Mämmiä ja Karjalaista

Anssi Kela ei pystynyt syrjäyttämään J. Karjalaista albumilistan kärjestä, mutta viikon korkein debyytti kakkosena on sekin kunniakas – jäihän taakse kaksi edellisellä studiolevyllään ykkösenä käynyttä artistia (Depeche Mode #3 ja Raappana #5). Kela itse on nähty viimeksi paalupaikalla vuonna 2003. Kärkikamppailuun ylettyi myös aiemmin vain 16:nneksi noteerattu Amaranthe (#4).

Finntroll (#10) ja Eric Clapton (#19) jäivät pari pykälää edellisistä yrityksistään, ja Samae Koskinen (#24) petrasi muutaman – hänen menneisyydessään on tosin käyntejä kärkikympinkin tuntumassa. Alemmas noista korkeuksista on valunut The Strokes, joka jaksoi nyt vain 48:nneksi. Ensikertalaisina Top 50 vastaanotti norjalaisen Kvelertakin (#18), ruotsalaisen Hypocrisyn (#30) sekä täkäläiset Teardownin (#35) ja Lazy Bonezin (#50).

Sulaisipa lumi jo

Hittivuositilasto 2012:n valmistuminen kiikastaa lähinnä latauslistan tapahtumista. Koska siinä huomioidaan hitin kaikki pisteet ns. single-, lataus- ja radiolistoilla, pitää odottaa että viimeisetkin roikkujat lopettavat roikkumisensa. Tällä viikolla päästiin taas eroon parista (Skyfall ja Anna mä meen), mutta pari muuta palasi (Gangnam Style ja Diamonds). Voice of Finlandkin näköjään heittelee mukaan vanhoja biisejä kuten Pinkin Try.

Jotkut viime vuonna julkaistut hitit kuuluvat 2013-listalle, koska suurin menestys koitti vasta vuoden vaihtumisen jälkeen. Anna Puun Säännöt rakkaudelle on 16 viikon jälkeen latauslistalla ylimmillään (#7) ja sinnittelee muillakin listoilla reippaammin kuin moni aiempi Puu-single. Kappaleen suosio näkyy myös albumimyynnissä, sillä ”vain” kolmantena aikoinaan debytoinut Antaudun käy yhä kaupaksi Top 20 -sijan edestä.

Olen hiukan säätänyt vuosijakokriteerejä. Esimerkiksi Erinin Mitä tänne jää on kerännyt suuremman osan pisteistään tänä vuonna, mutta se kuuluu 2012-listalle, koska juhli lataus- ja singleykkösenä jo marras-joulukuussa. Vain elämää -albumien ylivoima ei näy erityisen suurena hittipisteytyksessä, koska niiden pisteet pitää jakaa niin monen biisin kesken.

Viikon luontoääni

Radiolistan ainoa Top 20 -tulokas on Adam Lambertin Cuckoo (29–16). Lambertin kakkosalbumin eka single, jo toissavuonna julkaistu Better than I Know Myself floppasi radiossa, mutta sen seuraajat Never Close Our Eyes ja Trespassing etenivät kolmos- ja kakkossijoille. Ne kamppailevat pian julkaistavalla 2012-hittivuosilistalla pääsystä 50 parhaan joukkoon, vaan – paljastettakoon – eivät siinä onnistu.

J. Karjalaisen Meripihkahuone hypähti vaivatta uudeksi ykköseksi, vaikka se katosi latauslistalta yhden viikon jälkeen eikä soi Spotifyssa kuin sijan 53 edestä. Karjalainen ja hänen albumiykkösyyttään pääsiäissunnuntaina uhkaava Anssi Kela eivät juuri anna muille mahdollisuuksia laajalla kannatuksellaan, mutta yksi asema jaksaa uhmata kaksikon charmia: Yle X. Meillähän ei 40 täyttäneitä soiteta, paitsi jos heidän sukunimensä on Von Hertzen.

Arttu Wiskarin kakkosalbumia pohjustava Ikuisesti kahdestaan on edennyt tasaisesti yhdeksänneksi, mutta yli puolet sen pisteistä tulee Radio Novalta (38 soittoa). Tuo kerrassaan houkuttelevalla Tappavan hiljainen rivarinpätkä -nimellä siunattu pitkäsoitto julkaistaan kahden viikon kuluttua.

Ei yksin, vaan yksi

J. Karjalaisen paalupaikasta albumilistalla on vaikea yllättyä, mutta toki Et ole yksin innoittaa muutamaan knoppitietoon. Se on Karjalaisen kymmenes ykkösalbumi, ja ykkösviikkoja on nyt kertynyt 42. Vaikka kakkosena debytoineella Von Hertzen Brothersilla oli alla kaksi kärkisijaa, tuskin montakaan ropoa oli laitettu likoon heidän voittonsa puolesta.

Joku saattoi odottaa Justin Timberlakea korkeammalle kuin kymmenenneksi, mutta itse olin varautunut matalampaankin – onhan miestä sooloaikanaan silitelty Suomen mediassa sangen ylenpalttisesti todelliseen suosioon nähden. Edellisillä albumeilla yllettiin sijoihin 7 ja 5, ja alustussinkkujen vaisu vastaanotto enteili takapakkia. Seuraava uutuus Torture Killer (#15) jäi yhden pykälän edellisestä yrityksestään.

Vain elämää -nosteeseen ilmestyneet Neumann- ja Jari Sillanpää -julkaisut päätyivät tasoissa 16:nsiksi. Oma Waterloo on Neumannin eka soololistamerkintä 21 vuoteen, ja Kaikkien aikojen parhaat ylsi ylemmäs kuin aikaisemmat Sillanpää-kokoelmat Kuninkaan kyyneleet (#21, 2000) ja Parhaat (#17, 2005). Sijan 20 Matti Johannes Koivu sai radiohitteineenkin antaa hieman periksi kahteen edeltäjäänsä nähden.

