Maaliskuun Top 30

Maaliskuussa Listablogin Facebook-sivulla listattiin vuoden biisi -Emman voittaneita hittejä.

1. Darude: Sandstorm (2000)
2. Dingo: Autiotalo (1985)
3. The Rasmus: F-f-f-falling (2001)
4. Kaija Koo: Kuka keksi rakkauden (1993)
5. Lordi: Hard Rock Hallelujah (2006)
6. Juice Leskinen Grand Slam: Kaksoiselämää (1986)
7. Jenni Vartiainen: Ihmisten edessä (2007)
8. Miljoonasade: Marraskuu (1987)
9. J. Karjalainen Electric Sauna: Missä se Väinö on (1996)
10. Samuli Edelmann & Sani: Tuhat yötä (1995)

11. Jenni Vartiainen: En haluu kuolla tänä yönä (2010)
12. Don Johnson Big Band: One MC, One Delay (2003)
13. Chisu: Mun koti ei oo täällä (2008)
14. Sanni: 2080-luvulla (2015)
15. Dingo: Levoton tuhkimo (1984)
16. Jukka Poika: Silkkii (2011)
17. Kasmir: Vadelmavene (2014)
18. HIM: Wings of a Butterfly (2005)
19. Bomfunk MC’s: Freestyler (1999)
20. J. Karjalainen: Mennyt mies (2013)

21. Egotrippi: Matkustaja (2004)
22. J. Karjalainen yhtyeineen: Mies jolle ei koskaan tapahdu mitään (1992)
23. Robin: Frontside Ollie (2012)
24. Kake Randelin: Avaa hakas (1983)
25. Chisu: Baden-Baden (2009)
26. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Surupuku (2002)
27. Samuli Edelmann: Ihana ilta (1994)
28. Mikko Kuustonen: Taivas varjele (1991)
29. Don huonot: Riidankylväjä (1997)
30. Jonna Tervomaa: Suljettu sydän (1998)

Nyt on tehty kaksi peräkkäistä kotimaista listaa, joten mistä saataisiin vaihtelua? Vastaus on Kanada. Huhtikuun Top 30 koostuu suurimmista kanadalaisten artistien hiteistä, yksi per esittäjä. Listan aloittava video on poikkeuksellisen mahtava.

Tutut hitit, eksoottiset albumit

Viime aikojen listapuheenaihe on ollut amerikkalaisten kyvyttömyys nousta oman Hot 100 -listansa ykköseksi. Nytkin tilastoa hallitsevat barbadoslainen Rihanna ja kanadalainen Drake (Work), ja kakkoseksi eteni tanskalainen Lukas Graham (7 Years) syrjäyttäen kanadalaisen Justin Bieberin (Love Yourself). Suomalaista pitkän linjan seuraajaa Hot 100 hämmästyttää siksi, että niin suuri osa sen hiteistä on kovin tuttuja myös meidän listoiltamme.

Kautta vuosikymmentenhän on saanut tottua siihen, että monet pitkäaikaisetkaan jenkkilistamenestyjät eivät ole väräyttäneet täkäläisiä viisareita ollenkaan. Sama on vaihtelevasti pätenyt myös brittilistalla – poikkeuksellisen selvästi muutama vuosi sitten, kun sikäläisten tv-kykykisojen löydot dominoivat hittimarkkinoita. Nyt myös britit kuuntelevat samoja (englanninkielisiä) biisejä kuin suomalaiset. Britannian ja USA:n listoja ei ainakaan mediassa seurata läheskään niin aktiivisesti kuin menneellä vuosituhannella – mistä siis ilmiö johtuu?

Kun Spotifyn avaa, siitä löytää helposti soittolistan koko maailman eniten striimatuista kappaleista. Kun sitä kuuntelee, ne samat kappaleet saavat lisää striimejä ja entisestään vahvistavat asemiaan. Euroopan hitit päätyvät tuoreeltaan amerikkalaisten korviin ja toisinpäin.

