Niinpä numero, josta etuajassa tilastoon livahtanut CMX:n Iäti lähtee tavoittelemaan ennätysnousua, on 37. Tähän asti mittavin loikka ykkössijalle on 26–1, jonka otti aiemminkin kärjessä käynyt Juanesin Mi sangre konserttiin liittyvän kampanjan siivittämänä viikolla 42/2006.Jos Iäti ei saavuta listahuippua vaan vaikkapa Talvikuningas-edeltäjänsä tapaan myy kakkossijan edestä, jäävät myös ennätykset tekemättä. Viikolla 22/2004 nimittäin Omara Portuondon Flor de Amor syyhkäisi kakkoseksi edellisen tilaston 38. sijalta.
Lasketaanko albumilataukset listamyyntiin? Jos lasketaan, CMXn sijoitus ei välttämättä johdu vuodosta, sillä bändin mukaan EMI aloitti digitaalisen myynnin jo viimeviikon perjantaina.
VastaaPoista