Ruonansuusta ei päivääkään

Tämän ja ensi viikon albumilistoille on vielä tyrkyllä paljon kotimaista musiikkia. Ylihuomiseksi esille yrittävät muun muassa Anna Puu, Disco Ensemble, Marja Tyrni, Raptori ja edellisellä levyllään ihan hyvin menestynyt Cristal Snow. Seuraavalla kerralla jonossa ovat ainakin Negative, Paukkumaissi, Indica ja Sunrise Avenuen akustinen live. Waldo’s People ilmestyy viikkoa myöhemmin.

Lomakauden julistaa viimeistään alkaneeksi 16.6. julkaistava Jope Ruonansuun Naamakirja – suomalaisittain. Rajojemme tuolla puolen jaksetaan olla yllättävänkin aktiivisia. Juhannusviikolla päästetään irti Eminem ja Ozzy Osbourne, seuraavaksi Jay-Z:n kokoelma ja 7. heinäkuuta ainakin Kylie Minogue ja Enrique Iglesias. Ehkä rupeamme vihdoin näkemään ulkomaisiakin listakärjessä – edellinen kun oli The Baseballs.

Joka tapauksessa suuntaus on hiljenevä, mitä kompensoi huomenna aloittava Listablogin kesäsarja menestyneimmistä duoista. Pitänee ennalta tarkentaa lukijoille, että kun sarjassa on biisinnimien perään lisätty *-merkkejä, ne indikoivat hitin suuruutta samalla tavoin kuin mustat nappipallot muinoin 50 hittiä -listalla ja Sisältää hitin -kirjassa. Se on sujuvampi ratkaisu kuin jokaisen single-, hitti- ja radiolistasijoituksen ymppääminen tekstiin.

Nuorten ja vanhojen Ysäri

Ensi viikolla tulee kuluneeksi 20 vuotta Radiomafian perustamisesta, mitä juhlitaan näkyvästi ainakin Elävässä arkistossa ja Facebookissa. Siis internetissä. Aika kuvaavaa: juuri alkuaikojen Radiomafiaa kuunnellut sukupolvihan on se, jolle Ylen nykyiset radiokanavat eivät tarjoa käytännössä mitään. Radio Suomen yltiöpäinen nostalgia Entisten nuorten sävellahjoineen keskittyy 1960- ja 1970-luvuille välillä varovasti 1980-luvun alkuun kurkistellen.

Tuo muuten ei ole ihan totta. Eräänä unettomana yönä huomasin Radio Suomen soittavan Ysärituntia, ja törmäsin samaan nimeen myös Areenassa. Kuuntelin sen muutamin pikakelauksin. Siinä oli jotain outoa.

Yleisradion tapanahan on muistella (musiikki)historiaa juuri samanlaisena kuin Yleisradio sen aikoinaan välitti. Yle X:ssä käynnissä olevan 2000-lukuäänestyksen ehdokaslistakin pohjautuu kanavan soitetuimpiin biiseihin. Tällä logiikalla Ysäritunnin kuuluisi soittaa ns. jymylevyjä, Radio Suomen soitetuimpia tuolta ajalta. Kaija Koota, Puolikuuta, Kikka Laitista, Petri ja Merja Laaksosta. Kotimaista, koska ulkomaisia biisejä jymylistalle otettiin vasta vuosikymmenen loppupuolella.

Vaan ei. Kattaus oli niin pophittipitoinen, ettei minun tarvinne edes esittäjiä nimetä: I’ve Been Thinking About You, Cotton Eye Joe, Kersantti Karoliina, Maistan maailmaa, Crying, Losing My Religion, Loser, You Are Not Alone, Take a Bow, Wind of Change, Kun tänään lähden, Hemaisevan seksikäs pörröpää, Tässä talossa, Everytime We Touch.

Pari noista biiseistä soi muinoin myös Radio Suomessa, mutta paremmin niiden seassa olisi voinut kuvitella kuulevansa Mafian legendaarisimpia jinglejä: ”Voi hyvät kuulijat, tässä sitä ollaan, ja nyt sitä mennään!” Mielenkiintoista kuitenkin, että kaikki nuo biisit ovat vuodelta 1995 tai ennen. Esimerkiksi The Voicen soittolistasivultahan näkee, että nuorisoradiot saavat muistaa ja tunnustaa menneisyyttä juuri tuonne 15 vuoden päähän. 1990-luvun alkupuoli on siis vanhojen, loppupuoli nuorten.