Toki niitä meille uppo-outoja nimiäkin yhä näkyy – albumitilastossa. Brittien kakkoseksi noussut James, niin hieno bändi kuin vuosikymmeniä on ollutkin, ei ole koskaan herättänyt reaktioita Suomessa. Kuka Joey + Rory, kuka Chris Stapleton, entä James Bay, entä The 1975? Kaikki USA:n tai Britannian albumisuosikkeja, viimeksimainittu noussut kahdesti brittikärkeen. Miksi albumilistat tuntuvat elävän eri aikakautta kuin hittilistat? Kuinka suuri osa vastausta ovat Spotifyn käyttöliittymä ja kulutuskulttuuri?

Alkuaineen alku

Stamina nappasi ennakoidusti albumilistalla viidennen ykkösensä (viidennen peräkkäisen, jos vain studioalbumit huomioidaan). Muut viikon uutuudet järjestyivätkin sitten vähemmän ennakoidusti. Kotkalaisrappari Sairas T syyhki ensikertalaisena kakkoseksi ja aiemmin parhaimmillaan vain sijalle 24 yltänyt rockvaari Iggy Pop peräti kolmanneksi. Edellisestä Pop-visiitistä ehti kulua 20 vuotta.

Radio Suomipopissa hittejä uusiksi sanoitteleva Hovimuusikko Ilkka houkutteli aikaansaannoksilleen kuluttajia sijan 10 edestä. Ekaa kertaa tilastossa on nyt myös Ilpo Kaikkonen (#16), vaikka julkaisi jo toisen albumin ja senkin tammikuun lopulla. Vasta kuudenneksi korkeimpaan uutuuteen ylsi näkyvää mediapaluuta tehnyt Anne Mattila. 19. sija takasi kuitenkin sen, että ansioluettelossa on nyt yksitoista Top 20 -albumia.

Ns. singlelistan kakkosena debytoi Mikael Gabrielin Helium. Se on listahistorian eka kotimainen hitti, jonka nimenä on alkuaine. Ulkomailta tulivat aikaisemmin Lithium (Nirvana), Gold (Prince ja East 17) sekä Titanium (David Guetta featuring Sia).

Vanhassa vaara vähempi

Radiolistan kärkikymmenikkö ihmetyttää koostumuksellaan. Neljä tuoreehkoa ulkomaista (parhaina Fast Car ja Faded) ja kuusi vahvasti viimevuotista kotimaista, korkeimpana kolmossijalla jo viime kesäkuussa ilmestynyt Johanna Kurkelan Kuolevainen. Spotifyssa juhlivat uudet suomalaisjulkaisut eivät näytä kelpaavan radioille – sen sijaan striimeissä flopannut Vesalan Tytöt ei soita kitaraa harppasi 56. sijalta 12:nneksi.

Spotify-ykkösenä jatkavaa Elastisen ja Lauri Tähkän Lempoa on turha hakea radio- tai latauslistoilta. Elastinen feat. -ohjelma pyörii MTV3:lla, jolla ei enää ole radiosisaruksia Novan päädyttyä Bauer Median omistukseen. Nelosella niitä riittäisi, ja voisi kuvitella niiden myös soittavan Lempoa innokkaasti, jos se olisi tehty omien puolella. Biisit.infon tietojen perusteella se näyttää olevan kaikilla kuudella kanavalla täysboikotissa. Luulin jo viimevuotisen Vauvoja-kesäkumibiisin läpimurron vähentäneen tätä ghettoutumista.

Lukas Grahamin Mama Said ja Coldplayn Hymn for the Weekend ovat pitkään kärkkyneet suoratoiston Top 20:n tuntumassa, mutta pysyneet virallisen singlelistan ulkopuolella. Mahdollisuus tilastomerkintään on avautumassa radiosoitossa, jossa ne nousivat eilen sijoille 21 ja 22. Hyvin etenee myös Tinie Tempah’n ja Zara Larssonin yhteistyö Girls Like, airplayssä 44–24, latauksissa 29–9 ja Spotifyn päivälistan numero 22.

Tuntematon hittitehdas

Muutamasti täällä puheena ollutta ruotsalaissarjaa Hitlåtens historia on viime aikoina voinut katsella suomeksi tekstitettynä Yle Femiltä ja Areenasta. Osuin One Republicin Apologizea käsittelevän jakson ääreen ja tajusin tietämättömyyteni siitä, kuinka monen menestyslevyn takaa löytyy OR-laulaja Ryan Tedderin tekijäkrediitti. Esimerkkejä: Leona Lewisin Bleeding Love, Ellie Gouldingin Burn, Beyoncén Halo ja Maroon 5:n Maps.

