Joulukuu, jota ei tullut

Nyt saatte toisen retropostauksen peräkkäin. En enää jaksa Vain elämään kanssa. Äsken esimerkiksi Kutosen Latauslista ei saanut ohjelma-aikaansa täyteen listavideoilla, koska Top 30 sisälsi niin paljon VE-johdannaisia. Aiheeni liittyykin kohta viimeisen numeronsa julkaisevaan Suosikkiin.

Tähän astihan olen keskittynyt arkistoimaan listatietoa vuodesta 1972 alkaen. Ihmettelin ja aloin tutkia kahden varhaisempaakin aikaa käsittelevän kirjan (Juha Lassila: Mitä Suomi soittaa ja Jake Nyman: Suuri suomalainen listakirja) tietoa siitä, että joulukuun 1970 listoja ei olisi julkaistu. Kesäkuun 1970 ja huhtikuun 1972 välillä ainoa listalaatija oli Suosikki, joten kohde oli helppo.

Lehti ja sen listat ilmestyivät joka kuukausi. Tammikuun 1971 Suosikki ilmoitti myyntitietojen olevan marraskuulta 1970, helmikuussa ne olivatkin tammikuulta 1971. Lassila kertoo kirjassaan tulkinneensa, että laadintametodit olisivat tuolloin nopeutuneet ja yksi lista jäänyt väliin. Hiukan ristiriitaista, koska toisaalla hän huomioi sen tosiseikan, että lehdet ovat vuosien saatossa ajoittain liioitelleet listojensa ajankohtaisuutta.

Juuri noin Suosikki teki helmikuussa 1971. Se paljastui viimeistään seuraavana vuonna Intro- ja Mitä Suomi soittaa -listojen palatessa sen rinnalle. Kun Nymanin kirjassa siirryttiin julkaisemaan MSS-listaa, yksi kuukausi jäi käytännössä väliin, koska oli noudatettu Suosikin paikkansapitämätöntä ajankohtaväittämää.

Joskus ensi vuonna pomus-listasivustolle ilmestyvät myös vuosien 1966-1971 myyntitilastot. Tuon ajanjakson eri kohdissa niitä kokosivat Suosikin lisäksi Iskelmä, Intro, Ilta-Sanomat ja Stump. Kaikki pyritään huomioimaan, ja mukana on myös joulukuu 1970.

mpk7: High Voltage (1976)

Midpriceklassikot-sarjassa käsitellään tunnettuja levyjä, joiden ainoa tilastomerkintä Suomessa on tullut midpricelistalta.

High Voltage oli AC/DC:n ensimmäinen kansainvälisesti levitetty julkaisu ja sisälsi parhaita paloja samannimisen australialaisen lp:n lisäksi sen T.N.T.-seuraajalta. Noiden nimikkoraitojen ohella levyltä tunnetaan parhaiten muun muassa School of Rock -leffan loppukohtauksessa soinut It’s a Long Way to the Top (If You Wanna Rock ’n’ Roll).

Ainekset eivät vielä riittäneet maailmanvalloitukseen. Vuoden 1977 Let There Be Rock tunkeutui brittilistan kärkiviisikkoon, ja USA:ssa läpimurron toi Highway to Hell vuonna 1979. Suomessa nuo tai mitkään muutkaan vuonna 1980 kuolleen Bon Scottin laulamat levyt eivät kelvanneet tilastoihin. Muun muassa viisi albumi- ja kolme sinkkuykköstä sisältävän menestysputken aloitti vasta For Those About to Rock (1981).

High Voltage ylsi midpricelistan kolmanneksi maaliskuussa 2003. Neljä vuotta myöhemmin bändin myydyin levy Back in Black (1980) debytoi lopulta päätilastossa ja eteni yhdeksänneksi. Myös Highway to Hell nähtiin virallisen albumilistan 37:ntenä kesäkuussa 2009.

Mikä kestävyysvaje?

