MMM × 75, osa 2

Ensimmäinen kevyen musiikin katsaus julkaistiin vuoden 1956 Mitä Missä Milloin -kirjassa ja on sen jälkeen ollut joka osassa 2–14 sivun kokoisena. Koska toimittaja Paavo Einiö laati listoja Rytmi-lehteen, suosikkiartistien ja -kappaleiden luettelu oli olennainen osa sitä. Samoin oli seuraaja Harry Aaltosen aikana 1960-luvulla – hän näet toimitti listoja Ilta-Sanomiin.

1965-kirjassa The Beatlesistä kertoillessa ei riittänyt tapahtuneen toteaminen, vaan piti mennä lupailemaan: ”Ennakkotietojen mukaan pitäisi yhtyeen saapua keväällä -65 Suomeen.” Seuraavassa osassa ei mainittu Beatlesiä lainkaan. 1970-kirjassa Pekka Gronow antoi hittitilastoille kyytiä pannen painoarvoa konserttivieraille ja ”vakavammalle” musiikille. 1971 ainoa kuva-aihe oli Konsta Jylhä.

Palattuaan 1976 Aaltonen iski pöytään kuukausittaiset albumien ja sinkkujen Top 5:t, jotka vuoden päästä kasvoivat Top 10:ksi. Seuraaja Ilpo Hakasalo sulloi 1978 mukaan jukebox-listatkin täyttäen ennätyksellisen 14 sivun paketin kultalevyhistoriikilla, euroviisuhistoriikilla ja Elvis Presley -nekrologilla. Alati vaihtuvista tekijöistä Tapani Ripatti korvasi listat Suosikin lukijapollituloksilla, Jake Nyman käynnisti jokavuotisen kultalevykatsauksen.

Jari Muikun pitkällä kaudella 1991–2008 rakenne vakioitui sillä lisukkeella, että aloin 1994 koostaa kirjalle räätälöityä Top 30 -laskelmaa 50 hittiä -listan pohjalta, aikaväli heinä–kesäkuu. Muistaakseni aloite oli minun. Vuotuinen kultalevykertymä kasvoi niin, että ei enää mahtunut yhteen sivuun. Sitten taas mahtui, kun 2000-kirjassa sivukoko leveni 38 prosenttia.

Matti Markkolan kaudella (2010–) kultalevyt jäivät pois korvautuen myydyimpien albumien Top 10:llä, joka arvatenkin hiipui myös jonnekin. Uuden kasvavan elementin muodostivat Emma-voittajat. Listablogin hittivuosilistan Top 10 on ollut mukana vuodesta 2011.

MMM × 75, osa 1

Tänä syksynä ilmestyy 75. Mitä Missä Milloin -kirja, mutta juhlatunnelmaa en ole vielä havainnut muualla kuin uuden teoksen kansilätkässä. Formaatti matkittiin muinoin muista Pohjoismaista, ja se on pysynyt niin samanlaisena, että eri aikakausien kirjojen vertailu on monella tavalla kiintoisaa. (Omistan osittain sattuman kautta kaikki osat.) Käyn täällä läpi, minkälainen listalähde MMM on ollut, mutta ensin perusasioita.

Ilmeisesti länsinaapureilta matkitusti joulumarkkinat sanelivat sen, että kirja käsitteli rikkonaista ajanjaksoa syyskuu–elokuu ja nimettiin tulevan vuoden mukaan. Ehkä tällä saatiin jokin kaupallinen hyöty, mutta historiantutkijaa taatusti ärsyttää se, että vaikkapa marraskuun 1954 tapahtumista kerrotaan vuoden 1956 osassa. Eli nykyisellä Spotify-pelleilyllä ”vuosi loppui marraskuussa” on pitkät perinteet.

Uutiskatsauksen ja pääartikkeleiden jälkeen on aina tullut paljon aihealuepalstoja, joiden valikoima vaihteli etenkin alkuaikoina. Esimerkiksi rakennustaide ja missikisakavalkadi jättivät kevyen musiikin jalkoihinsa. Vuoden 1955 jazz-esittely raivasi tilaa seuraavana vuonna alkaneelle ja vakioelementtinä pysyneelle iskelmä/pop/rock-osuudelle.