Hitinkirjoittajien ansioluetteloiden vertailu olisi hedelmällistä listafanin oheistoimintaa, jollei se olisi viime vuosina latistunut kimppaduuni-ilmiön takia. Vaikea kuvitella nykyolosuhteisiin vaikkapa Ylen rinnakkaisohjelman Sävelradiota, jossa kuuluttaja aina kertoi soineen/soivan biisin säveltäjä-, sanoittaja- ja sovittajatiedot, koska niiden luettelemiseen tärvääntyisi puolet ohjelma-ajasta. Tedderkin on vain osa tekijäliutaa kuten nykyisin lähes kaikki.

Olen kuitenkin noita ansioluetteloita koonnut joillekin menneen ajan laulumaakareille, jotka tekivät tulosta ihan omin voimin. Hämmästyttävin löytö lienee nainen, joka mitä ilmeisimmin voittaisi skaban, jossa ynnättäisiin sanoittajan viiden suurimman listahitin yhteispisteet. Portfoliosta löytyvät muun muassa 1966- ja 1972-vuosilistaykköset, Tapio Rautavaaran Häävalssi ja Jari Huhtasalon Äideistä parhain. Muista jättihiteistä mainittakoon Matin ja Tepon Kissankultaa, Seppo Hanskin Erehdyin kerran ja Frederikin menestynein sinkku Taka-takata.

Noista voi jo halutessaan ottaa tukea sille käsitykselle, että menestys ja laatu eivät aina käy käsikynkkää. Lisätään yllykkeeksi vielä maailmanhistorian jaarittelevin laululyriikka, Pasi Kauniston Lakeuden kutsu. No, kaikki kunnia kuitenkin sanoittajalle, josta ei taida olla internetissä yhtään valokuvaa. Hänen nimensä on Tuula Valkama.

Kolmen A:n luokitus

Aasialaiset, afrikkalaiset ja eteläamerikkalaiset artistit muodostavat varsin tasaväkiset ryhmät Suomen listahistoriassa. Kustakin kolkasta on saatu muutama iso hitti ja yhteensä toistakymmentä listaedustajaa. Kaikki pääsivät esille jo yli 50 vuotta sitten pioneereinaan paraguaylainen Digno Garcia (Brigitte Bardot 1961), japanilainen Kyu Sakamoto (Sukiyaki 1963) ja eteläafrikkalainen Miriam Makeba (Forbidden Games 1966).

Yhden hitin ihmeiden sekaan Etelä-Amerikalla on tosin tarjota yksi kestotähtikin, kolumbialainen Shakira. Myös yli 20 vuotta Nigeriassa asuneen Dr. Albanin listauralle kertyi mittaa, mutta hänen musiikillisista vaiheistaan ennen Ruotsiin muuttoa on vain kevyelti näyttöä. Pitäydyn mieluummin niissä artisteissa, jotka selvästi aloittivat musisoinnin kotikonnuillaan, vaikka tähteys olisikin sittemmin vienyt muihin maisemiin.

Niitä isoja Afrikka-hittejähän ovat eteläafrikkalaisen Steve Kekanan Raising My Family (1982), guinealaisen/malilaisen Mory Kantén Yé ké yé ké (1988) ja senegalilaisen Youssou N’dourin 7 Seconds (1994). Vielä teini-ikäinen mosambikilainen Afric Simone menestyi Hafanana- ja Ramaya- sinkuillaan vuonna 1976, ja eteläafrikkalainen Coleske aikaansai tyylipuhtaan radiohitin Take Me Where the Sun Is Shining vuonna 1998.

Mutta mutta. Siinä missä Aasia ja Etelä-Amerikka ovat viime vuosinakin hyppyyttäneet suomalaisia (Psyn Gangnam Style, Michel Telón Ai se eu te pego 2012), afrikkalaisten maineteot loppuivat viime vuosituhannella. Sekä geneettistä että musiikillista vaikutusta nähdään ja kuullaan siellä täällä, mutta mistä löytyy uusi esiintuloväylä aidolle asialle?