Monesti huomioidun Adelen albumilistaviikkohegemonian varjossa tapahtuu yllättävän merkittäviä asioita. Chisun Kun valaistun on kerännyt jatkopainoksen vauhdittamana yhteensä 58 viikkoa. Sen edeltäjä Vapaa ja yksin siirrettiin aikoinaan midpriceen 69 viikon jälkeen. Tämä kohottaa Chisun tilastohistoriamme ainoaksi esittäjäksi, jonka kaksi peräkkäistä levyä ovat viihtyneet listalla yli vuoden.

Jo 40 viikon kertymät ovat harvinaisia peräkkäin – 2000-luvulla tähän ovat ennen Chisua yltäneet vain Eminem ja Anna Puu. Yleensähän kun äänite kerää hiljalleen suosiota, sen seuraajaan käydään kiinni nopeammin, ja myynti myös laantuu nopeammin. Kun valaistun 2.0 on bonuspainokseksi tavallista tehokkaampi, koska sen lisäraidoista kaksi (Kolmas pyörä ja Frankenstein) kasvoivat merkittäviksi hiteiksi kolmen aikaisemman lohkaisun rinnalle.

Kahden yli 52-viikkoisen pitkäsoiton osuminen samaan ansioluetteloon on lähes ennenäkemätöntä Suomessa. Chisun edellä on ainoastaan Abba, jonka Arrival (1976) haali 59 ja Gold – Greatest Hits (1992) 93 listaviikkoa. Adelen 21 etenee pian historian kestävimmäksi studioalbumiksi (siis ei-kokoelmaksi) – toistaiseksi titteliä pitää 97 viikollaan Vesa-Matti Loirin Eino Leino (1978).

Kolme varpusta jouluaamuna

Vaikka Vain elämää meni kärkeen, levymarkkinoille mahtuu muitakin luonnonvoimia. Midpricetilastossa ihmeseitsikon levyt saivat taipua joulumusiikille, ja albumilistan Top 10 vastaanotti kolme sesonkitäkyä: Juha Tapion (#4), Samuli Edelmannin (#7) ja Jarkko Aholan (#10). Noilta kaikilta löytyvät Varpunen jouluaamuna ja Jouluyö, juhlayö. Tapion ja Aholan myötävaikutuksella Spotify tarjoaa nykyisin tasan 40 erilaista versiota Sylvian joululaulusta – auts!

Led Zeppelinin konserttiäänitteitä on nähty listoillamme vuosina 1976, 1997 ja 2003, mutta ne kaikki jäivät Top 20:n alapuolelle. Vuoden 2007 paluukeikan taltiointi Celebration Day debytoi peräti kuudentena. Siihen verrattuna AC/DC-liven jääminen 42:nneksi voi kummastuttaa, mutta samalla Live at River Plate -nimellä ilmestyi jo viime vuonna menestys-dvd.

Jo ennen Zeppeliniä levyttäneiden Reijo Taipaleen ja Katri Helenan kokoelmat ostettiin sijoille 21 ja 26. Katri-koosteita julkaistaan maltillisesti, mutta Taipaleelta niitä on tilastoitu 2000-luvulla jo viisi ja 1990-luvulla kaksi. Vaikka tuo ei ehkä ole ennätys, huomioitakoon että asialla on koko ajan ollut sama (nykyään Sonyn alainen) Bluebird-merkki.

Hittiputken jatkuessa Rihanna-albumien pelinavaukset sen kuin huononevat, ja Unapologetic debytoi vasta 28:ntena. Tuohon ei keksi lohduksi kuin luetella kokonaan Top 50:n ulkopuolelle uutuuksillaan jääneitä: muun muassa Pitbull, Christina Aguilera ja Tomi Metsäketo. The Baseballsin joululevy. Haloo Helsingin, Whitney Houstonin ja Kelly Clarksonin kokoelmat.

Seitsemän elävöityjää

Vain elämää -sarja on johdattanut lataus- ja singlelistoillemme jo 24 biisiä. Ensin elpyivät alkuperäislevytykset, sitten Spotifyyn päätyneitä tv-esityksiä nousi sinkkutilastoon ja eilen albumille tehdyt äänitykset tekivät rynnäkön ladatuimpien joukkoon. Tämäniltainen duettojakso taitaa vielä stimuloida jotakuta, mutta hittipuolella pahin lienee ohi.

