinä soi – kas kummaa – myös Jare & Villegallen Häissä, joka on täten mukana neljällä listan kärkipään äänitteellä (sijat 1, 6, 7 ja 11). Viikon ainoa varsinainen uutuusalbumi Time of My Life sai yhtä vankan radiopohjustuksen kuin 3 Doors Downin edellisetkin levyt, mutta sijoitus on muita huonompi 34. Viime vuonna Top 10:ssä käyneen Rytmihäiriön Surmatyö (47) on laajennettu vinyylipainos vanhasta ep:stä.

Moni Top 50 -albumi tasapainoilee hintakelpoisuuden sumealla rajalla, esimerkiksi kärkikymppiin palaava Sunrise Avenue on ollut mukana Anttilan kolme levyä 20 eurolla -kampanjassa. Kesän oudoin listapalaaja on Freud Marx Engels & Jungin vuonna 1998 julkaistu tupla-cd Helmet, hitit ja hutit, joka kohta uhkaa parantaa tuoreeltaan saavuttamaansa 11. sijaa. Sitäkin kaupitellaan ainakin Boostepissä alle kympillä.

Kotiteollisuuden nimikkoalbumia on elvytetty tv-mainoksilla sijalle 13, eikä ketään tunnu häiritsevän eräs tosiasia. Albumi on ensimmäinen yli kymmeneen vuoteen, jolta trio ei ole onnistunut lohkaisemaan yhtään Top 20 -hittiä single- eikä radiolistalle. Aiempi tuotanto on poikinut yhteensä kuusitoista Top 10 -sinkkua.

2 kommenttia:

  1. En tiedä onko tuo Kotiteollisuuden tilanne mikä muilla asemilla, mutta Radio Rock pyöritti aluksi pelkkää Soitellen sotaan, sitten yhtä aikaa Raskaat veet -biisin kanssa ja nytkin vaikka Raskaat veet on isommassa rotaatiossa, annetaan tilaa Soitellen sotaan -biisille. Varmaan ainakin Rockin osalta kahden kärjen taktiikka vähentää "listahittistatusta". Fyysisten sinkkujen puute vähentää rockin -musiikin "hittibiisejä". Rokkarit ei mistään ala latailemaan, jos ei kaupasta saa niin sit ei saa. EP:t myy ainakin kivasti muutamalla bändillä, aina kun julkaiseevat.

    VastaaPoista
  2. Kuinka suuri merkitys Radio Rockin mittavalla soitolla on olemassa olonsa aikana ollut muuten Kotiteollisuuden hiteille ylipäänsä? Käsittääkseni bändi on soinut tasaiseen päivittäisen min. 3-4 soittokerrana tahtia jatkuvasti. Ei varmaan toistetumpi kuin Metallica, mutta tytkytetyin kotimainen ehkä silti?

    VastaaPoista