Emmaton ohitti emmakkaan

Albumiviikko oli uutuuksista hiljainen – korkeimpina debytoivat Killswitch Engage 14:ntenä ja Gettomasa 18:ntena. Niinpä Roope Salminen & Koirat pääsi livahtamaan viime viikon hopeakorokkeelta kärkeen. Ensi viikolla vastus on muutamaa astetta kovempi, sillä perjantaina julkaistu Staminan Elokuutio on jo Spotifyn kuunnelluimpien albumien ykkösenä, kun Salminen pitää siellä vasta yhdeksättä sijaa.

Jos kaksi Emmaa voittanut Cheek sai antaa periksi emmattomalle Salmiselle, kävikö taas niin, ettei palkintogaalalla ollut myyntiä avittavaa vaikutusta? Ei käynyt. Kolmasti palkittu Antti Tuisku harppasi ysisijalta kolmanneksi ja muun muassa vuoden biisi -sarjan voittanut Sanni 16. sijalta 11:nneksi. Kahden Emman ja esiintymiskokemuksen kanssa areenalta poistunut Paperi T teki re-entryn sijalle 20. Stimulaatio näyttää kohdistuneen fyysiseen ostokäyttäytymiseen, koska Spotify-listalla Papru on vasta 36:ntena.

Mihin Spotify-listaan minä nyt viittaan? Sekä www-sivulla että ajantasaisessa clientissa Spotify julkaisee vain biisitilastoja, mutta ilmeisesti päivittämättömän käyttöjärjestelmän takia läppärissäni pyörii yhä vanha ohjelmaversio, jossa näkyy Top 100 -albumilista. Yläreuna on jo pitkään uhkaillut, että ”päivitykset eivät ole enää käytettävissä käyttöympäristössäsi muutaman kuukauden kuluttua”, mutta uhkailkoon pois. Staminan perässä mitalisijoja pitävät Justin Bieber (varsinaisen listan kuudes) ja Sia (kolmastoista).

Lempo soikoon (toistaiseksi)

Niin ne suhdanteet vaihtelevat suoratoistossa. Cheek näytti staravärväyksineen keksineen keinon elvyttää kuuntelijoiden kiinnostus vanhoihin albumiraitoihin, mutta Me ollaan ne part 2 ei viihtynyt kauan Spotifyn päivälistan kärjessä. Silloin kun Alpha Omega -albumin kaikki raidat ryöpsähtivät listoille, alkuperäinen Me ollaan ne kävi ns. singlelistan seitsemäntenä. Aion laskea kummankin version pisteet samaan pottiin hittivuosilistalla.

Neljättä päivää striimiykkösenä komeilee Elastisen ja Lauri Tähkän Lempo. Se on eka kymmenestä biisistä, jotka tehtiin ohjelmassa Elastinen feat. Jätin jakson tietoisesti katsomatta enkä täten tiedä sen juonenkäänteiden tuomasta lisäarvosta, mutta asettaahan instant-ykkösyys melko raskaan velvoitteen myöhemmille julkaisuille. Se myös nosti Tähkän suoratoistoseksikkyyden aivan uudelle tasolle – hänen aiemmista hiteistään vain yhtä on striimattu yli miljoona kertaa.

Vaikka tilastoihin puskee kotimaisia iskusävelmiä tiuhaan tahtiin – päivälistan Top 15:een niitä mahtuu nyt peräti kaksitoista – niiden turnauskestävyys ei aina ole paras mahdollinen. Suomalaiset osaavat kohahduttaa, mutta uusi kohu on vanhan surma, ja  mikä onkaan se ainoa biisi, joka jaksaa roikkua kuukaudesta toiseen kärkikymmenikössä? Vanha kunnon Faded.

Tolkkua hintajakoon?

Tämän vuoden alussa albumilistan painopistettä muutettiin niin, että suoratoiston osuus lopputuloksista kasvoi. En tiedä asioiden yhteydestä, mutta muutoksen jälkeen en ole nähnyt yhtäkään kotimaista äänitettä siirrettävän päälistalta midpriceen, mikä takavuosina oli yleinen ja dramaattinenkin käytäntö – jopa suoraan ykkössijalta saatettiin äänite kipata vähin äänin halpasarjaan.