Sunnuntaina todistamme albumin marssia listakärkeen. Tässä ei sinänsä ole mitään dramaattista, koska jokainen sen seitsemästä artistista on ollut ykkösenä ennenkin. Tosin Erinillä, Neumannilla ja Jonne Aaronilla ei ole soolohuippuja. Rumban listalla näköjään tekijäksi on laitettu tarunhohtoinen Eri esittäjiä, mutta kannessa lukee kyllä jokaisen nimi siinä järjestyksessä kuin mihin valokuvaaja on heidät asetellut.

Nuo 24 hittimerkintää jakautuvat sangen epätasaisesti: Cheek yhdeksän, Erin kuusi, Jonne Aaron viisi, Kaija Koo kolme, Jari Sillanpää yksi, Katri Helena ja Neumann nolla. Albumin 21 kappaleen valikointi ei onnistunut ihan nappiin, koska siltä puuttuvat Spotifyssa useimmin soitetut Erinin Mitä tänne jää ja Cheekin Rakastuin mä luuseriin. Katri Helenan nostetta mitataan samaan aikaan julkaistulla kokoelmalla.

Häivymme vähin äänin

Sunnuntaisin tulee yleensä aika rutiininomaisesti luetelleeksi albumilistan uutuudet, mutta ainakin näinä vilkkaina aikoina yhtä hedelmällisen rutiinin voisi kehittää listalta pudonneista. Moni katoaa hyvänkin debyytin jälkeen arvaamattoman äkkiä, eivätkä poissaolijat herätä samalla tavoin huomiota kuin esimerkiksi nyt kolmannella viikollaan 49:nneksi romahtanut HIM-kokoelma.

Tietyissä genreissä myyntiajat ovat lyhyitä, mutta muutama pitkiinkin kaariin tottunut kestomenestyjä on tänä syksynä saanut tyytyä pienempiin viikkopotteihin. Kotiteollisuus oli mukana seitsemällä listalla, The 69 Eyes, Neljä ruusua ja Disco Ensemble vain viidellä. Ulkomaisista The Killers jäi viiteen ja Kiss neljään viikkoon. Näihin nähden on miltei yllättävää, että ZZ Topin La Futura on 10. viikollaan yhä sijalla 32.

Laskukäyriä tutkiessa huomaa niin ikään, että Loreenin Euphoria ei ehkä olekaan itsestäänselvä hittivuosilistan voittajasuosikki. Heal-albumi on nimittäin kolmannella viikollaan valunut jo 16:nneksi. Koko syksyn kestänyt melkoinen hajonta single- ja latauslistojen välillä ja radiosoittopisteiden tasoittuminen ovat varmistaneet sen, että poikkeuksellisia pisterohmuja ei tälle vuodelle osu ainoatakaan.

Nylonia & petrolia

Pari vuotta sitten kirjoitin vanhan taian murtumisesta, vaikka tuo murtuma jäikin vähän kyseenalaiseksi. Top 20 -radiolistalla tuolloin täpärästi käväissyt Kunnon syy oli ensimmäinen kahden suomalaisen naissooloartistin (Irinan ja Maija Vilkkumaan) listayhteistyö. Nyt kategoriassa on tarjolla ihan ehta hitti, kiitos Laura Närhen ja Erinin.

Siskoni on ehtinyt latauslistalla yhdeksänneksi ja eteni tänään radiolistan hopeakorokkeelle – Syksyn sävel -voittaja Järjetön rakkaus on ihan tavoitettavissa. Singletilastoon biisillä ei ole asiaa niin kauan kuin Spotify-soittoihin ei saada vauhtia (tämän viikon sija 53). Siskoni on toinen lohkaisu Närhen Tuhlari-albumilta, joka jo kolmatta viikkoa liikkuu Top 50:ssä käsikynkkää Anna Puun kanssa (2–3, 3–4 ja 7–8, Anna edellä).