Ensikertalaisista jyväskyläläinen Lost Society (#25) edustaa nuorta polvea, mutta Clutch (#50) ehti mukaan vasta 10. albumillaan. Italialainen Death SS rekisteröityi kokoelmallaan 31:nneksi vaivaiset 36 vuotta perustamisensa jälkeen! Toissavuonna kuollut Cesaria Evora (#45) ehti eläessäänkin kuitata yhden merkinnän 12 vuotta sitten.

Lisää menneitä miehiä

Kun Suomen singlemyyntilista alkoi viitisen vuotta sitten painottua latauksiin, muutamat äänitetyypit kokivat nopean, ehkä luonnolliseltakin vaikuttaneen poistuman. Joidenkin suomirocksuosikkien mobilisoidulta vaikuttanut hittiputki katkesi, ja myös vanhanmallista tilastoa ajoittain dominoinut dance-erikoisliikkeiden cd-sinkkumenekki lopahti.

Tyypillinen suhdannekärsijä oli iranilais-ruotsalainen Arash, joka vankalla dj-kannatuksellaan nettosi viime vuosikymmenellä viisi Top 20 -merkintää ja näytti sitten katoavan lopullisesti. Vaan ei, nyt mies debytoi latauslistan seitsemäntenä biisillään She Makes Me Go. Eväät tosin ovat tutun kuuloiset, Sean Paul vierailijana ja vahvat lainat vanhasta europopista, tarkemmin ottaen Ice MC:n hitistä Think About the Way (1994).

Toinen etenijä, Passengerin Let Her Go, kuulostaa biisiltä joka löisi läpi radion kautta. Se komeilee kuitenkin ns. singlelistan kakkosena, latauslistan kuutosena ja radiossa vasta sijalla 22. Passenger eli brittimuusikko Mike Rosenberg on valloittanut monta eurooppalaista listaa kärkisijoja myöten (muun muassa Ruotsin), mutta kotimaassaan hän ei ole ilmeisesti yltänyt millaisiinkaan tilastomerkintöihin.

mpk11: The Chronic (1992)

Midpriceklassikot-sarjassa käsitellään tunnettuja levyjä, joiden ainoa tilastomerkintä Suomessa on tullut midpricelistalta.

Comptonilainen N.W.A oli gangsta rapin pioneeriryhmä, joka ehti pistäytyä meidänkin listallamme (Efil4zaggin #38) ennen hajoamistaan 1991. Seuraavan vuoden lopulla bändin merkittävimmät jäsenet julkaisivat albumit muutaman viikon välein. Vaikka Ice Cuben The Predator nousi jenkkiykköseksi, sisälsi kaksi Top 20 -hittiä ja näkyi myös Suomen Top 40:ssä, isommasta klassikkostatuksesta nauttii Dr. Dren The Chronic.

Dr. Dre loi uuden g-funksoundin vinkuvine syntikoineen ja löysi rinnalleen Snoop Doggy Doggin, josta tuli megatähti ennen yhtään omaa levyä. Chronic-hittien Nuthin’ but a G Thang, Dre Day ja Let Me Ride jälkeen Snoop teki osittain Dren tuottaman sooloalbumin Doggystyle, jota ostettiin USA:ssa julkaisuviikollaan melkein miljoona yksikköä. Dren seuraava albumi 2001 ilmestyi vasta 1999, ja kolmatta odotetaan yhä.

The Chronic, Doggystyle ja 2001 jäivät kaikki ulos Suomen listalta, mitä etenkin Doggystylen kohdalla on ihmeteltävä. Dren seuraava löytö Eminem sitten menestyi meillä sitäkin paremmin. Kimppasinkut 2pacin (California Love) ja Blackstreetin (No Diggity) kanssa olivat pikkuhittejä, ja The Chronic päätyi lopulta midpricetilaston viidenneksi syyskuussa 2003.

Liian hyviä seuraajia

Alkuvuoden teemaksi radiolistalla näyttää muodostuvan se, että innokkaasti vastaanotettu potentiaalinen vuosilistan voittajasuosikki lähteekin odotettua pikaisempaan alamäkeen – saman esittäjän toisen biisin takia. Ensin tämän koki Haloo Helsingin Huuda! (syrjäyttäjä Vapaus käteen jää) ja nyt J. Karjalaisen Mennyt mies. Kun Meripihkahuone loikkasi 18. sijalta toiseksi, edeltäjä vajosi 16:nneksi. Käykö kärjessä jatkavan Anssi Kelan kohdakkoin samoin?

Elokuu ei liene jäämässä yhden levyn ihmeeksi, vaan Tänään lähtee porhalsi 32. sijalta 15:nneksi. Matti Johannes Koivulla on uransa eka Top 20 -radiohitti (17. Jos muutat mielesi) ja Fall Out Boylla pikku tauon jälkeen viides (19. My Songs Know What You Did in the Dark).

Hämmästyttävän tasaista jälkeä radiossa tekee suoraan 20:nneksi harpannut Pink. Just Give Me a Reason jatkanee kolmen uusimman albumin ja välissä tulleen kokoelman hittiputkea: 11 lohkaisusta kymmenen nousi kuuden soitetuimman joukkoon. Lähes samanlaiseen vakiorotaatioon tottunut Laura Närhi sen sijaan takeltelee, sillä Viimeinen aamu ei ole viidessä viikossa ylittänyt edes Top 40 -kynnystä.