Mitä suuremmaksi striimauksen rooli kasvaa, sitä naurettavampi tuo hintajako on, koska striimatessa yksittäisellä levyllä ei ole hintaa. Muutaman kerran kävi niinkin, että suositun albumin täydennetty painos komeili päälistalla ja alkuperäinen midpricessa. Oletan, että esimerkiksi Haloo Helsingin Kiitos ei ole kirosanan 20. sijaan sisältyy nyt kumpikin versio – tosin listaviikot on laskettu vain platinapainokselle. Yhteensä niitä on 73.

Aikaisempien Vain elämää -kausien albumit poistettiin päälistalta noin 20 viikon jälkeen, mutta neloskauden levyt saavat toivottavasti sinnitellä niin kauan kuin siivet kantavat. Hiukan on ihmetyttänyt se, että tähänastisen 19 viikon aikana päiväversio on ollut joka ikisellä listalla iltaversion edellä. Joo, siinä on Sata salamaa, mutta iltaversion ekana raitana soi Lähtisitkö, joka radiokannatuksineen on kiipeämässä kauden esityksistä korkeimmalle hittivuosilistalla.

Kolmannellekin poskelle

Niin moneen kuin Cheek on urallaan yltänytkin, hän on vasta nyt ensimmäistä kertaa hallinnut albumilistaa kolme viikkoa putkeen. Vaikka Alpha Omega oli iso tapaus ilmestyessään ja Kuka muu muka mahdollisesti vielä isompi, kummallakaan kerralla peräkkäisiä paalupaikkoja ei tullut kuin kaksi. Uusi tähtipitoisempi versio albumiraidasta Me ollaan ne kirmasi singlelistan ykköseksi. (Jos näet sen merkittynä kakkoseksi, niin kyseessä on virhe joka korjataan.)

Korkein uutuus on taas kakkossijalla Cheekin takana – tällä kertaa asialla ennakkoon poikkeuksellisen vahvalta vaikuttanut nimi. Roope Salminen & Koirathan vastasi yhdestä menneen vuoden suurimmista hiteistä (Madafakin darra), mutta sen kolme seuraajaa ovat tehneet laimeamman vaikutuksen. Edellisellä levyllään kolmoseksi yltänyt Reckless Love debytoi kahdeksantena, mikä rockin ja ulkomaankielisen suomimusan laskusuhdanteessa on kelpo saavutus.

Macklemore & Ryan Lewisin hittejä tihkunut albumi The Heist (2012) ei ikinä päätynyt listallemme, koska sen huippusesonkina ei vielä tilastoitu suoratoistoa. Niinpä on ihan paikallaan, että hitittömämpi seuraaja This Unruly Mess I've Made pääsi noukkimaan edes sijan 33. Striimikuningas Major Lazerin Peace Is the Mission eteni 32. listaviikollaan tähän asti parhaisiin asemiinsa kolmanneksi. Myös Twenty One Pilots (#17) on ylempänä kuin koskaan ennen.

Viimeinen julkinen myyntiluku?

Yksittäisten äänilevyjen menekistä ei ole Suomessa pidetty juuri ääntä pitkään aikaan. Muutamaan jääneissä kultalevyuutisissa puhutaan vain striimimääristä, eikä Musiikkituottajat enää julkaise sivuillaan vuosilistoja. Eilen kuitenkin Emma-gaalassa rohjettiin paljastaa, että Adelen 25 oli käynyt vuoden loppuun mennessä kaupaksi kunnioitettavat 48.253 kertaa. Kotimaisista saavutuksista ei hiiskuttu, ja todennäköisesti ne jäivätkin ratkaisevasti vähäisemmiksi.

On poikkeuksellista, että vuoden ostetuin albumi osoittautuu ulkomaiseksi. Tähän on rakenteellisiakin syitä; takavuosina levykauppiaat toivat äänitteitä paljon myyntiin ohi virallisen maahantuojan, ja vaikka tämä myynti näkyi listoilla, se ei rekisteröitynyt niihin tietoihin, joita Musiikkituottajat esittelee sivuillaan virallisina myyntilukuina. Yksi harvoista tälläkin tasoituksella kotimaiset kilpailijansa peitonneista oli Baccaran esikoislevy (1977), jota maahantuoja Discophon ilmoitti kaupanneensa 115.000 kpl. Se säilyi tuontilevyn ennätyksenä toistakymmentä vuotta.