85 vuotta myöhemmin... (tai 38)

Sarjassamme Ennätyksiä, Joiden Rikkominen On Helpompaa Top 50 -Aikakaudella: Rytmihäiriön Surmantuoja putosi listan sisällä ennennäkemättömät 38 sijaa (6–44). Edellinen mestarisukeltaja (9–46 viikolla 5) eli Rammsteinin Liebe ist für alle da on nyt taas nousussa 24:ntenä. Top 40 -aikanakin kaksi albumia onnistui vajoamaan 35 sijaa – Kolmas nainen: Ura ja Arcade Fire: Neon Bible.

En tähän hätään rupea sormi listaraamatulla vannomaan, että Jätkäjätkät on ensimmäinen tuplaniminen tuplanimisellä albumilla tilastoitunut musiikkituote. Kerro jos keksit toisen. Ykstoist ykstoist debytoi näyttävästi kuudentena – siihenkin nähden näyttävästi, että kokoonpanossa on kaksi soolomenestyjää, Asa ja Puppa J. Asa/Avain on netonnut neljä Top 5 -sijoitusta, mutta ei ykkösiä.

Lisäraidoilla pönkitetty vuoden 1972 The Rolling Stones -pitkäsoitto Exile on Main Street teki Britanniassa historiaa palaamalla ykköseksi 38 vuoden tauolta. Meillä sijat ovat toki matalampia – aikoinaan seitsemäs ja nyt 25:s. Rollarien edellinen lp Aftermath (1971) pääsi myös meillä kärkeen, mutta sen jälkeen temppu ei olekaan onnistunut.

LCD Soundsystem ja Mike Pattonin bändimenneisyys poislukien viikon loput uutuudet ovat kaikki ensikertalaisia – myös sijan 13 klassikkobrändi, kokoonpanonsa lyhyessä ajassa täysin muuttanut Dallapé. Sen legendaarisimpina aikoina 1930–40-luvuilla kun ei levymyyntitilastoja koottu. Suosittelen kaikille (etenkin nykyisille dallapelaisille) tutustumista yhtyeen perustamispaikkaan Helsingin Kivinokassa, koska muistokiven liepeille kootaan kohdakkoin taas hilpeä ympäristötaidenäyttely.

Rest In Pate

Vaikka ei ihan kariteppotapiomatti-sukupolvea edustakaan, Pate Mustajärvi on myös löytänyt tulosvastuullisen itsensä aika kypsässä iässä. Vain seitsemän kuukautta edellisen ykkösalbuminsa jälkeen hän on taas listakärjessä, vaikka näitä edeltäneiden yli 30 levytysvuoden aikana paalupaikkoja ehti kertyä vain yksi, Popedan suurimman hitin Kersantti Karoliinan vauhdittama Svoboda (1992).

Viimesyksyinen Ollaan ihmisiksi versioi Juice Leskistä, tämänkertainen Musta Johnny Cashiä. Leskinen toki menestyi itsekin omana aikanaan, mutta Cash ylsi Suomen albumilistalle vasta 2002, vuosi ennen kuolemaansa. Vaikka yhteen (kuolleeseen) artistiin keskittyvien coverlevyjen menestysresepti on jo kauan ollut tiedossa ja käytössä, kaupaksi käyviä sovelluksia tuntuu yhä piisaavan. Harva kuitenkaan ihan Mustajärven tasolla (myynnillisesti) on operoinut – ensimmäiseksi tulee mieleen kaksi Juha Vainio -levyä 2003–2004 suoltanut Vesa-Matti Loiri.

Coverointi sinänsähän on Patelle enemmän kuin tuttua, jo hänen ensimmäinen sooloalbuminsa Nyt (#9, 1984) koostui pelkistä käännöshiteistä. Popedakin teki 1999 kierrätyslevyn Vieraissa, mutta se viihtyi Top 40:ssä vain neljä viikkoa. Usean esittäjän joukkopureutuminen yhden artistin repertuaariin ei yleensä ole samanveroinen kultakaivos – tämä todettiin muun muassa toissavuonna, kun Popeda-tribuuttialbumi Da da (kuulat sekaisin) jäi sijalle 23.