Hirveää otatusta ei tarvittaisi historian isoimman nais-naisdueton titteliin, sillä ulkomailtakaan ei ole megamenestyksiä tullut. Donna Summerin & Barbra Streisandin No More Tears (1979) ja Lady Gagan & Beyoncén Telephone (2010) ylsivät sentään Top 50 -vuosilistojen alapuoliskoon. Suht lähelle pääsivät myös Whitney Houstonin & Mariah Careyn When You Believe (1998) ja Britney Spearsin & Madonnan Me Against the Music (2001).

Käsky ei ole pelon väärti

Muutamakin muuttuja enteili One Directionille paalupaikkaa Suomen albumilistalla, mutta lopulta Yön Pelko ja rakkaus teki saman kuin yhtyeen neljä edellistäkin studiolevyä. Se, ettei Itunesin myyntejä huomioida muualla kuin latauslistalla, lienee toiminut Yön eduksi. One Directionia ei auttanut edes sama ostokehotus (Take Me Home) kuin Jesse Kaikurantaa viikko sitten.

Kahden Top 5 -albumin Soundgarden palasi 10:nneksi yli 16 vuoden tauolta. Pitkä hiljaisuus teki myös The Rolling Stonesin Grrr!-kokoelman menekistä vaikeasti ennustettavan, ja sille näytetään debyyttinumeroa 29. Jope Ruonansuu (#16) ja Deftones (#35) käyttäytyivät hyvinkin odotetusti. Nightwish-elokuvan musiikkia on sijalla 12, mihin en osaa reagoida mitenkään.

Green Day -trilogian avannut ¡Uno! debytoi neljäntenä, mutta katosi tilastosta viidessä viikossa, joten erityisiä täpinöitä ei seuraajille voinut luvata. ¡Dos! avasikin pelinsä vasta 18:ntena. Nopeasti kuvioihin palasi myös Jarkko Ahola, jonka Stoneface ylsi toukokuussa vain 41:nneksi. Joulualbumi Ave Maria debytoi suorastaan lupaavasti 23:ntena – sen yläpuolella ei ole yhtään sesonkiäänitettä.

mpk6: Si si si (1974)

Midpriceklassikot-sarjassa käsitellään tunnettuja levyjä, joiden ainoa tilastomerkintä Suomessa on tullut midpricelistalta.

Kahden Syksyn sävel -voiton jälkeen Irwin Goodman päätti vuonna 1973 yrittää kaksoisvoittoa. Vain elämää ja Si si si söivät kuitenkin toistensa postikorttipottia sen verran, että Jukka Kuoppamäen Kultaa tai kunniaa kiilasi kummankin ohi kärkeen. Goodmanin railakas elämäntyyli aiheutti biisinteko- ja ääniongelmia sen verran, että syysmarkkinoille kaavailtu albumi jouduttiin siirtämään kevääseen.

Si si si -lp:n floppi oli siirtymisineenkin yllätys, sillä miehellä oli vakaa pitkäsoittojen ostajakunta – edeltäjä Las Palmas kurotti vaivatta top teniin. Yhteissinkkuna kolmoseksi nousseiden kilpahittien lisäksi radiossa soivat ainakin Punaportin blues ja keskenkasvuisia hihityttänyt Pannaan menemään. Goodman ei julkaissut uutta albumia ennen kuin jouluksi 1976 (yli 40.000 kpl myynyt Häirikkö).

Rentun ruusut -kokoelman (2000) ja sitä seuranneen elokuvan myötä Irwin-kuume oli kova, ja Erikoiset-kokoelma ostettiin tammikuussa 2001 midpricelistan kärkeen. Ainoana alkuperäisäänitteenä sille teki seuraa viitossijoineen Si si si. Ehkä nimeksi olisi kannattanut valita kisassa paremmin pärjännyt ja nykyään kaikkien huulilla oleva Vain elämää.

Virvoitusvuorossa Jonne

Vain elämää -sarjan vaikutus latauslistaan sen kuin voimistuu. Viime viikolla Kaija Koon vanhat rallit palasivat sijoille 5, 14 ja 20. Tai kaikki niistä eivät palanneet, sillä 19 vuoden takainen Kylmä ilman sua ei aikoinaan noussut singlemyyntilistalle. Radiosoitossa se eteni seitsemänneksi.