Tietääkseni vielä nykyisinkin esimerkiksi Cdonista tilatut ulkomaiset levyt kirjautuvat ruotsalaisen maahantuojan tietoihin, mutta epäsuhta on pääosin korjaantunut. Kun vuosina 2008 ja 2009 ei julkaistu mitään kotimaista megamenestystä, niin ykkösalbumeiksi etenivät Metallican Death Magnetic ja The Baseballsin Strike. Myös Adelen 21:n kokonaispotti oli ykkösluokkaa, mutta se jakautui lähes puoliksi vuosille 2011 ja 2012. Se otti kumpanakin vuonna ulkomaisen sarjan voiton.

(Vaikka Musiikkituottajien sivuilla on paljon hyvää tietoa, seassa on huuhaatakin, kuten tämä muka vuoden 2000 myynnistä kertova lista. Alexia tuskin kiinnosti tuolloin enää edes alelaarituotteena.)

Vinkatkaa, linkatkaa

Olipa päässyt pahaan kuntoon tuo vasemman palstan blogilinkkiosasto, kun sitä kävin tarkemmin läpi. You Tuben lista-aiheiset soittolistat oli kaikki poistettu tekijänoikeusrikkomuksiin vedoten. Pidin siellä tietoisesti joitakin blogeja lakkauttamisensa jälkeen kuten Finnpicksiä, mutta sen vanhatkin sivut näyttävät jo harmillisesti kadonneen bittiavaruuteen.

Oma lukunsa on Then Play Long, jossa Marcello Carlin ensin yksin, sitten Lena Friesenin kanssa vuorotellen julkaisi aikajärjestyksessä rönsyileviä analyysejä brittilistan ykkösiksi nousseista albumeista vuodesta 1956 alkaen. Yli neljänsadan tekstin jälkeen homma näytti syksyllä hyytyneen vuoteen 1990, mutta blogille saatiin näyttävä lopetus hyppäämällä neljännesvuosisadan yli ja kirjoittamalla 27.000 merkkiä David Bowien jäähyväisalbumista Blackstar.

En laittanut vielä mitään poistettujen tilalle, koska asiaan täytyy ensiksi vähän paneutua. Jos haluat suositella hyviä lista-aiheisia sivustoja mistäpäin maailmaa tahansa, kerro niistä ihmeessä.

Retropeto on irti

”Laita Haddaway soimaan”, käski Antti Tuisku viime vuonna Peto on irti -sinkullaan kunnioittaen artistia, jonka suurin hitti What Is Love julkaistiin vuonna 1993. Tuisku itse oli tuolloin alle kymmenvuotias ja valtaosa hänen yleisöstään vielä nuorempaa jos edes olemassa. Tämänhetkisiä kotimaisia Spotify-hittejä kuunnellessa tuntuu, että nuorisomusiikissa suorastaan kuuluu tehdä viittauksia 1990-lukuun.

Mäkki on netonnut ekan kunnon hittinsä laulamalla Pakastin-biisin kertosäkeessä ”Paikkaa mun sydän niinku Toni Braxtoni”, joka viittaa kappaleeseen Un-break My Heart (1996). Mäkki mainitsee myös saman ajan XL 5 -hitin Jäätä ja tulta. Brädin ja Evelinan Kombo-biisin lyriikasta löytyy muun muassa kohta ”Oon ilman sua ku Slash ilman Jack Danielsii / niinku uutiset ja Arvi Lind”. Lind jäi eläkkeelle vuonna 2003, ja Slashin tähteys kukoisti 1980/90-lukujen taitteessa.

Kuningas Pähkinä ja Setä Tamu ovat palanneet tilastoihin sinkulla Ollaan kaikki pinkkejä sisältä, jonka loppuhuipentumassa luetellaan yksittäistapauksia; pinkkejä sisältä ovat kuulemma ainakin Chuck Norris, Jason Statham, Tango & Cash ja Jenna Jameson, jotka tuskin väräyttävät 2000-luvulla syntyneiden pinkkejä sisuksia. JVG:n Paluu tulevaisuuteen -biisissäkin kovaa menemisen symboli on Keke, ei Nico Rosberg.