Laitoin heidät nettiin

Music Control -radiolistan 20 soitetuimman joukkoon eli minun kirjoissani listahiteiksi etenivät tänään seuraavat kappaleet.

12. (23) Laura Närhi: Jää mun luo
Kuutamolla (se ei mee pois) oli 2000-luvun kovimpia radiohittejä, mutta varsinaisen post-Kemopetrol-soolouran avaus kangerteli kolmisen kuukautta huonommilla sijoilla ja nousee vasta nyt päästyään Iskelmä-radion soittoon. Toivottavasti elokuiselta albumilta saadaan seuraavaksi vauhdikkaampi näyte – onhan biisintekoseurana Matti Mikkola (Tehosekoitin).

15. (24) Train: Hey Soul Sister
Jo setäosastolle ehtineen kalifornialaisbändin yllättävä paluuhitti. Comebackin hankaluudesta kertoo se, että biisi saavutti USA:ssa parhaan listasijansa (3) vasta kahdeksan kuukautta julkaisunsa jälkeen! Nyt Train on listayhtye meilläkin ja soi nuorisotaajuuksien lisäksi Novassa.

18. (30) Timbaland ft Katy Perry: If We Ever Meet Again
Tämä oli ennestäänkin hitti, korkeimmillaan singlemyynnin yhdestoista. NRJ:n tehorotaatiossa.

19. (42) Jenni Vartiainen: Nettiin
Kohutun Seilin toinen lohkaisu rekisteröi eniten pisteitä Yle X:stä. Suurimman Jenni-hitin Ihmisten edessä tapaan Teemu Brunilan kirjoittama. Edeltäjä En haluu kuolla tänä yönä roikkuu yhä listakakkosena keräten taajimmat soitot The Voicelta, joten Nettiin saattaa joutua odottelemaan huippusijoituksia.

Pakko katsoa 7: I’m Not Perfect

Listablogin epäsäännöllisessä sarjassa esitellään hämäriä mutta sivistäviä videonäkymiä hittihistoriasta.

Grace Jones alkoi herättää huomiota 1970-luvun lopulla stylisti-poikaystävä Jean-Paul Gouden kehittelemällä rankan androgyynillä tyylillään ja ultratrendikkäällä rytmimusiikillaan, joka paikoitellen myös menestyi – Nightclubbing (1981) nousi mm. Ruotsin albumilistan neljänneksi. Suomessa nainen noteerattiin vasta vuoden 1985 James Bond -leffaroolin myötä, ja tilastodebyytiksi muodostui kokoelma Island Life.

Uusi levy-yhtiö Manhattan halusi hyödyntää Bond-julkisuutta ja pestasi hittikone Nile Rodgersin tuottamaan seuraavan Jones-albumin, mutta ei-ihan-tervehenkisintä elämänvaihettaan viettänyt Jones laittoi tuotekehitysvaiheessa sukset ristiin. Vaikka singlevalinnassa I’m Not Perfect (But I’m Perfect for You) oli ainekset muuhunkin kuin Suomen singlelistan 12. sijaan, se jäi dramaattiseksi flopiksi suurimmilla markkina-alueilla.

Videoonkin antoivat apuaan sittemmin edesmenneet poptaiteen gurut Keith Haring ja Andy Warhol, mutta se lietsoo nti Jonesin kroppakulttia varsin samanlaisin eväin kuin aiemmat Goude-kauden mainos- ja musavisiot. Biisin nimen enteilemä itseironia ja muukin juonenkehittely näyttää jääneen kesken. Hauska kasarituokio yhtä kaikki.

Lady Gaga sai vastikään nuhteita liiallisesta Jones-tyylin matkimisesta, ja moni iäkkäämpikin tähti Annie Lennoxista alkaen on imagonluonnissaan katsonut jamaikattaren suuntaan. Mutta jos mietitte, kumpi ehti ensimmäisenä plutia maidolla täytetyssä kylpyammeessa, Jones tässä videossa vai Whoopi Goldberg kuuluisassa Annie Leibovitzin valokuvassa, niin Whoopi-kuva räpsäistiin kaksi vuotta aikaisemmin.