Kakkososassa kerron tarkemmin, kuinka listahitit, kultalevyt ja muu tilastollisuus on aaltoillut MMM:n sivuilla tekijöiden vaihtuessa ja tilan muuttuillessa.

Striimaajien turistirysä

Viime vuosina ei ole nähty striimilistalla sellaisia albumin aiheuttamia dominansseja kuin JVG:llä tai Cheekillä kukkeimmillaan, mutta Turistin neljäs levy Roadman teki Spotifyn päivätilastossa poikkeuksellisen  jämerää jälkeä. Sen 12 raitaa nappasivat sijat 1, 4, 7, 8, 9, 22, 27, 29, 32, 35, 44 ja 62. Huonoinkin päätyi ylemmäs kuin uuden Nightwish-albumin korkein debytantti.

Osa ryöpsähtäjistä on vanhoja tuttuja. Sexmane-yhteistyö Lightskinboy pärjäili singlelistalla läpi kesän, ja mukana Roadmanilla on myös lähes vuoden takainen ykkönen, Ibe-kimppa Kiireinen nainen, joka palasi 35:nneksi. Moni nimekäs nimi jäi uutuuksillaan Turisti-ruuhkassa jopa kolminumeroisiin sijoituksiin kuten Yona, Mariska ja Maija Vilkkumaa.

Vaikka suomalaiset ovat nauttineet monenlaista vientimenestystä, niin yksi ilmiö on jäänyt kokematta – tähän asti. Lost Frequencies teki aika nasevan klassikkoremixin Bomfunk MC’s -bängeristä Freestyler (1999), joka debytoi 80:ntenä. Tilastot ennustavat sille airplay-potentiaalia, koska Lost Frequencies on aiemmin yltänyt neljästi radiolistan kärkikymmenikköön, viimeksi vuosi sitten (Back to You).

Turbotäydennys

Suosikki-lehden tarinan kertova uusi Kultaturbo-kirja (Laura Friman & Mikko Mattlar, Johnny Kniga) melko odotetusti sivuuttaa lehden lähes 30-vuotisen uranuurtamisen Suomen myyntilistojen laatijana. Horoskoopit ja ristikotkin mainitaan, mutta ei listapalstaa ennen kuin lyhyesti 1990-luvulla, jolloin omien tilastojen kokoaminen oli jo lopetettu.

Loppuvaiheen pahimmat klaffivirheet liittyvät muutenkin aika ylimalkaisesti kuitattuun Demi-lehteen. Se nimittäin ohitti Suosikin lukijamäärissä jo alkuvuonna 2004 eikä 2010 ja toimi tätä aiemminkin niin vahvana inspiraationa tuoreen päätoimittajan Katja Ståhlin uudistuksille, että hän sai Demin toimituksessa uuden tittelin ”kopiovastaava”. Tiedän, koska toimin kevääseen 2004 asti Demin AD:nä.

Kun Jyrki Hämäläisen lähtö Suosikista uutisoitiin, lehtien väliseen kilpailutilanteeseen aika yliherkästi suhtautunut Demin päätoimittaja oli kuin tulisilla hiilillä: kuka tulee tilalle? Ståhl oli tuolloin Demin erikoistoimittaja, joka osallistui ideointipalavereihin vaikka ei ollutkaan henkilökuntaa. Seuraava tapaus olisi sopinut mainiosti osaksi Kultaturbo-tarinaa.

Oli kesäinen tunnelma ainakin minulla, jonka loma alkaisi heti palaverin jälkeen. Ståhlin saavuttua päätoimittaja alkoi heti udella, onko hän kuullut mitään Suosikin tilanteesta. Ståhlin pokka piti kohtalaisesti, mutta ainakin minulle tuli olo, että hänhän olisi semijulkkiksena oiva valinta Hämäläisen seuraajaksi, enkä halunnut että pt kokisi siinä hetkessä saman oivalluksen. Sain vaihdettua ajoissa puheenaihetta.

