Syyskuun lapset

Sarjassa listataan kussakin kuussa syntyneiden sooloartistien suurimmat hitit Suomen listoilla vuosina 1960–2020 ja vertaillaan eri kuukausien satoa. Yksi hitti per artisti.

Tämä jakso piiloutui johonkin ja tulee hiukan myöhässä, Anastacian synttärinä, onnea. Muistutan vielä, että sarjan laskelmassa huomioidaan vain täyssoolous, siksi esimerkiksi Arttu Wiskarilta ei ole mukana Tässäkö tää oli. Hän ja Avicii ovat selvästi eri sukupolvea kuin muu porukka.

1. Kaija Koo 10.9.1962 (Kuka keksi rakkauden 1993)    
2. Avicii 8.9.1989 (Wake Me Up 2013)    
3. Irwin Goodman 14.9.1943 (Rentun ruusu 1988)    
4. Arttu Wiskari 16.9.1984 (Suomen muotoisen pilven alla 2018)
5. Pave Maijanen 3.9.1950 (Lähtisitkö 1985)    
6. Vera Telenius 24.9.1912 (Miljoona ruusua 1984)    
7. Danny 24.9.1942 (Kesäkatu / Hiljainen kitara 1967)    
8. Steve Kekana 4.9.1958 (Raising My Family 1982)    
9. Kirka 22.9.1950 (Surun pyyhit silmistäni 1988)    
10. Lasse Mårtenson 24.9.1934 (Myrskyluodon Maija 1977)    
11. Anastacia 17.9.1968 (Left Outside Alone 2004)    
12. Freeman 14.9.1951 (Ajetaan tandemilla 1976)    

Yhteensä 77901,17 – sijoitus 6/12

Yhä pinnalla: viisut ja kesä

Arttu Wiskarin Elämän kova koulu sai radioasemilla hämmästyttävän vaisun alkureaktion, mutta vauhtiin lopulta päästyään se loikkasi tänään radiolistalla kahdeksannelta sijalta kärkeen. Huomattava etenijä (16–6) on myös armenialaisen Rosa Linnin Snap, joka sijoittui euroviisuissa vain 20:nneksi, mutta eteni Tiktokin kautta laajaksi striimihitiksi. Se on korkeimmalle noussut ulkomainen viisu sitten Loreenin ykkösen Euphoria (2012).

Täpärästi kakkoseksi Wiskarin taakse jäi Olli Halosen Suomen kesä, joka sai pitkään katsella Bessin EI-ennätysbiisin Ram pam pam kantapäitä eli ei ole yltänyt ykköseksi. Mutta hetkinen. Joulubiisien radiosoitto katkaistaan aina tylysti jo ennen joulun loppumista, mutta kenties historian laskelmoiduin kesäkappale soi yhä syyskuun puolessavälissä?

Tälle löytyy vertailukohta 20 vuoden takaa. Mamban Vielä on kesää jäljellä (2002) alkoi soida Radio Suomessa heti juhannuksen jälkeen, ja muiden mukaantulo nosti sen kuudeksi viikoksi radiolistan kärkeen. Se jatkoi rotaatiotaan, vaikka uudempikin single Meille vai teille oli sangen radiomyönteinen, kunnes ikään kuin yhteisestä sopimuksesta vaikeni vasta syyskuun vaihduttua lokakuuksi. Onko tämä Halosen tie?

Pitkä raskas matka kärkeen

Koska olen vielä vähän aikaa kiinnostunut albumilistasta, niin ollaan sitten kunnolla ja juhlitaan Megadethiä. Vuonna 1983 perustettu yhtye nimittäin sai eilen The Sick, The Dying and the Dead! -albumilla vasta ensimmäisen ykkössijansa. Se oli aiemmin käynyt kolmesti kakkosena: Youthanasia 1994, Cryptic Writings 1997 ja United Abominations 2007.

Sama ilmiö näyttää toistuvan juuri metalliveteraanien kohdalla. Vuonna 1976 Länsi-Saksassa perustettu Accept eteni kolmoseksi jo vuonna 1986, mutta ykkössijaa se sai odottaa vuoteen 2014 (Blind Rage) – tosin välissähän oli yksi 14 vuoden levytystauko. Judas Priest perustettiin 1969 ja kiipesi pronssikorokkeelle vuonna 1988, mutta sillekin järjestyi paikka listakärjessä vasta 2014 (Redeemer of Souls), muutama viikko ennen Acceptia.