Jotain tarttuu tapettiin

Koko kevään vähän liian staattisena seesteillyt singlelistan kärkipää sai tällä viikolla kaivattua vaihtelua. Toivottavasti osa nousijoista kykenee haastamaan iänikuiset stereolovet ja mikäboogiet pitemmänkin aikaa. Viime viikollahan neljänneksi ja kahdeksanneksi ilmestyneet Kinetik Control ja Eminem katosivat johonkin saman tien. Jenkkiykkösenä komeilleen Not Afraidin pikavisiitti voi tuntua yllättävältä, mutta edellinen Eminem-albumi Relapse ei poikinut meillä yhtään singlelistamerkintää.

Eniten kestokykyä toivotan belgialais-ruandalaiselle Stromaelle, jonka Alors on danse on vallannut aika monen Euroopan maan listakärjen. Siitä saisi kernaasti tulla suurin ranskankielinen hitti sitten hiljattain täällä esitellyn Tu es foutun (2002), ja muutenkin olisi kiva saada pitkästä aikaa kunnon poptähti myös manner-Euroopasta. Tässä hiphopparista dance-artistiksi siirtyneessä hontelossa hepussa on potentiaalia.

Kakkosena debytoineen California Gurlsin jatkoa on huippuvaikea ennustaa, jos tutkailee sen esittäjien Katy Perryn ja Snoop Doggin ansioluetteloa. Keskimääräinen Perry-hitti on viihtynyt singlelistallamme 16 viikkoa, mutta Snoopin kahdeksan aiempaa esitystä/vierailua ovat kestäneet yhteensäkin vain 12 viikkoa! Joka tapauksessa Snoop on nyt ylempänä kuin koskaan – Vaton yksiviikkoinen piipahdus alkuvuonna 2007 ylettyi kolmoseksi.

Terästä aikojen perästä

Albumilistalle ryöpsähti nimiä, joita lienee turha odottaa ilmestyviksi radio- tai latauslistoille. Rytmihäiriön Surmantuoja debytoi neljä sijaa edeltäjästään petraten kuudentena, Pariisin kevään Astronautti edeltäjäänsä sivuten 12:ntena ja Kemmurun Meiltä puuttuu kaikki selvästi edistyen 13:ntena. Mä tarjoon -sinkullaankin menestyvän Brädin esikoinen Repullinen hiittiä on sijalla 14 ja Danko Jonesin kolmas listamerkintä Below the Belt sijalla 19.

Tyyliään vaihtaneen Mariskan menneisyyttä on muisteltu aika ristiriitaisesti. Helsingin Sanomien jutussa hänen kolme rap-albumiaan ”jäivät vaille listamenestystä”, Rumbassa taas ne olivat ”aidosti menestyneitä ja kiitettyjä”. Niiden korkeimmiksi sijoiksi rekisteröityivät 23, 9 ja 11, ja varsin samassa linjassa (16) on myös uusi Mariska & Pahat sudet. Sinkkulistaltakin tuli muinoin hyviä numeroita, vaan ei niin hyviä kuin Kymppilinjan tämänviikkoinen kolmossija. Mariskahan on Minä-biisin vieraileva laulaja.

Kiinnostava lukunsa on 46:nneksi ilmestynyt 30-vuotisjuhlajulkaisu Judas Priestin albumista British Steel. Vaikka se sisältää kolme bändin neljästä Top 30 -brittihitistä, levy ei aikoinaan noussut Suomen listalle. Seuraavan vuosikymmenen aikana Top 20:ssämme nähtiin seitsemän Priest-albumia. Jostain syystä suomalaiset ryhtyivät ostamaan raskasta rockia vuonna 1981, jolloin – vasta – myös AC/DC ja Motörhead nousivat listanimiksi.

Missio: bassokuviot kiertoon

Tämänviikkoisella Music Control -radiolistalla HIMin harvinainen tuplavääntö sen kuin lujittuu – sijat ovat nyt 6 (Scared to Death) ja 7 (Heartkiller). Jälkimmäisen aseena on erityisasema Radio Novassa, joka nykylinjassaan yleensä soittaa päivän hittejä maksimissaan 15 kertaa viikossa, mutta antoi tällä kertaa Heartkillerille 24 pyöritystä. Myös Radio Rock on yhä vanhemman hitin kannalla.