Loman kunniaksi suuntasin Corona-baariin, ja siellä istui STT:n viihdetoimittaja, joka yleensä ensimmäisten joukossa kuulee näistä. Kyllä, hän varmisti epäilyni, että uusi Suosikki-pomo on Katja Ståhl. Meilasin tästä eräälle toimituksen jäsenelle, mutta annoin päätoimittajan päästä siitä selville ihan itsekseen – ja saada ”paskahalvauksen”, kuten Ståhl kirjassa kuvailee. Olin lomalla.

Arvelen että kyseessä oli vain yhden hengen paskahalvaus – mutta en siksi että muut halusivat Ståhlista eroon. Onhan se aika ryhdikäs operaatio, että vastavalittu päätoimittaja lampsii pahimman kilpailijansa ideointipalaveriin, vaikka pystyy arvaamaan mikä on eka kysymys. Aplodit ainakin minulta.

Mainoskatko

Kun uusi kirja ilmestyy, sitä tekee mieli markkinoida vähän väkinäisissäkin yhteyksissä. Eilen julkaistu Oikein silmin – Kuinka autismin salaisuudet avautuivat minulle ja medialle (Avain) on nimestä päätellen jossain määrin omaelämäkerrallinen, joten yksi sen 50 episodista käsittelee myös listoja.

Onko listakiinnostukseni ollut koko ajan vai vain alkuaikoinaan niin sanottu ekko, autismille ominainen erityismielenkinnon kohde? Vaikea sanoa jo siksikin, että sitä on ylläpidetty niin toisistaan poikkeavissa olosuhteissa. Friikkiharrastuksen hidasta muuttumista aineistolliseksi runsaudensarveksi ei voinut ennakoida, onneksi satuin pysymään mukana.

Muitakin musiikkiteemoja on kuten elämäni biisin julistaminen – sille annetaan kaksikin perustetta. Erikseen mainitaan minulle parhaiten autismia kuvaava levytys. Lisäksi käsitellään suosikkikappaleita, joiden sanoitukset kuulostavat autistin korvissa kohtuuttomilta elleivät peräti fasistisilta. Eli tältä pohjalta voi vaikka laittaa varauksen kirjastoihin, jotka tilasivat sitä sangen innokkaasti. Äänikirjakin on tulossa.

Kimppadebyytistä eri suuntiin

Viikko sitten Spotifyn päivälistan sijoilla 14 ja 16 näyttäytyi kaksi yhtyettä, joiden hitti-cv Suomessa on suunnilleen yhtä ansiokas ja lähimenneisyys yhtä hiljainen. The Emptiness Machine on ensimmäinen Linkin Park -sinkku, jossa vuonna 2017 kuollut laulaja Chester Bennington ei ole äänessä, ja Aarre on ensimmäinen uusi Ultra Bra -kappale yli 20 vuoteen.

Linkin Park eteni päivästriimeissä viikon mittaan 14:nnestä viidenneksi ja debytoi singlelistan sijalla 11. Valtavasti enemmän julkisuutta saanut Ultra Bra sen sijaan vajosi samassa ajassa 16:nnesta 157:nneksi ja sai tyytyä singlesijaan 44. Radiolistalla Aarre soi lukeman 30 ja The Emptiness Machine lukeman 44 edestä.

En ole pitänyt kirjaa nopeimmista Spotify-pudotuksista, koska kärkipää luultavasti paakkuuntuisi kaikenkarvaisista albumiraidoista ja joulu on oma ilmiönsä, mutta singlebiisiksi Aarre koki kyllä poikkeuksellisen romahduksen. Paluu-uutinen nosti hetkeksi pari vanhaakin ultraraitaa Top 200 -listalle, mitä ainakaan Kworbin arkistojen mukaan ei ole ennen tapahtunut.

He säästivät käännöspalkkion

50 vuoden ajan eräällä ilmiöllä oli tasainen asema hittimarkkinoillamme: kotimainen alkukielinen cover ulkomaisesta biisistä. Sitten tarina katkesi äkisti ja tarkasti – viimeinen laatuaan oli radiolistan Top 20:ssä jouluna 2009: Ipanapa-levylle tehty Tuomon versio Slade-klassikosta Merry Christmas Everybody (1973). 2010- ja 2020-lukujen saldo on nolla.