Kasari/ysärinostalgian luulisi toimivan paremmin radiossa, mutta mikään yllämainituista ei ole erityisemmin menestynyt radiolistalla. Haluatko miljonääriksi -ohjelmassa esitettiin viimeksi kysymys ”Kuka esittää paljon radiossakin soineen kappaleen Peto on irti?”, vaikka se ei yltänyt koskaan edes 40 soitetuimman joukkoon.

Sinfonia on punk

Atomirotan runsaan vuoden takainen esikoisalbumi viihtyi listalla niin kauan, että sen seuraajan saattoi ennustaa debytoivan korkealla. Ei kuitenkaan debytoinut korkeimpana, vaan sen edelle kakkoseksi kiilasi Klamydia. Vaasan kaupunginorkesterin kanssa tehdyt uudet versiot tutuista biiseistä taisivat katkaista yhtyeen ykkösputken – Punksinfonian kolme edeltäjää nimittäin menivät kärkeen asti.

Neljän ja puolen vuoden tauolta tilastoon palannut Anthrax (#4) nettosi virallisen viikkolista-aikakauden parhaan sijansa, mutta 1980-luvulla bändi ylsi samaan pari kertaa. Ensikertalaisina Top 50:ssä esittäytyvät neljännen albuminsa julkaissut Oranssi Pazuzu (#33) ja 22-vuotias laulaja-lauluntekijä Vilma Alina (#34). Toissavuonna viitoseksi yltänyt Entombed A.D. sai nyt tyytyä sijaan 29.

Tuo Entombed A.D:n edellinen levy putosi oitis ulos debytoituaan viidentenä, mutta korkeampiakin pikavisiittejä on tehty. Tähän asti ennätystä pitivät Negativen ja Tapio Heinosen kokoelmat, jotka viettivät ainoan listaviikkonsa kolmantena. Viime viikon kakkonen Omnium Gatherum pisti kuitenkin paremmaksi, sillä Grey Heavens -albumia ei näy enää Top 50:ssä.

Myöhäinen närhi hitin nappaa

Radiolistamme uudeksi ykköseksi eteni pikkuyllätyksenä Jonas Bluen ja Dakotan Fast Car, joka sai pisteitä vain seitsemältä asemalta, mutta haali soittokertoja peräti 297. Lista ei enää tarjoa asemakohtaisia tietoja, mutta vanha kunnon biisit.info auttoi selvitystyössä. Sen numeroista voi arvioida, että Loop veivaa Fast Caria jopa toistasataa kertaa viikossa. Muutkin taajuudet saattoi arvata nuorisolle suunnatuiksi – messissä muun muassa Kiss, entinen The Voice.

Tracy Chapmanin läpimurtobiisinä tunnettu Fast Car on ensimmäinen coverlevytys radiolistan kärjessä lähes puoleentoista vuoteen. Tuorein Vain elämää -kausi kun poiki parhaimmillaan vain kaksi kakkossijaa (Sata salamaa ja Lähtisitkö), mutta edellisestä paalulle saatiin Elastisen Naurava kulkuri. Sitä edeltävää coverykköstä jouduin hakemaan niin kauan, että pysähdyin viiden vuoden takaiseen Jennifer Lopez -hittiin On the Floor – siinähän kierrätetään Lambadaa.

Varsinaisen Vain elämää -knopin saamme kuitenkin Laura Närheltä, jonka Supersankari debytoi latauslistan 16:ntena ja radiolistan 36:ntena. Närhihän esiintyi sarjan kakkoskaudella (2013) ja on kaikista sen nostetta nauttineista malttanut pysytellä hiljaa ylivoimaisesti pisimpään. Hänen toistaiseksi tuorein albuminsa Tuhlari ilmestyi marraskuussa 2012.

Sjutton också

Suomen ja Ruotsin viisukarsintoja tarjottiin monena lauantaina yhtä aikaa Ylen kahdelta kanavalta. Melodifestivalen on sen verran mutkikkaampi spektaakkeli kuin UMK, että Ruotsin edustaja valikoituu vasta runsaan viikon päästä. Takavuosina ehdokkaat ovat rientäneet dominoimaan sikäläistä singlelistaa jo kisan aikana, mutta nyt tässä on onnistunut vain yksi biisi, viime viikon ykkönen Samir & Viktorin Bada nakna. Mikä oudointa, se ei yltänyt suoraan finaaliin, vaan joutuu ylihuomenna yrittämään uudestaan keräilyerien kautta.

