tiistai 13. elokuuta 2013

Variöösi 17: Blue Moon (1993)


Listablogin kesäsarjassa esitellään aikajärjestyksessä hyvin menestyneitä sekalaisten hittien kokoelmia takavuosilta.
Albumilista elokuu 1993

Vuoden 1994 alussa Yleisradio otti vastuun Suomen virallisista levymyyntilistoista, jolloin variöösit erotettiin albumilistalta omaan tilastoonsa. Viimeinen vanhanmallisten tilastojen kärkeen yltänyt kokoelma Blue Moon taidettiin tunnelmaltaan suunnata syyskesän kuutamoiltoihin, ja tuloksena oli myyntiä reilusti platinarajan tuolle puolen. Suomalaisiin selvästi vetosi mainoslause ”16 songs of... loving you... missing you...”

Aika sekalainen keitos Blue Moon silti oli: kaksi biisiä 1960-luvulta (Otis Reddingin Sittin’ on the Dock of the Bay, Ben E. Kingin Stand by Me), kaksi 1970-luvun alusta (American I Need You, Lobon I’d Love You to Want Me), vain yksi 1990-luvulta (K.D. Langin Constant Craving), kaikki muu kasaria. Kaipaus/rakkausteema tulee ja menee – mukaan mahtui muun muassa Enyan matkafantasia Orinoco Flow.

Yksi tilastollinen yhteys kappalevalinnoille kuitenkin löytyy: ne järjestään jäivät pienemmiksi hiteiksi Suomessa kuin lähtömaassaan tai yleismaailmallisesti, oli kyse sitten jenkkiykkösistä kuten Phil Collinsin Against All Odds, Christopher Crossin Arthur’s Theme ja Simply Redin If You Don’t Know Me By Now tai matalamman kuumeen nostattajista kuten Everything but the Girlin I Don’t Want to Talk About It. Ainoana poikkeuksena tästä Blue Moonille päätyi Tanita Tikaramin Twist in My Sobriety.

11 kommenttia:

  1. Elokuu 1993, eli tästä voi päätellä että Hittibuumi -väriöösejä ei kesäsarjassa tule.

    VastaaPoista
  2. Klamydia-orkesteri mainitsee nettihistoriikissaan, että vuoden 1993 Masturbaatio ilman käsiä -levy "keikkui koko pitkän, kuuman kesän listakakkosena edellään ainoastaan joku helvetin Blue moon-kokoelma". :) Perustuu varmaan vanhaan Radiomafian listaan.

    VastaaPoista
  3. Juu, neljä viikkoa oli Klamydia Radiomafian listan kakkosena, mutta Radio Ykkösen listalla ei päässyt edes kymppikärkeen. (Neljä viikkoa on aika lyhyt kesä...)

    VastaaPoista
  4. Iskelmä-Suomi-ohjelmassa näytettiin Suosikin listaa, jonka tarkkaa ajankohtaa en tiedä (loppuvuosi 1966?), mutta kolmen kärjen muodostivat Sonny & Cher (Little Man), Johnny (Hymyillen) ja Danny (Kesäkatu). Listan sijalle 97 oli merkitty Trini Lopezin "I Will Wait for You -LP". Tämännimisestä Lopezin albumista en kuitenkaan löytänyt mitään mainintaa. Onkohan kyseessä ollut siis vuonna 1966 julkaistu albumi "Trini", jolta kappale "I Will Wait for You" löytyy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa olla että kyseessä on tosiaan vuoden 1966 albumi "Trini" joka on kenties julkaistu meillä tuolla nimellä? Timolta saa varmasti varmempaa tietoa. Mutta epäilen kyseessä on tosiaan toi albumi eri nimellä vain.

      Poista
    2. Kyllä te syynäätte tv-ohjelmia tarkasti. Kyseessä oli Trini, joka ei noussut lainkaan Iskelmä-lehden albumilistalle ja näkyi Suosikissakin vain tuon kerran.