Nyt Jonne Aaron (tai Negative) pisti vielä paremmaksi: sijat 5, 7 ja 21. Korkeimmalle elpyneen, uutena nelossijalla käyneen Still Aliven (2003) esitti ohjelmassa Katri Helena suomeksi. Ja taas debyytti: 2010 julkaistun Jealous Skyn ainoaksi merkinnäksi jäi tuolloin radiolistan 18. sija.

Negativen ansioluettelossa on kuusi singleykköstä, mutta sen tilastokäyrä on hyvin samanlainen kuin monilla kotimaisilla suosikkikokoonpanoilla (CMX, The 69 Eyes, Yö, Kotiteollisuus...): vankkumattomalta näyttänyt hittiputki katkesi tylysti, kun mitattava myynti siirtyi cd:stä latauksiin. Samaan aikaan kuitenkin radio löysi Jonnen kumppaneineen, ja Top 5 -hittejä on kertyi kolme vuosina 2008–2010.

Viimeisen VE-jakson teemaksi huomenna pääsevän Katri Helenan tilanne kiinnostaa. Jos yksi Jari Sillanpää -duetto jätetään huomiotta, daamin tuorein singlelistamerkintä on 28 vuoden takaa, ja silloinkin Miljoona ruusua jäi Vera Teleniuksen kilpailevan tulkinnan varjoon.

Ei kannata klikata

Aamulehti, Iltalehti, Helsingin Sanomat ja Turun Sanomat julkaisivat netissään STT:n uutisen Robbie Williamsin noususta brittien albumilistan ykköseksi. Tuo uutinen vain luetteli tilaston kärkipäätä eikä vaivautunut prosessoimaan tietoja edes sen verran, että olisi huomannut Williamsin johtavan myös singlelistaa. Jutun olisi voinut rustata kuka tahansa hyvin pienellä vaivalla.

Samana päivänä Suomen albumilistan valloitti huomattavasti tuoreempi nimi, Jesse Kaikuranta. Mikään noista neljästä suomalaisesta julkaisusta ei reagoinut siihen lainkaan. Robbiemaisen uutisen olisi voinut rustata kuka tahansa vieläkin pienemmällä vaivalla, kun ei ollut edes kielikynnystä ylitettäväksi. Mutta kun ei saatu STT:ltä tietoa!

Ehkä STT:llä ajateltiin, että Kaikurannan levy-yhtiö kuitenkin spämmää median tiedotteillaan. Näin toki myös kävi, mutta Universalin hehkutus löi sen verran yli, että siitä uutisen saadakseen olisi joutunut vähän editoimaan (paitsi jos on Radio Nova). Ei nyt viitsisi, marraskuu ja kaikki. Ei ketään Suomen listat kiinnosta!

Tuo perustelu on havaittu yllättävän monikäyttöiseksi, mutta miksi brittilistan ja Robbie Williamsin sitten oletetaan kiinnostavan? Jos katsomme tuoreinta Musiikkituottajien tilastoa, niin miehen edellä on kymmenen suomalaista ja kaksi ruotsalaista äänitettä. Millä perusteella Williams leijuu sen uutiskynnyksen yli, johon nuo kaikki kompastuvat?

Tiedän, ei pitäisi vetää tähän Amppareita, mutta yllämainittu STT:n pätkä on saanut siellä neljänä versiona yhteensä vain 161 klikkausta. Mitäs kertoivat koko uutisen jo otsikossaan. Tästä kolmikosta (Stara, Nelonen, Yle X) innostuttiin siihen nähden 17-kertaisesti:
Robbie Williams tylyttää suosikkilaulajaa: ”Suosio ei kestä pitkään”
Robbie Williams lyttäsi hittipopparin: Hänen uransa kestää reilun vuoden!
Robbie Williams tylyttää suosittua naisartistia: hänen uransa ei kestä pitkään

Vientiä moneen kotiin

Television kykykisoista voidaan sittenkin yhä lypsää albumilistan ykkösiä, kunhan satsataan oikeanlaiseen materiaaliin. Diandran jälkeen tämän todistaa tänään Vie mut kotiin -levyllä kärjessä debytoinut Jesse Kaikuranta. Nuo kaksi ovat ainoat esikoisalbumillaan ykköseksi yltäneet artistit sitten toissakesän ja Arttu Wiskarin. Robinin esikoinenhan meni midpriceen.

Viitossijan Bo Kaspers Orkester sai uransa toiseksi parhaan numeron. Alavireisemmin sujuu Robbie Williamsilla (#13) ja Aerosmithillä (#17), jotka taisivat tosin myydä vajaata viikkoa. Aerosmith palasi niin pitkältä tauolta, että tulosta on vaikea suhteuttaa – esimerkiksi No Doubtin taannoista ylösnousemustahan ei noteerattu albumitilastossamme ollenkaan. Celine Dionin vaisu 40. sija tuli ranskankielisellä levyllä, joita ostetaan meillä epätasaisesti.

14:ntena debytoiva Graveyard on yllättäen ensikertalainen, vaikka edellinen albumi nousi kotona Ruotsissa listakärkeen (ja tämä Lights Out kolmoseksi). Tulokas on myös sijan 20 kotimainen Standing Ovation, joka mukana roikkuessaan saattaa saada seuraa Susan Boylen samannimisestä pitkäsoitosta. Smurffit (#29) ei ole tulokas, mutta Top 50:n todennäköisimmin jatkoviikkoina asemiaan parantava akti.

Ei ehdi nyt, palaan pian

Sunnuntaina pohdin, onko kukaan saanut kymmentä albumia Suomen listalle niin vähillä listaviikoilla (31) kuin Cradle of Filth. Tutkittu: ei ole. Filthin eka visiitti kesti kahdeksan viikkoa, ja kaksi esiintyjää on käynyt sitä useammin albumitilastossa viipymättä kertaakaan kahdeksaa viikkoa pitempään. Dream Theaterilla on 12 merkintää ja Nick Cavellä 11 – tai 13, jos hänen Grinderman-yhtyeensä ynnätään mukaan.

Jos verrataan kahdeksan lista-albumin tekijöitä, niin vähimmillä viikoilla ovat selvinneet Eläkeläiset ja Ville Leinonen – kummallakin 20. Kun huomioi, että pikakävijät ovat useimmiten metalli-indie-hiphop-yrittäjiä, niin aika kiinnostava seuralainen näille 23 viikollaan on Tarja Lunnas. Pienin viikkomäärä kuuden lista-albumin artisteille on Ajattaran ja Devin Townsendin yhdeksän.

Suurin määrä pelkkiä yhden viikon visiittejä on Avantasialla ja Huge L / Herra Huulla, viisi. Isommasta suosiosta voi myös vakiintua niin, että esimerkiksi muinoin kultaa myyneellä Bad Religionilla on menossa neljän yksiviikkoisen putki. Tässä suhteessa oma ilmiönsä on Pelle Miljoona, jonka 19 tuoreinta merkintää ovat saaneet kokoon vain 37 listaviikkoa (keskiarvo siis alle kaksi).

Aikuisten karkkia

Täällä jo kertaalleen radioflopiksi tuomittu Musen Madness innostui verrattain vanhoilla päivillään loikkaamaan tuoreen radiolistan 17. sijalta kolmanneksi. Sen pisteistä noin kolmannes tuli Radio Rockilta ja toinen mokoma Radio Novalta. Listaliikehdintä on lähinnä Top 20:n sisäistä, mutta kenties viikon puhutuin radiohitti valahti siitä jo ulos – Robbie Williamsin Candy (12–24).

Jostain syystä brittimedialla kesti pari kuukautta oivaltaa, ettei Candyä ole otettu BBC:n nuorisokanavan soittolistalle. 38-vuotiaan Williamsin musiikki ei Radio 1:n Nick Grimshaw’n mukaan ole ”relevanttia” 13-14-vuotiaille One Direction -faneille (jotka ilmeisesti ainoina kelpaisivat kanavan kuuntelijoiksi). Candy on takaiskusta huolimatta roikkunut muutaman viikon Britannian radiolistan sijoilla 6–7.

Yle X:n musiikkipäällikkö Tomi Saarinenkin myötäili Grimshaw’n argumentteja, vaikka Candy soi jonkin verran kanavalla. Kokonaisuutena BBC on toki selvästi Yleä Robbie-myönteisempi, sillä BBC Radio 2 laittoi Candyn A-listalleen, mutta meidän Radio Suomemme (eli valtionyhtiön aikuisempi vaihtoehto, ei tosin kovin samanlainen) ei soita sitä lainkaan.

Yle X:n ja Radio Suomen kohdeyleisöjen välillä on niin iso gäppi, että liian tiukalla työnjaolla tuohon väliin putoaa valtaisa määrä ”relevanttia” populaarimusiikkia. Viime aikoina muutama hitti on kelpuutettu kummallekin kanavalle –  esimerkiksi Adelen Skyfall, joka tämän viikon radiolistan nelossijallaan eteni korkeimmalle yltäneeksi Bond-tunnariksi.

Vielä sananen klikkausjournalisteille: Candyä ei vastoinkäymisestään huolimatta todellakaan ole pistetty BBC:ssä soittokieltoon. Muun muassa tästä voi kuunnella Radio 1:n ohjelmaa, jossa biisi soi alusta loppuun Williamsin haastattelun kera.

mpk5: What’s Going On (1971)

Midpriceklassikot-sarjassa käsitellään tunnettuja levyjä, joiden ainoa tilastomerkintä Suomessa on tullut midpricelistalta.

Lahjakkaimpienkin Motown-artistien oli tunnetusti vaikea saavuttaa taiteellista itsenäisyyttä. Kun Marvin Gaye ryhtyi muun muassa veljensä Vietnam-kokemusten ja laulukumppani Tammi Terrellin kuoleman järkyttämänä levyttämään kantaaottavampia biisejä, yhtiöpomo Berry Gordy vastusti niitä jyrkästi. What’s Going On saatiin tehdä loppuun vasta, kun Gordyn ohi radioille ujutettu nimiraita sai upean vastaanoton.

Muukin levy menestyi USA:ssa poikien ensimmäisenä miessooloartistin äänitteenä kolme Top 10 -hittiä (WGO, Mercy Mercy Me, Inner City Blues), mutta ulkomaailma tuskin huomasi koko ilmiötä. Gayen kuoltua vuonna 1984 albumi alkoi kuin taikaiskusta juhlia eurooppalaistenkin kriitikoiden ”kaikkien aikojen paras” -äänestyksissä, ja sen raitoja kierrätettiin ja samplattiin minkä ehdittiin.

Ainoa omana aikanaan Suomen listoille noussut Gaye-levytys on vuoden 1982 single Sexual Healing. Covereistakin noteerattiin vain Rod Stewartin ja Tina Turnerin duetto It Takes Two (1990). The Commodoresin tribuutti Nightshift (1985) ylsi jopa kolmoseksi. Tammikuussa 2002 What’s Going Onin deluxe-painos näyttäytyi lopulta midpricetilaston neljäntenä.

Törkykehtoja joka sormelle

Nyt on sellainen viikko, jolloin erityisesti haluaisi tietää albumilistan myyntilukemista. Tuntuisi erikoiselta, jos Robinin Chillaa olisi palannut kärkeen laskeneilla, samana pysyneillä tai edes vain lievästi nousseilla ostomäärillä. Viikko sitten Wintersunille hävinnyt albumi peittosi nyt Anna Puun (#2) ja Laura Närhen (#3). HIM-kokoelman (#4) kukistaminen ei yllättänyt, sen olisi luontevasti nähnyt alempanakin.

Korkein ensikertalainen on kuutossijan Loreen, ja helsinkiläisbändi Ruger Hauer esittäytyy kakkosalbumillaan Erectus 16:ntena. Hiukan eri sarjaa 18:ntena on Neil Young, joka sai mukaan jo 31. pitkäsoittonsa. Vaikka jää kauas noista luvuista, kunnioitettava on myös Cradle of Filthiä (#24), jolle tuli kymmenes merkintä. Pitänee tutkia, onko kukaan muu yltänyt noin moneen visiittiin noin vähillä listaviikoilla (yhteensä 31).

Ihmeen alas (#25) jäi sinkuillaan juhlinut Swedish House Mafia, ja niukin naukin mukaan (#49) selvisi USA:ssa kymmeneen vuoteen muhkeimman viikkomenekin kahminut Taylor Swift. Mahtoiko Aino Venna (#44) arvata yltävänsä tätä ”kilpasiskoa” ylemmäs? Swift tosin nettosi runsaat täkäläisetkin viihdeuutispalstatilansa vasta listadeadlinen jälkeen, joten Redin sijoitus saattaa vielä kohentua.

Pakko katsoa 17: Help

Listablogin epäsäännöllisessä sarjassa esitellään hämäriä mutta sivistäviä videonäkymiä hittihistoriasta.

The Beatlesin ensilevytyksen 50-vuotisuutta voisi juhlistaa vaikka tällä coverilla, joka oli Suomen isoimpia hittejä alkuvuonna 1989. Siitäkin huolimatta, että aniharva edes tiesi, millaisten vaiheiden kautta ja mistä syystä kappale levytettiin.

Vuonna 1988 Dawn French, Jennifer Saunders ja Kathy Burke tekivät BBC:lle armottoman sketsiparodian Lananeeneenoonoo-triosta, jota vauhdittivat mm. tähtijuontaja Paula Yates ja musiikki/videonero Kevin Godley. Esikuva Bananarama suhtautui nöyryytykseen niin rakentavasti, että suostui yhteistyöbiisiin sikäläisenä Nenäpäivänä eli Comic Relief -iltamassa. Tällä Stock Aitken Watermanin tuottamalla Help-singlellä jatkettiin varainkeruuta.

Sketsiä tai nenäpäiväesitystä ei luonnollisestikaan ole Suomen tv:ssä näytetty, joten Lananeeneenoonoon mölinät ovat saattaneet hämmästyttää trion täkäläisiä faneja (joita edellisvuotisen kokoelman platinamyynnin perusteella oli paljon). Onneksi pelkillä banskuäänillä tehty ”kunnon” versiokin oli levyn b-puolena. Help nousi sekä single- että jukeboxlistan kakkoseksi.

Alkuperäisjäsen Siobhan Fahey oli ehtinyt lähteä ja korvautua Jacquie O’Sullivanilla, mutta Faheykin sai osansa French & Saundersin rääpimisestä. Shakespear’s Sisterin parodia vuonna 1992 oli vielä härskimpi ja päättyi mietelmään ”You can take the girl out of Bananarama, but you can’t take Bananarama out of the girl”.

Poski poskea vastaan

Vain elämää -sarjan ajoittainen myyntivoima näyttäytyy uudella latauslistalla vahvimmillaan. Cheekiltä oli ennestään mukana kaksi tuoreinta singleä Anna mä meen ja Syypää sun hymyyn, ja nyt niiden seuraksi tunki viisi re-entryä. Poskea soitetaan sijoilla 6, 7, 11, 14, 21, 23 ja 27. Harva yltää moiseen dominanssiin niin, että henki säilyy.

Kaksi korkeinta ovat ensi kertaa kärkikympissä. Jonne Aaron -yhteistyö Anna mä meen nousi 22–7. Viidestä palaajasta kolme on entisiä ykköshittejä (Jippikayjei, Jos mä oisin sä, Liekeissä), mutta korkeimmalle ylsi tuoreeltaan vain 17:ntena käynyt Mitä tänne jää (2009), jonka ohjelmassa versioi Erin. Sokka irti palasi myös, vaikka ei telkkarielvytykseen päässytkään.

Vaikka Sokka irti ja samanniminen albumi eivät jatkaneet Cheekin listaykkösputkea, tavallaan menossa on miehen menestyksekkäin vuosi. Kun edellinen Jippikayjei poiki vain yhden hitin, tänä vuonna jo neljä biisiä on napannut Top 10 -statuksen. Ensi sunnuntaina Sokka irti etenee ohi Jare Henrik Tiihosen Cheekin pitkäkestoisimmaksi lista-albumiksi, kun 28 viikkoa tulee täyteen.