Cold Water katkaisi Britanniassa Draken One Dancen 15-viikkoiseksi venyneen ykkösputken, joka ehti nostattaa paljon keskustelua singlelistan nykyolemuksesta, suoratoiston ja myynnin pakkonaittamisesta. Moni tuntuu vasta nyt havahtuneen niihin ristiriitoihin, joista muistan täällä kirjoittaneeni ainakin neljä vuotta sitten: kuuntelemisen ja ostamisen mittaamisessa on olennaisia eroja ja mittausten yhdistämisessä ongelmallisuuksia. Kun levyn ei tarvitse listalla pysyäkseen enää valloittaa joka viikko uutta yleisöä, vanhanmallista luonnollista poistumaa tapahtuu vähemmän ja uusien löytöjen on vaikeampi puskea esille.
Suomessahan muutos on näkynyt selvemmin albumilistan lisääntyneinä ikiroikkujina. 15-viikkoinen ykkönen on striimihitiksikin selvä poikkeus, sillä meillä ei vastaavia valtakausia ole nähty eikä näköpiirissä. JVG:n Hehkuulla on menossa kunnioitettava sijoitusketju, 11 viikkoa top kolmessa, mutta se on yhtä sitkeä suosikki myös latauksissa ja radiosoitossa. Muutoin meidän striimatuimmat-listallamme levyt vaihtuvat vuodenaikaan nähden melkeinpä odotettua vilkkaammin.
Brittitilastoista hämmästyttävämpi on sittenkin albumilista, jonka ykköseksi eteni perjantaina Electric Light Orchestran vanha kokoelma. Saarivaltakunta tunnetusti rakastaa hittikoosteita, mutta suoratoistoaikoinahan sellaiset voisi sommitella helposti itse. Meidän Top 50:ssämme kokoelmat ovat käyneet harvinaisiksi. Tietysti voi epäillä, josko eri maiden eri tavat kanavoida yksittäisten biisien kuuntelut albumilistapisteiksi suosivat kokoelmia eriasteisesti. Esimerkiksi Ranskassahan suoratoisto sisällytettiin albumilistalle vasta menneellä viikolla, ja siellä otettiin taas käyttöön hieman toisenlainen kokoamismetodi kuin muissa maissa.
