Ray Robinson on vuosikymmeniä kerännyt tallenteita piraattiradioiden eli aluevesirajan ulkopuolella seilanneisiin laivoihin perustettujen radioiden lähetyksistä. Hänen Caroline Archive Hour -podcastissaan ovat pääosassa brittiläiset piraatit ja etenkin tunnetuin niistä, Radio Caroline. Viime kuussa hän laittoi tarjolle näytteen Radio Nordista, joka toimi Tukholman saaristossa vuosina 1961–1962 ja kuului keskiaalloilta myös eteläisessä Suomessa.
Omat mielikuvani hommasta perustuvat brittielokuvaan Merirosvoradio (The Boat That Rocked, 2009), joka kuvasi hiukan myöhäisempää aikaa välillä fantasian puolelle lipsahdellen. Niinpä tuossa 12.7.1961 lähetetyn show’n tallenteessa yllättää kaikenlainen laatu ja professionaalisuus. Se perustuu alkuperäiseen ohjelmanauhaan, joka luultavasti äänitettiin kaikessa rauhassa jossain muualla ja vietiin lähetysalukseen. Kyseessä oli keskiviikkoillan listaohjelma, joka perustui kuuntelijatoiveisiin. Se alkaa podcastissa seitsemän minuutin kohdalla.
Radio Nord -legendaan liittyy olennaisesti se, että suosiollaan se pakotti Ruotsin ja Suomen yleisradiot lisäämään kevyen musiikin osuutta lähetyksissään. Toisena knoppina Nord nosti kummankin maan ykköseksi uusiseelantilaisen Jay Epaen sinkun Putti Putti. Tällä listalla se oli nousussa viidentenä, ja Suomessa mentiin kärkeen asti vasta lokakuussa. Show tarjoaa myös ruotsinkielisen version Piippolan vaarista, joten onhan sen kuuntelemista suositeltava.