Listakäyntien määrässä ennen huipun saavuttamista menee noidenkin edelle mikäpä muu kuin Motörhead. 1975 perustettu trio ylsi nimittäin albumitilastoon 21 kertaa ennen kuin viimeiseksi studiolevyksi jäänyt Bad Magic kävi ykkösenä syyskuussa 2015. Sitä ennen korkein sijoitus oli kolmesti saavutettu viitonen.

2000-luvun yllätysykköset

Pikku muistutus alkuvuonna lanseeratun Suomen radiolista-arkiston olemassaolosta. Siellä on paljon tietoa, jota ei muualta löydä. Voi vaikka mielensä mukaan koota Top 10:n yllättävimmistä 2000-luvun radioykkösistä, kuten minä sattumoisin tein. Nämä ovat aikajärjestyksessä.

Tomas Ledin: Sommaren är kort 2000
Tämähän on radiostandardi, mutta 18 vuotta vanhan singlen elvyttäminen ei yleensä onnistu ihan näin. Läpy markkinointiportaalle.

Green Day: Boulevard of Broken Dreams 2005
Kymmenen vuoden suosio ilman yhtään radiohittiä ja sitten ykköseksi. Sekä yhtyeen että listan piti vähän liikahtaa tämän eteen.

Lab: When Heaven Gets Dirty 2005
Englanninkielisen suomirockin huippukauteen mahtuu unohtuneitakin menestystarinoita. Labistä ei tämän jälkeen paljon kuultu.

Milow: Ayo Technology 2009
Belgialaishepun akustinen versio 50 Centin singlestä.

Volbeat: Fallen 2010
Metallivaikutteista tanskalaisbändiä ei tunnettu edes hitintekijänä, saati radiohitintekijänä.

Billy Talent: Surprise Surprise 2012
Äänekäs irtohitti yhtyeeltä, jonka myyntisuosio oli jo laskussa.

Stooshe: Black Heart 2012
Brittiläisen naistrion r&b/popviipale soi ykkösviikollaan tasaisesti lähes kaikkialla, eniten Novalla.

Redrama ft Kristinia Debarge: Let Go 2014
Englanninkielinen suomimusa oli tällöin jo vahvassa vastatuulessa. Edellisen backstreetboy-dueton soittamisen ymmärtää, mutta Debargehan oli tuntemattomuus.

Chisu: Ihana 2015
Iskelmän ja Nelosen musiikkipäälliköt myönsivät podcastissa, että Ihana otettiin tehosoittoon testitulosten vastaisesti. Kun todettiin, että vastaanotto ei tuputtamalla parane, biisi putosi kuin kivi. Oli vieläpä listahistorian eka ykkösdebyytti.

Olli Lindholm: Tuhoutuva tarina 2017
Radioseula Vain elämää -biiseille on tunnetusti tiheä, ja harvoista pärjääjistä tämä oli oudoin: 10. sijalta kärkeen, siitä neljänneksi, yhdeksänneksi ja alas.

Ari pitää pintansa

Tietokilpailukysymys: mikä albumi on ollut pisimpään yhtäjaksoisesti Suomen virallisen listan ykkösenä?

Se ei ole Behmin Draaman kaari viehättää. Sillä on ennätykselliset 20 ykkösviikkoa, mutta niistä vain seitsemän on tullut yhtäjaksoisesti. Se ei ole Anssi Kelan Nummela. Sen 16 ykkösviikosta vain 11 on tullut yhtäjaksoisesti. Se ei liioin ole Haloo Helsingin Hulluuden highway, jonka 14 ykkösviikosta vain yhdeksän on tullut yhtäjaksoisesti.

Yhtäjaksoisten ykkösviikkojen ennätys on 12, johon ensimmäisenä ylsi kesällä 2007 Ari Koivusen Fuel for the Fire. Juhlikaamme Aria! Arille patsas! (Myöhemmin saman tuloksen saavuttivat The Baseballsin Strike! ja Jenni Vartiaisen Seili.)

Lukija: – Mutta mikä ennätys tuo tuommoinen on, ykkösviikko mikä ykkösviikko? Eihän Suomen lätkäkultienkaan määrää tai arvoa syö se, että välillä hävittiin, pikemminkin päinvastoin.

– NIIN-PÄ, hyvä lukija.

Vaikka iso osa mediasta uskollisesti toisinsi eilen uutisiinsa Radiomedian tiedotteesta myös sanan yhtäjaksoisesti, niin eiköhän kansan käsitys ole nyt se, että Bessin Ram pam pam on 19 viikollaan historian pitkäikäisin radiolistan ykkönen. Ei se ole (vielä). Elastisen ja Jenni Vartiaisen Epäröimättä hetkeekään oli listan kärjessä 21 viikkoa, joista 18 (krooh pyyh) yhtäjaksoisesti.

