Sijan 264 listajyrä

Listablogissa on julkaistu yli 3300 tekstiä, ja vasta nyt sellaisen pääosassa on ensimmäistä kertaa Oasis. Bändi oli toiminnassa blogin aloittaessa, mutta tilastomielessä täysin epärelevantti. Samoin ovat olleet Gallagherien jatkourat: mikään heidän albumeistaan ei ole pysynyt Suomen listalla viikkoa pitempään.

Paluukonserttiuutisissamme ei ole sanoja säästelty. Britannian suurin ja kaunein! Maailman paras bändi! Fanit ympäri maailmaa ovat odottaneet tätä hetkeä yli 15 vuotta! Muistuu mieleen 30 vuoden takainen tilanne – en usko lehdistömme koskaan olleen niin brittimedian vietävissä kuin tuolloin britpopin ilmiömäisyyttä hekumoidessaan ja veljesten rähinöihin ylireagoidessaan.

No olihan Oasis pari vuotta Suomessa ihan suosittu, käväisi ykkösenäkin. Mutta perspektiiviä saa viimevuotisesta albumilistahistoriaa käsitelleestä kirjastani, jossa pisteytin esittäjien menestyksen kuudella eri kriteerillä. Oasis saavutti sijan 264. Muista britpop-hirmuista Suede ylsi 387:nneksi, Blur 647:nneksi, The Verve 948:nneksi ja Pulp jonnekin tuhannen ulkopuolelle.

Wonderwall (1995) on pitänyt hienosti pintansa yli kahden miljardin maailmanlaajuisine Spotify-potteineen. Suomalaisessa radiosoitossa se on jäänyt vähän liiankin yksin. Esimerkiksi Don’t Look Back in Angerille on oikeinkirjoitusongelmien takia kertynyt biisit.infossa kuusi eri hakusanaa, mutta rotaatiota 2020-luvun aikana vain kourallinen.

Sony featuring Universal

Viime viikon singlelistan uutuudet olivat totutusti kimppahankkeita: Turisti & Averagekidluke (#1), Gasellit & Ellinoora (#6), Jami Faltin & Kerza (#10), Jambo & Mikael Laurent (#16), T Swoop & Costi (#21)… jopa korkein ulkomainen Die with a Smile (#33) on Lady Gagan ja pitkältä tauolta hittimarkkinoille palanneen Bruno Marsin duetto.

Käytin noissa kaikissa &-merkkiä, koska nykyisin on vaikeaa saada selvää, kuka on vierailija ja kuka ei. Sinkkukansissa ei aina ole tekstiä lainkaan. Ifpin listasivustoa silmäillessä se on yleistynyt, että julkaisijaksi ilmoitetaan molempien artistien levy-yhtiö. Tästä voisi järkeillä, että kumpikin heistä on tällöin tasaveroinen osallistuja. Ei välttämättä: Gasellien Perävalot-hitissä Ellinoora on merkitty feat.-sanan taakse, mutta julkaisijoina ovat sekä Sony että Universal.

Ennen vanhaan selvyys saatiin fyysisen levyn takakantta tutkimalla. Kahden suuryhtiön yhteisäänitteet olivat harvinaisia poikkeuksia, kuten Mestarit Areenalla (EMI/BMG 1999) ja Leidit levyllä (BMG/Warner 2000). Soundtrackeille ja kokoelmille mieluummin lisensoitiin toiselta irtobiisejä. Käytäntö palasi Pyhimyksen ja Saimaan ykkösalbumilla Olisinpa täällä (2019), jonka saattoivat maailmaan Johanna/Universal ja Etenee/Warner.

 

P.S. Lukekaa kommenteista oikaisu. Universal ei ole Ellinooran levy-yhtiö.

Älä unohda Umbertoa

Edes minä en ole niin vanha, että voisin muistella italialaisen Umberto Marcaton huippusuosiokautta. Hän tuli Suomeen esiintymään vuonna 1957 jääden vastaanoton takia saman tien pariksi kuukaudeksi ja juhli listoillamme muutaman vuoden. Jopa italialaisen musiikin voittokulkua läpi 1960-luvun on väitetty paljolti hänen ansiokseen. Niinpä onkin outoa, että tätä kirjoitettaessa mikään mediamme ei ole noteerannut Marcaton eilistä kuolemaa 88- (tai 94-) vuotiaana.