      Ehkä I Will Wait for You on mainittu kannessa niin näkyvästi, että sitä on luultu koko levyn nimeksi. Tuollaistahan on tapahtunut takavuosina usein.

      Poista
    3. Oli mukavaa nähdä Iskelmä-Suomessa käytettävän vanhoja listoja, vaikka tuon Suosikin listan virheet toistettiinkin ohjelmassa sellaisenaan. Ohjelmassa mainitut Dannyn kahdeksan samanaikaista hittiä sisälsivät myös yhden albumin ja kahden singlen B-puolet.

      Hienointa oli, että tangovillitystä kuvaavassa jaksossa siitä osoituksena käytettiin Iskelmä-lehden top 20 -singlelistoja vuosilta 1963-64. Mukana olivat listat 6/63, 10/63, 12/63, 2/64, 4/64, 6/64, 7/64 ja 8/64.

      Poista
  5. Tuolla Blue Moon-kokoelmalla on itse asiassa vain yksi biisi 60-luvulta (Otis Redding) koska Ben E. Kingin Stand By Me ei ole se alkuperäinen versio vaan Rob Reinerin Stephen King-filmatisointi Stand By Men soundtrackilla mukana ollut nimikkokappale joka oli etenkin Euroopassa alkuperäisversiota suurempi hitti vuonna 1987, nousi jopa brittilistan ykköseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko varma asiasta? Itse en ole nähnyt elokuvaa (enkä omista tätä kokoelmaa), mutta käsitykseni mukaan kappale olisi vain julkaistu tuolloin uudelleen (ainakin niin monilla sivuilla väitetään). King on toki levyttänyt kappaleen uudelleen kokoelmalevyänsä varten. Brittilistoilla oli 80- ja 90-luvuilla paljon näitä uudelleenjulkaisuja, pelkästään vuosina 1991-1992 ykkössijalla kävi yhteensä neljä.

      Tämä menee hieman aiheen vierestä, mutta mainittakoon, että Stand by Me -kappaleesta on tehnyt cover-version myös Muhammad Ali (tuolloin vielä Cassius Clay)!

      Poista
    2. Stand By Me-leffan lopputekstien aikana soi tuo 1986 uudelleen levytetty versio joka julkaistiin silloin singlenä. Tuolloin julkaistu musiikkivideo alkaa vanhalla mustavalkoisella pätkällä Ben E. Kingistä laulamassa kappaletta ja sitten puoleesa välissä muuttuu vuoteen 1986 ja King laulamassa studioyleisölle jossa eturivissä istuu River Phoenix ja Wil Wheaton jotka olivat pääosissa tuossa elokuvassa. Väliin on myös muutama leffapätkä leikattu mukaan. Singlellä lukee From Atlantic Original Motion Picture Soundtrack "Stand By Me" ja tuo versio on pituudeltaan 2:55, 1961 versio on 2:44 ja Blue Moon levyllä se on pituudeltaan juuri tuo 2:55. Brittien listaykköseksi se sai myös lisäapua Levi's 501 tv-mainoksesta, aivan kuten myöhemmin Steve Miller Bandin "The Joker" ja The Clashin "Should I Stay or Should I Go".

      Hieman aiheen vierestä voin todeta myös että kappaleesta on levytetty myös muutama suomenkielinen versio, kolmena eri käännöksenä. Kari Tapio levytti sen "Pysy vierelläin"-nimellä 1981 Raul Reimanin käännöksenä, Pave Maijanen suomensi sen toiselle soolo-levylleen "Maijanen" vuonna 1984 nimellä "Jää mun luo" (myös Tapani Kansa on vuonna 1987 ja Janne Tulkki vuonna 2001 levyttänyt tuon Maijasen käännöksen), Cliftersin versio vuodelta 1989 sai nimeksi "Mut murhaa" Jaana Rinnen käsittelyssä

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista