Albumi kuolee, patsas jää

Tänään ilmestyneen Mikrobitin jutussa on sopivan provokatiivinen otsikko ja ingressi: ”Soittolista on uusi lp” ja ”Lepää rauhassa, albumi (1967–2016)”. Otsikko sopii hyvin yksiin uuden Drake-julkaisun kanssa – artistihan itse kutsuu 22 biisin annostaan soittolistaksi, ja Wikipedian Drake-diskografiassakin More Life on merkitty erilleen varsinaisista albumeista.

Ingressin vuosiluvuista voi toki olla eriävää mieltä, koska eri genrejen suhteet albumiformaattiin poikkeavat toisistaan. Tämä pätee sekä musiikillisiin kokonaisuuksiin että fyysisiin levyihin, joilla muutamissa tapauksissa yhä on merkittävä kaupallinen rooli. Ja ne genret, jotka ensimmäisinä ovat formaatista irtautumassa, näyttävät kaikkein häikäilemättömimmin hyödyntävän muiden (lähinnä median) jämähtäneisyyttä vanhoihin ajatusmalleihin.

Musiikkibisnekselle on aina ollut ominaista, että jos missään sen toiminnassa on porsaanreikä tai tulkinnanvaraa, joku iskee siihen hyötytarkoituksessa. Nykyisen murrosvaiheen päällimmäinen esimerkki olkoon kultalevyn käsite. Kun sovittiin, että ”edeltävien sinkkujen” suoratoistot luetaan albumin hyväksi, alkoi avoin manipulaatio. Nyt albumin sisältö ja julkaisuajankohta määriytyvät sen mukaan, minkälaisen summan minkäkin biisien striimeistä saa ynnätyksi.

Prosessi voi kestää vuosia. Albumin ilmestymisellä ei ole kiire, koska se ei omana itsenään enää väännä rahahanoja auki. Se on vain vanha hupaisa patsas, jonka rintaan voidaan ripustaa ansiomerkkejä: kultaa, platinaa, tuplaplatinaa. Luulisi ettei tällainen voi jatkua kovin kauan, mutta se jatkuu tasan niin kauan kuin media levittää kritiikittömästi ”historiaa tehneiden” levyjen ilosanomaa. Ja tuohan on viihdemedian leipälaji, kritiikitön levittäminen.

Pisimmälle viety esimerkki on Teflon Brothers, joka alkoi haalia tulevaa ”tuplaplatinaansa” pian huonosti menestyneen Isänpäivä-albumin (2014) jälkeen. Yle X:n haastattelussa haalintastrategiaa avataan melko hyvin, mutta toimittaja menee myös halpaan: ”Bändi ei ole julkaissut vielä levyltään yhtään sinkkua, joka ei olisi striimannut jotain arvometallia.” Myös yksi floppi (Meijän biisi) on hittien välissä ilmestynyt, mutta ilmeisesti se ei sitten päädy albumille.

Kun julkaistaan iso määrä sinkkuja pitkällä aikavälillä ja lopulta tulee ulos jokin lajitelma, josta huonoiten menestyneet sinkut on karsittu, niin ei se ole albumi. Se on Greatest Hits.