Alku- vai loppuhuipennus?

Suoratoisto on tunnetusti muuttanut tapaa, jolla albumikokonaisuuksia kuunnellaan, jos kuunnellaan. Mutta myös albumien rakenne ja biisijärjestys ovat irtautuneet vanhoista perinteistä: esimerkiksi Arttu Wiskarin Suomen muotoisen pilven alla (2020) -levyllä kolme vanhaa jättihittiä (nimikappale, Tässäkö tää oli ja Meidän biisi) sijoitettiin peräkkäin päätösraidoiksi. Cd-versioon ne sommiteltiin hiukan toisin.

Vanhojen hittien mukaanhaalinta liittyy siihen, että ne auttavat striimeineen laskennallisesti albumia nettoamaan arvometallimainetta. Tosin tuota mainetta harvemmin jaksetaan enää hyödyntää. Kuinka moninkertaisen platinakuorrutteen Wiskari tempullaan sai? En löydä tietoa mistään, vaikka kahlasin Warner Musicin tiedotearkiston läpi.

Samasta Mökkitie-leiristä julkaistiin perjantaina Olli Halosen perinteisemmin koottu esikoisalbumi. Sen tutut singlet aseteltiin niin, että selvästi menestynein Pohjola (16,4 miljoonaa striimiä) tulee ekana, toiseksi menestynein Suomen kesä toisena ja kolmanneksi menestynein Kylä keskellä ei mitään kolmantena. Kolmen vuoden takainen pelinavaus Isän ikäinen säästettiin viimeistä edelliseksi.

Halosen digisinglestrategia on kuitenkin sellainen, että tuskin olisi fyysisten levyjen aikana mennyt läpi. Kuvataanpa hänen viittä sinkkubiisiään kirjaimin A, B, C, D ja E. Ne sijoitettiin albumia edeltäneissä julkaisuissa näin ilman mitään uusversiointia:
1. single: A
2. single: B, A
3. single: C, B, A
4. single: D. C, B
5. single: E, D, C

Wiskarin levyn uudet biisit eivät ole kolmen vuoden aikana yhteenlaskettunakaan yltäneet edes puolikkaaseen minkään sen alustushitin saldosta, vaikka Nokkahuilusta syntyi jonkinlainen kohunpoikanen. Ensireaktion perusteella Haloselle saattaa käydä samoin.