Näkökulmia listaviikkokuninkuuteen

Albumilistan viikkoennätyksiä on rikottu viime vuosina jatkuvasti, ja tapanani on ollut muistuttaa, että nykyinen kuuntelumäärien mittaus ei ole vertailukelpoinen vanhojen myyntilistojen kanssa. Mutta on suurempikin syy vertailukelvottomuuteen: nimikkeiden määrän vähittäinen kasvu vuoden 1966 Top 5:stä nykyiseen Top 50:een.

Kokosin kaikki vähintään 52 listaviikkoa keränneet levyt yhteen taulukkoon, niitä on tällä haavaa 96 kpl. Tein myös kauan kaivatun korjauksen: kuukausilistoilla olleille albumeille oli aiemmin merkitty neljä viikkoa joka kuukaudesta, mutta nyt niille on lisätty joka kolmannesta kuukaudesta viides viikko, jolloin vuosisaldoksi summaantuu 48:n sijasta 52.

Ohessa 20 pitkäikäisintä levyä näyttävä graafi, jossa pistettiin pötköksi listaviikot ykkösenä, sijoilla 2–10, sijoilla 11–20, sijoilla 21–30, sijoilla 31–40 ja sijoilla 41–50. Profiileissa on hurjia eroja. Top 10 -viikkojen ylivoimainen kingi on The Sound of Music -soundtrack. Top 30 -viikkoja on eniten Antti Tuiskun En kommentoi -albumilla. Yhteistuloksen ykkönen, Haloo Helsingin Kiitos ei ole kirosana, on Top 10 -viikoissa vasta 18. paras ja Top 30 -viikoissakin vielä neljäntenä.

Vanhat albumit ovat epäreilussa asemassa lyhyiden listojen takia – toisaalta kilpailutilannekin oli tuolloin helpompi. On myös muita kärsijöitä: kesken korkean liidon midprice-listalle siirretyt kotimaiset levyt. Esimerkiksi Jenni Vartiaisen Seili vietti lähes koko tilastoelämänsä Top 10:ssä. Se on Top 10 -viikkovertailussa kahdeksas, mutta kokonaistuloksissa sijalla 52.

Erityisesti listan pituudesta hyötyy Nikke Ankaran Nikke tulee kotiin, joka on viettänyt 103 viikostaan vain 24 Top 20:ssä! Erikoisin mukanaolija (myös musiikillisesti) on Ghostin Meliora. Sen 53 viikosta lähes puolet eli 25 on roikuttu sijoilla 41–50. Muita vähintään 20 viikkoa putoamisen partaalla viihtyneitä ovat Ed Sheeranin X, Sian This Is Acting ja Robinin Yhdessä.