tiistai 2. huhtikuuta 2013

30 vuotta äänetönnä

Depeche Moden debyytissä albumilistan kolmantena ei ole mitään ällisteltävää, sillä Delta Machine on yhtyeen seitsemäs Top 3 -merkintä – noista kolme saavutti ykkössijan. Poikkeukseksi uutuuden tekee levymerkki Columbia/Sony. Kaikki aiemmat Depeche Mode -äänitteet vuodesta 1981 asti on Euroopassa julkaissut Daniel Millerin perustama Mute.

Pikkufirma tarvitsee toki yhteistyökumppaneita, ja aikojen saatossa Mute-äänitteiden maahantuontia on heitelty Suomessa edestakaisin. Vuosien 1989–2005 seitsemällä peräkkäisellä Depeche Moden lista-albumilla oli aina eri maahantuoja. 1980-luvulla asioita hoiti Discophon, sen jälkeen Sonet, Polygram, SMD, MNW ja Playground. Delta Machinen neljä edeltäjää julkaisi vuonna 2002 Muten ostanut EMI.

30 vuoteen mahtuu monta menestystä, mutta aika suppealta porukalta. Valtaosa Muten listalevyistä on Depeche-johdannaisia (Dave Gahanin sooloalbumi, bändistä varhain lähteneen Vince Clarken jatkoprojektit Yazoo ja Erasure) tai Nick Caven tuotantoa (The Bad Seeds, Grinderman). Noiden lisäksi Muten logo on koristanut vain kahden albumitilastoomme yltäneen esittäjän levyä: Mobyn ja Inspiral Carpetsin. Jatko näyttää hämärältä – Cavelläkin on nyt oma Bad Seed -merkki.

1 kommentti:

  1. Vaikka Depeche Moden uuden levyn julkaisija on Columbia/Sony, niin Muten logo löytyy myös uuden levyn kannesta, joten kokonaan yhtye ei ole hylännyt vanhaa levymerkkiään.

    VastaaPoista