Italiassa muiden esittäminä tunnetut laulut olivat meillä Marcaton hittejä: Aurelio Fierron Guaglione ja Lazzarella, Domenico Modugnon Volare, Mina Mazzinin Tintarella di luna… Mies palasi huomion kohteeksi laulettuaan vuonna 1963 italiaksi Liljankukan (Resterá) ja sen perään alemmille listasijoille myös suomenkielisiä yritelmiä. Hittiura loppui siihen, mutta keikoilla käytiin vielä vuonna 2016.

Hämmästyttävän suosittu levytyskohde on ollut Oli kuu oli ilta, Kari Tuomisaaren suomennos Tintarella di lunasta. Siitä ovat näkemyksensä taltioineet aikajärjestyksessä ainakin Kai Lind, Eino Virtanen, Pärre Förars, Ann Christine, Foxtet, Dick Dynamite & His Hot Lips, Kivikasvot, Pirjo Laitila (Miss Suomi), Esa Pakarinen, Markku Arokanto, Kusela, Jarkko & Laura, Jamppa Tuominen, Lea Laven, Pentti Hietanen ja 7 seinähullua veljestä. Eniten Spotify-kuunteluita on Jampalla.

Ensin 2 lähdettä, sitten 1 ja 0

Olen taas sekaantunut projektisyistä kahden musiikkitietokantamme lonkeroihin, eli Fennoon ja Fonoon. Ne ovat Ylen kautta ainakin joskus olleet sidoksissa toisiinsa, mutta nykyisin Fenno-sivusto toimii Musiikkiarkiston ja Fono toistaiseksi Kirjastot.fin alaisuudessa. Sen päivittäminen loppui vuoden 2022 alussa, ja korvaavaa palvelua on lupailtu siitä lähtien.

Fennon laajat sisällöt koskevat vain kotimaisia äänitteitä ja loppuvat vuoteen 1999. Fonossa ovat myös Ylen äänilevystön kokoelmiin hankitut ulkomaiset levyt vuodesta 1974 alkaen. Tietolähteitä on hyvä olla useita, koska välillä tulee vertailtua niiden sisältöjä virhe-epäilyjen takia ja ihan syystä. Kelpo referenssinä voi pitää myös levynkeräilijöille suunnattua Discogsia.

Fennossa merkitään kaikki säveltäjät ja sanoittajat koko oikealla nimellään, joka ei aina soita kelloa. Kun Viisu-Waterloon kääntäjänä mainitaan Franzen Seija Saara Maria, ei heti tule mieleen Seija Simola, vaikka hän levyttikin sen. Koska kilpailevista käännösteksteistä oli vuonna 1974 paljolti luovuttu, saman lyriikan levyttivät myös Ami Aspelund, Koivistolaiset, Super Singers ja myöhemmin Eija Kantola.

Fennosta näkee hyvin, kuinka ”albumin” käsite on muuttunut Spotify-aikana. Esimerkiksi Rauli Badding Somerjoen Paratiisi (1973) merkitään ilmestyneeksi 1900-luvun aikana ainakin kymmenellä eri pitkäsoitolla, muun muassa Pop-nostalgiaa-kokoelmalla. Tuollaiset koosteet lienee nykybisneksessä haudattu vielä syvemmälle kuin takakansitaide. Ihme jos Mirellan jättihitti Timanttei julkaistaan useamman kuin yhden albumin osana.

Kymmenen vittua laudalla

Viimeksi raportoitu 11 viikon sinkkuykkösputki (Luotathan) on katkeamassa, sillä Averagekidluken ja Turistin Vitun hyvin tavoittelee jopa miljoonan striimin viikkopottia. Heidän aiempi yhteissinglensä Rich Man kävi vuodenvaihteessa neljäntenä. Kumpikin pääsi viime vuonna ykköseksi saatuaan hittinsä vierailijaksi Iben (Ghetto Love ja Kiireinen nainen).

Vittu on selvästi yleisin kirosana suomenkielisten listabiisien nimissä, mutta fuck on sitäkin käytetympi ja historiakkaampi. Nimittäin jo vuonna 1981 brittiläisen Record Mirrorin listapalstalla ihmeteltiin, kun Suomessa tilastoitui The Dead Kennedysin sinkku Too Drunk to Fuck. Tosin lehti siisti sen muotoon Too Drunk to Copulate.

Kymmenen tähän asti menestyneintä vittuhittiä
Sanni: ETTÄ MITÄHÄN VITTUA •••• 2016
Petri Nygård: VITUN SUOMIROKKI ••• 2000
Ismo Alanko: VITTU KUN VITUTTAA • 2000
Roope Salminen & Koirat, Teflon Brothers & Stig: VITUIKS MÄN • 2023
William ft Korelon: EI VITUS • 2023
Tommy Tabermann: KIITTI VITUSTI 2004
Lapinlahden linnut: VANHA SUOMALAISTEN POIKAIN VITUTUSLAULU 1993
Uniklubi: MITÄ VITTUA ep 2009
Petri Nygård: VITUTTAA 2022
Pyhimys ft Miri: PYHÄN VITUTUKSEN KATEDRAALI 2018

Kesä meni, kesäkooma jäi

Viikolla mediassa levisi Gramexin raportti ”kesän soitetuimmista radiohiteistä”. Koska näiden asioiden suhteen ollaan nykyisin niin valtavan malttamattomia, tässäkin raportissa julistettiin kesä päättyneeksi jo 31. heinäkuuta. Mikä on siksikin omituista, että se varsinainen kesälomatunnelma saavutetaan listoilla vasta elokuussa.

Siis se, että juuri mitään ei tapahdu. Harvat uutuudet vastaanotetaan vaisusti, ja singlelistan kärkikymppi on sama kuin viime viikolla. Mirellan ja Lauri Haavin duetto Luotathan pitää ykkössijaa yhdettätoista viikkoa. Pitempi putki on koettu viimeksi kolme vuotta sitten, kun Samma gamla vanligan lokalisoitu versio noukki 13 paalupaikkaa.

Joillekuille tilanne on tilaisuus. Top 40 -kynnyksen näet ylitti vihdoin amerikkalaisen Chappell Roanin Good Luck, Babe!, joka debytoi Spotifyn sijalla 165 jo neljä kuukautta sitten ja on viime viikkoina edennyt radiolistallakin 24:nneksi. Sen lyriikkavideo on varsin mieleenpainuva powerpoint-estetiikkoineen ja Comic Sans -fontteineen.

Hittiveteraani, 34 v

Abreun uutuussingle Caliente debytoi Spotifyn päivälistan kahdeksantena, mutta tuskin yltää viikkotasolla Top 10 -sijoitukseen. Vaan ei hätää, hänellä on jo tämän vuoden toukokuulta sellainen, Valheista kaunein. Ja on aika monelta muultakin vuodelta. Vaikka Abreun ura on monivaiheinen asteittaisine kielenvaihtoineen, sille kertynyttä pituutta on vaikea käsittää.

Rumban 50 hittiä -listan lopettamisesta tuntuu olevan ikuisuus, mutta kukapa komeili sen viimeisenä ykkösenä joulukuussa 2007 kappaleellaan Ivory Tower? Kun tuolta asti alkaa laskea, Abreu on saanut Top 10 -sijoituksia (myynti, striimi tai radio) kaikkiaan viitenätoista eri kalenterivuonna. Se on enemmän kuin kellään muulla tänä vuonna kärkikymppiin yltäneellä esittäjällä.

Tuntumaan 14 vuosimerkinnällä yltävät JVG ja David Guetta (ja Jenni Vartiainen, jos Gimmel ynnätään mukaan). Mikael Gabrielilla on 12 vuosittaista visiittiä, Sannilla 11, Robin Packalenilla kymmenen ja Isac Elliotilla yhdeksän. Vaikka Kake Randelinin ura on yli 40-vuotinen, Top 10 -menestystä osui vain seitsemään – ja niistäkin moneen muinaisen jukebox-listan ansiosta.