keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Sääntöjä ja tulkintoja

ÄKT:n listasivulle on laitettu pdf-muodossa kaikkien ladattaviksi Suomen Virallisen Listan säännöt, joissa sanotaan mm. näin: ”Mid price -äänitelistalle sijoitetaan myös kaikki kahdesta tai useammasta erillisestä albumista kootut tuotteet, joita myydään yhtenä pakkauksena, vaikka näiden PPD olisikin korkeampi kuin kahdeksan (8) euroa.”

Tuoreessa Top 50:ssä on kuitenkin neljä tällaista kahden erillisen albumin uudelleenpaketointia sijoilla 29, 36, 38 ja 44. Jonkun voisi tehdä mieli ihmetellä tätä, kenties kysyä selityksiä. Mutta kannattaako? Katsokaa Sääntöjen kohta 8, Riidanratkaisu: ”Näitä Sääntöjä tulkitsee SVL [Suomen Virallinen Listaryhmä], jonka tekemät ratkaisut ovat lopullisia.”

Lopullisiin ratkaisuihin alkavat olla kypsiä myös listatapahtumien tähänastiset seuraajat. Toistaiseksi jaksan vielä todeta, että Singlet 2004–2009 on Apulannan kymmenes ykkösalbumi, joista kaksi aikaisempaakin oli kokoelmia (Singlet 1993–1997 ja Syitä ja seurauksia – 30 parasta). Sarjan täydentäjä Singlet 1998–2003 jäi yhdeksänneksi.

3 kommenttia:

  1. Nykylista näyttää muodustuvan vitsiksi kun sitä ylläpitävä ÄKT ei näytä saavan levy-yhtiöistä EMIä kuriin, vaan antavat yhden yhtiön laatia omat sääntönsä niinkuin tälläkin viikolla nuo mainitut mid price tuplat normaalilistalla.

    VastaaPoista
  2. Eipä hirveesti tämä uusi lista vahvista kuvaa ÄKT.stä eikä virallinen listakaan tunnu kovin viralliselta tai luotettavalta, ihan joltain listalta muiden joukossa. Kohta ne kultalevyt voisi jakaa radiosoiton tai muun vastaavan perustella..

    Viralliselta on oikein linkki tähän blogiin. Hieno homma, mutta ilmeisesti mitään radio/tv esitystä listoille ei sitten ole tulossa?

    VastaaPoista
  3. Nyt nuo tuplat on poistettu Top 50:stä, hyvä.

    VastaaPoista