Tequilakahvin salainen piriste

Ns. virallisen singlelistan ja Spotifyn viikkostriimilistan väliset erot selittyvät yleensä yhden päivän laadintaerolla. Perjantaina julkaistavat uutuudet ehtivät kerätä striimejä vain kuudelta päivältä ja debytoivat alempana singlelistalla kuin täyden viikon huomioivassa Spotify-raportissa. Muutamat tästä logiikasta poikkeamiset lienevät selitettävissä sillä, että listalla huomioidaan epäselvällä tavalla myös epäselvän minimaaliseksi surkastunut latausmyynti.

Uusin ykkössingle, Been esikoishitti Tequilakahvi, sekoittaa pakkaa. Se ei ole kertaakaan komeillut Spotifyn päivälistan ykkösenä ja päätyi viikkolaskelmassa kolmanneksi. Onko sitä ladattu? Ei ainakaan Itunesissa, jonka suosituimmista Bee (kas kun ei Beem tai Bees) puuttuu täysin. Sen sijaan Spotify-ykkönen, David Guettan ja Bebe Rexhan I’m Good (Blue) löytyy sekä sijalta yksi että kolme.

Olen todennut usein, että tuo vajaaseen viikkoon johtava singlelistan laadinta-aikaväli (to–ke) tuntuu älyttömältä. Älytön on myös julkaisuviive sunnuntaihin asti, ja älyttömyydessä on otettu lisäaskel. Suomen virallisen listan aktivoituneella Facebook-sivulla singlelista julkaistaan seuraavana keskiviikkona. Uutuusbiisin suosion näkee sieltä siis vasta 12 päivää julkaisun jälkeen ja senkin vajavaisena.

Muistamisen urakka

Yksi kesätauolta palaajista on Ylen podcast Susanna ja Pekka puhuvat popmusiikista, joka kysyi: ”Mutta mitä oikeastaan suremme kun suremme Vesa-Matti Loiria, Amy Winehousea tai Pave Maijasta?” Eli asiaa jota puidaan aina kun julkkis kuolee. Tuntuu että pelkästään Susanna Vainiola ja Pekka Laine ovat käyneet tämän saman keskustelun noin 14 kertaa aiemminkin. Tietysti liioittelen, mutta näin nämä asiat koetaan.

Välissä vilahti esille harvinaisempi aihe, kun mainittiin että kuulijat haluaisivat muitakin edesmenneitä muistettavan kuin niitä suurimpia suosikkeja. Tähän on vaikea vastata hienovaraisesti. Tosiasia kuitenkin on, että jos vaikka printtisanomalehti julkaisisi nekrologin kaikista, jotka jonkun mielestä sen ansaitsisivat, lehteen ei juuri muuta mahtuisi. Jonkun on otettava vastuulleen vainajien arvottaminen.

Silti tuntuu, että Radio Suomi on linjantiukennuksen edessä. Sehän ei muista teemaohjelmissaan pelkästään kuolleita, vaan myös tasavuosien täyttäjiä ja ties mitä iskelmäfinlandiapalkittuja. Samaa ihmistä saatetaan juhlia tilavasti 70-vuotiaana, 75-vuotiaana ja kuoltuaan 78-vuotiaana. Ja koska popkenttä ja -historia koko ajan laajenevat, popparikuolemat sen kuin yleistyvät.

En tiedä, onko Ylessä tällaista arvotusvastaavaa, mutta kernaasti kerron esimerkin kyseenalaisesta arvotuksesta. Tom Jonesin 80-vuotissyntymäpäivää juhlistettiin kaksituntisella ohjelmalla. Kieltämättä legendaarinen hahmo, mutta onhan hänen taiteilijaskaalansa kovin suppea. Ei tee itse lauluja, harvoin edes levyttää alkuperäisversioita. Jopa If I Only Knew oli cover.

Vielä tuohon, miksi taiteilijan kuolema aiheuttaa niin vahvan reaktion. Itse ainakin miellän, että kuolema paketoi elämäntyön ja paketti on valmis kokonaisarvioon. Se on totta (kuten podcastissa todettiin), että tarina jatkaa kehitystään, joskus selkiytyen, täydentyen, joskus vastuuttomasti vääristyen, mutta se on hiukan eri asia. Paketti pysyy.