Mikä oli ensimmäinen? Rock-Jerryn näkemys Jimmie Rodgersin laulusta Soldier, Won’t You Marry Me kesäkuussa 1960. Tuon vuosikymmenen päämenestyjät olivat Dannyn East Virginia ja Antti Einiön Farmer John. 1970-luvulla perinnettä ylläpitivät lähinnä Hurriganes ja Teddy & The Tigers. Yllätyssuosikki oli kultaa myyneen Country Expressin Daddy Frank (alkuperäinen esittäjä Merle Haggard).

1980-luvulla esiin nousivat Harri Marstion Tennessee Waltz ja Romany Violin, Kisun Stop the Music sekä ulkomaille tosissaan yrittäneet Hanoi Rocks (Up Around the Bend) ja Smack (Paint It Black). Ysärillä soivat Sound of RELSin Raising My Family, Rasmuksen Ghostbusters ja Leningrad Cowboysin Those Were the Days.

Uudella vuosituhannella oltiin oikeasti kansainvälisiä, mallia näyttivät Himin Solitary Man, Nightwishin Over the Hills and Far Away, Negativen My My, Hey Hey (Out of the Blue) ja ehkä myös Bomfunk MC’sin Something Going On. Idols-sirkuksen anti latauslistan ykköseksi oli Ari Koivusen Piano Man. Mutta pian idolilöydöt kuten Hanna Pakarinen ja Anna Abreu vaihtoivat esityskieltä, ja se sitten siitä.

Arkistosta löytämistäni 57 kääntämättömästä coverista 56 on englanninkielisiä. Mikä on se ainoa, omalla tavallaan ikimuistoinen poikkeus linjasta? Vastaa joko tänne tai Facebook-sivulle.

Kolmannen Robinin vuoro

Tämän vuoden aikana on kahdeksan biisiä saanut Spotifyn viikkolaskennassa kokoon miljoona striimiä. Niistä puolet eli neljä on Mirellan esityksiä: Timanttei, Uuteen eiliseen, Luotathan ja tuoreimpana viime viikolla Löytää mut. Biisit julkaistiin siististi 2–3 kuukauden välein, mutta tuo tahti on radiolle liian tiivis. Timanttein ykkössijan jälkeen Uuteen eiliseen jäi käytännössä väliin (sija 74), ja Luotathan sai seuraavan tehorotaatiopaikan.

Mirellan dominanssi on kasvamassa hittivuosilistalla poikkeuksellisen kookkaaksi – tällä haavaa hallussa ovat sijat 1, 7, 10 ja 19. Viimeksimainitun toi hitaasti kehittynyt esikoissinkku Sua sattuu, jonka paras viikkolistasija 7 tuli tammi–helmikuun vaihteessa.

Ainoa ei-mirellabiisi, joka nettosi useamman kuin yhden miljoonaviikon, on Robin Packalenin ja Tupen Häitä pidelly. Se sai single/spotifytilastoissa vain kakkossijan (arvaa-kenen takana), mutta tuorein radiolista näyttää paalupaikkaa. Packalen on matkalla uransa isoimpaan hittiin, mikä on ihan hyvin ajoitettu profiilinnosto. Nythän Top 20:ssä komeilee Sexmanen ja Isaac Senen pikkuveli, joka levyttää etunimellään Robin.

Kulti, kutistin median

Musiikki & Median vuotuiset Industry Awards -ehdokkaat on taas julkistettu. Median painoarvo on hiljalleen kutistunut niin, että noin 30 palkinnosta vain kolme on siihen suoraan liittyviä. Viime vuonna keksittiin uusi Mediailmiö-kategoria, mutta sen voitti yleisilmiö nimeltä Käärijä. Tänä vuonna ehdolla on sentään mm. Levyraadin paluu.

