Kun kaikki voittivat

Levyraati palasi televisioon, ja Gramexpressin sivuilla julkaistiin Niko Peltosen seikkaperäinen juttu, jossa kerrataan myös ohjelman pitkää historiaa. Koska siinä käsitellään Levyraadin roolia hittien luojana tai esillenostajana, minäkin pääsen ääneen. Lukekaa linkistä, nyt puhun vähän muusta.

Miellän ohjelman profiilihuipun Jaakko Jahnukaisen viimeisiksi ja Jukka Virtasen ensimmäisiksi vuosiksi 1970–1980-lukujen vaihteessa. En osaa arvioida, oliko se missään vaiheessa mitenkään hyvä, mutta se vain piti katsoa. Musiikkia ja etenkin ulkomaisia musiikkivideoita tuli mistään niin vähän, että jokaiseen oljenkorteen piti tarttua ja sietää loputtomasti pettymyksiä. Taivaskanavien tultua joku Levyraati ei enää jaksanut kiinnostaa.

Tuolloin tuntiin mahtui turhauttavan vähäiset seitsemän biisiä, joista kaksi ulkomaista, nyt mahtuu viisi. Ohjelma ei todellakaan tullut uusintana, mutta nyt laskin viikon mittaan kymmenkunta esitysaikaa MTV:n eri kanavilla. Vaikka asteikko oli tuolloinkin ykkösestä kymppiin, useiden raatilaisten oli mahdotonta käsittää, että nelosen alapuolisia arvosanoja saa myös käyttää.

Mieluisimpina mieleen jääneet yllätykset ovat Jahnun ajoilta, kuten Michael Jacksonin Rock with You ja Kate Bushin Wuthering Heights. Virtaselta muistan sellaisen vedon, että The Policen Every Breath You Taken sijasta soitettiin b-puoli Murder by Numbers. Ihan jees, mutta visualisointina vaihdeltiin paria kolmea hyvin samannäköistä promokuvaa.

Surkuhupaisa kuvio on se, että Maikkarissa korostetaan Levyraadin legendaarisuutta, mutta ei säilytetä siitä mitään arkistotietoa. Siitä, kuka milloinkin esiintyi ja voitti, on vain muisteloita ja toisen käden tietoa. Ja kun on musiikkibisneksestä kyse, kaikki tietenkin muistavat voittaneensa, kuten vakiotuomari Asko Kallonen Keba-yhtyeensä kanssa. Kallosen levy-yhtiötausta arvelutti ainakin siinä kohdassa, kun hän Mökkitie-yhteyksineen antoi Olli Halosen kaamealle biisille kahdeksikon.