Miksikö seuraan tilannetta? Euroviisujen historiassa on kaksi ulkomaata yli muiden siinä, moniko heidän edustuskappaleistaan on noussut Suomessa listoille. Ensin oli vain yksi yli muiden eli Britannia, mutta 2000-luku muutti kaiken. Tuorein meillä hitiksi kasvanut brittiviisu on vuodelta 1998, kun taas ruotsalaiset käväisevät lähes säännöllisesti ainakin latauslistallamme Melodifestivalenin ja/tai varsinaisen laulukilpailun jälkeen.

Niinpä Ruotsin saldo on nyt 17 viisuhittiä, kun britit näyttävät jämähtäneen ikuisesti viiteentoista. Muihin on kosolti kaulaa: Luxemburg on kuudessa, (Länsi-)Saksa, Italia, Hollanti ja Israel viidessä. Ennätykselliset seitsemän kertaa kisan voittaneen Irlannin biisit ovat kelvanneet meille ainoastaan kolmesti. Entäpä Suomi itse? 49 aiemmasta yrittäjästä edes johonkin tilastoon (single, radio, jukebox, lataus) on noussut 42. Sandhja sinnittelee paraikaa Spotifyn päivälistoilla sijan 50 kieppeillä.

Merkkikuukausi 3/2016

Sarjassa juhlitaan artisteja, joiden ensikäynnistä Suomen listoilla tulee tässä kuussa kuluneeksi pyöreähköjä vuosia.

55 vuotta: Neloset
Neloset oli lauluryhmä, jonka riveissä Vihreät niityt -singlellä muuan Jukka Kuoppamäki sai ensi kertaa maistaa listamenestystä.

50 vuotta: Kai Hyttinen
Kuju löi 19-vuotiaana läpi versioimalla ensin Beatlesiä (Tyttö) ja perään Rollareita (Mustaa). Eteni myöhemmin kolmasti singlelistan kakkoseksi.

45 vuotta: Elton John
45 vuotta: Muska
Kummankin isoin hitti on sama biisi (Crocodile Rock), mutta starttina tahoillaan toimivat Tumbleweed Connection -albumi ja Kirjoita postikorttiin -single.

40 vuotta: Mike Oldfield
40 vuotta: Francis Goya
Instrumentaalitunnelmointia varsin eri otteilla. Oldfield esittäytyi Tubular Bells -albumilla ja Goya ainoaksi jääneellä listasinglellään Nostalgia.

35 vuotta: Iron Maiden
35 vuotta: Judas Priest
Monesti on tullut mainituksi, että 1981 oli heavyn läpimurtovuosi Suomessa. Maiden julkaisi tuolloin kakkosalbuminsa Killersin ja Priest jo seitsemäntensä Point of Entryn.

30 vuotta: Metallica
30 vuotta: Suzanne Vega
30 vuotta: The Nights of Iguana
Metallican listaura tosiaankin alkoi vasta Master of Puppets -albumilla; sen edeltäjät tilastoituivat uusintajulkaisuina. Vega pääsi heti mukaan esikoisalbumillaan ja Iguanat ekalla singlellä Dry Nancy.

25 vuotta: Sepultura
Läpimurto Suomessa tuli nelosalbumilla Arise. Kun laulaja Max Cavalera perusti oman Soulfly-bändinsä 1996, hän vei listasijatkin mennessään.

20 vuotta: XL 5
Parivuotisen hittikauden käynnisti Kaunis peto -single. 12 vuotta myöhemmin käväistiin vielä listalla Elastisen vetoavulla.

15 vuotta: Anssi Kela
15 vuotta: Coldplay
15 vuotta: Linkin Park
15 vuotta: Emmi
Mikan faijan BMW käynnistyi niin hitaasti, että Kelan tilastoveturina toimi tehokkaammin toinen sinkku Kaksi sisarta. Coldplayn pelinavaus oli Parachutes-albumi, Linkin Parkilla Hybrid Theory ja lupaavalla mutta nopeasti suosionsa kadottaneella Emmillä single Breakable.