”Legendaarinen Levyraati teki MTV:llä ylistetyn tv-paluun keräten jo avausjaksollaan ennätysyleisön – lähetystä seurasi noin 812.000 katsojaa.” Jaa siis koko Levyraadin historian ennätysyleisön? Rohkenen epäillä, ehkä jopa nauraa räkäisesti. Jos historia on nollattu, eikö ole vääjäämätöntä että ensimmäinen ohjelma tekee ennätyksen? Vai vertaillaanko tässä Maikkarin koko nykyohjelmistoa?

Esittelytekstit eivät siis juuri kestä journalistista päivänvaloa, ne ovat kankeaa kliseiden ja muotifraasien sekoitusta. Esimerkiksi seuraavalla kuvauksella ei vuorenvarmasti erotu mitenkään muista ehdokkaista, mutta se taitaa juuri olla pyrkimyksenäkin: ”Työskentelykulttuurinaan hän korostaa tasavertaisuutta, yhteisöllisyyttä ja avointa keskustelua, mutta painottaa myös ratkaisukeskeisyyden merkitystä.”

Korulauseputkea piristää pari varovaisempaa ilmausta kuten ”Vuoden 2024 UMK karsintakilpailun liput myytiin loppuun hetkessä.” Eikö yleensä puhuttu karsintakilpailun sijaan UMK-finaalista? Tai tämä: ”Pehmoainon debyyttialbumi Soittorasia on ollut virallisen albumilistan top 5:ssä.” On ollut joo, siinä sivussa kuusi viikkoa ykkösenä.

Napitukset 8/2024

Elokuun rajanrikkojien erikoisuus on Sabrina Carpenterin Espresso, joka saavutti 2000 listapistettä käymättä kummankaan viikkotilaston Top 10:ssä (single ja radio). Hiljaa hyvä tulee, ja samanhenkisesti pottiaan on kartuttanut Tunnista tuntiin, joka roikkuu jo 30. viikkoa singlelistan Top 20:ssä.

••••• (5000)
Ege Zulu ft Behm: Tunnista tuntiin

••• (3000)
Mirella & Lauri Haav: Luotathan
Robin Packalen ft Tupe: Häitä pidelly

•• (2000)
Eminem: Houdini
Portion Boys ft Kake Randelin: Juhannusyö
Costi ft Juuna Chill: Vaisto
Olga ft Isac Elliot: Stadi (Alicia)
Sabrina Carpenter: Espresso

• (1000)
Bee: Maljapuhe
Shrty: Sirkus
Jenni Vartiainen ft Etta: Viimeinen pisara
Korelon ft Turisti: Vaarallinen nainen
Isac Elliot ft Averagekidluke & MDS: Italia

Maltin ABC

Radiolistatilanteiden viivästyneisyydestä singletilastoon verrattuna on ollut usein puhetta. Lisäviivettä voi tulla esimerkiksi siitä, että esittäjä lyö vihdoin läpi radiossa (Portion Boysin Vauhti kiihtyy), jolloin aiempikin tuotanto alkaa kelvata. Edeltäjästä Elämän ABC tehtiin follow-up niin, että se saavutti radiohuippunsa (#5) tasan vuosi singlehuipun (#3) jälkeen.

Hämmennystä ainakin arkistopapan papereissa aiheutti myös seuraava. Bessin Kyyneleet sateessa jäi alkukesällä Top 40 -singlelistan ulkopuolelle eikä saanut aikakirjamerkintää, mutta sen seuraaja Saanko mä luvan ylsi sentään sijalle 27. Viime radiolistalla ensinmainittu ylitti lopulta radiokriteerirajan edettyään 17:nneksi ja kelpuutettiin arkistoon – mutta aikajärjestyksessä väärään kohtaan. Tiedän, ärsyttää ainoastaan minua.

Bongasin MTV Liveltä videokoosteen ”Vuoden tähän asti isoimmat hitit”. Se koostui juuri niistä kappaleista, joiden olen huomannut etenevän nuorisorotaatiolla radiolistan kärkipäähän ilman striimimenestystä. Kuten tämänviikkoinen yhdeksikkö, Dashan Austin (Boots Stop Workin’), joka minun korvissani on kovin geneeristä mukakantria. Sen suurin kannattaja 662 soitolla on Radio Top 51. Paras Spotify-sijoitus meillä oli vaatimaton 94.