keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Leidi otti omansa

Ikään kuin Lady Gagan The Fame / The Fame Monster -kikkailu ei olisi jo aiheuttanut tarpeeksi listasekaannusta, artisti meni ja kiipesi lopultakin albumitilastomme kärkeen. Monsterilla on menossa vasta 14. listaviikko, mutta sen deluxe-painos sisältää The Fame -levyn, joka vietti jo aikaisemmin 35 viikkoa Top 40:ssä. Yhteissumma olisi kaksi enemmän kuin Alanis Morissetten ennätyshidas ykkössijan saavuttaminen vuonna 1996.

Anna Eriksson sivusi kolmossijallaan uransa parasta numeroa. Myös Vuokko Hovatalla oli alla soolokolmonen, mutta Liaani debytoi vasta 10:ntenä. Uusi yhteistyökumppani Warner Music väittää pokkana, että Eriksson on maamme suosituin naisartisti. Tuohon titteliin vaaditaan ehkä muutakin kuin Hovatan kukistaminen – kun olisi edes maamme suosituin Anna-niminen artisti...

Hovatan tapaan Janne Raappana on toista kertaa albumilistalla ja jäi hiukan edellisestä yrityksestä (15–20). I Walk the Line pääsi kolmannen ja Ville Leinonen jo seitsemännen kerran mukaan – kummallakin tuloksena tähän asti matalin sijoitus (29 ja 30). Ensiesiintyjinä nähdään Leinosen kanssa tasoihin päätynyt sveitsiläinen Eluveitie ja perää pitävä tamperelainen Tuvalu.

Johnny Cashin American-sarjan kuudes osa Ain’t No Grave päätyi 11:nneksi eli korkeammalle kuin nelonen (17) ja alemmas kuin viitonen (7). Aikaisempia ei tilastoitu meillä lainkaan. Cash on muuten vahvasti mukana Listablogin seuraavassa kesäsarjassa.

1 kommentti:

  1. Kovasti markkinoitu Reckless Loven debyyttialbumi taisi jäädä listan ulkopuolelle kokonaan. Netanttilan listalla sentään oli.

    VastaaPoista