Näyttävimmin Top 20:een harppaa singlelistallekin jo ehtinyt Gabriella Cilmin On a Mission (30–13). Vaikka laulajatar on syntynyt vuonna 1991, biisissä on totuttuakin avoimemmat kasarisoundit – bassotausta on otettu suoraan Joe Jacksonin Top 10 -britti/jenkkihitistä Steppin’ Out (1982). Pääsipä Jacksonkin vihdoin antamaan jonkinlaisen merkin olemassaolostaan Suomen listahistoriaan. Ja uusi radioykkönen on muuten Adam Lambertin Whataya Want from Me.

The Darkness odottaa ääniänne

Ylex ryhtyi tänään äänestyttämään netissä 2000-luvun parasta biisiä. Äänestettävät pitää valita noin tuhannen kappaleen esivalikoimasta, mikä epäilemättä pistää monet purnaamaan, mutta on kaikkine puutteineenkin järkevin tapa. Sillä vältetään atomeiksi pirstoutuva mielipuolinen hajonta, ja nettipolleista niin kovin tuttu fanimobilisointi saatetaan ehkä saada jonkinlaiseen kontrolliin.

Kyllä hyvä esivalintakin teettää valtavasti työtä – jollei sitten ota koneelta suoraan kanavan soitetuimpia biisejä, mikä näyttää muodostaneen ainakin jonkinlaisen rungon ehdokasasettelulle. Minun on vaikea keksiä muita päivänvalon kestäviä asettelukriteerejä kuin tilastollisten meriittien suosiminen, ja siltä pohjalta tässä valikoimaa olen katsellutkin. Tai oikeastaan, mitä siitä puuttuu.

Katsastin 2000-luvun eri vuosien kymmenen suurinta hittiä – niiden voisi arvioida kuuluvan vuosikymmenen sadan suurimman hitin joukkoon ja kelpaavan tuhannen ehdokkaan listalle. Muutama niistä ei varsinaisesti ole nuorisoradiotavaraa (kuten pitäisi?), mutta poissaoloprosentti on silti hämmentävän suuri. Kaikki alleluetellut kappaleet jäivät vaille ehdokkuutta:

Anna Abreu: End of Love
Anastacia: Left Outside Alone
Apulanta: Koneeseen kadonnut
Apulanta: Paha ihminen
Apulanta: Ravistettava ennen käyttöä
Apulanta: Viivakoodit
Backstreet Boys: Shape of My Heart
Bomfunk MC’s: Something Going On
Dido: Here with Me
Celine Dion: A New Day Has Come
HIM: Join Me
HIM: Right Here in My Arms
Irina: Hiljaisuus
Juanes: A dios le pido
Sakari Kuosmanen: Pieni sydän
Kwan: Shine
Madonna: American Pie
Petri Munck: Levoton prinssi
PMMP: Pikkuveli
The Rasmus: Chill
The Rasmus: Sail Away
Shakira: Underneath Your Clothes
Sonique: It Feels So Good
Juha Tapio: Kaksi puuta
Tiktak: Kyyneleet
Ville Valo & Natalie Avelon: Summer Wine
Waldo’s People: Lose Control
Jani Wickholm: Hukun
Yö & Annika Eklund: Pettävällä jäällä

Join Me -single ilmestyi vuoden 1999 lopulla, mutta myöhemmin kuin ehdokkaaksi kelvannut Sandstorm. Coverversio ei myöskään ole karsiutumisperuste, koska niitä on mukana paljon – muun muassa No Doubtin raadoksi runtelema It’s My Life. Joidenkin nimien toistuvuus kielii mystisten voimien, kenties ulkomaisen median vääristämästä perspektiivistä: The Darknessilta mukana neljä biisiä! Kylie Minoguelta neljä ja puoli! Kanye Westiltä viisi!!

No mistä minä tiedän, vaikka Darkness ottaisi neloisvoiton. Se olisi aika hauskaakin. Eihän noin kuluneelta ohjelmaidealta voi toivoa muuta kuin yllätyksiä.

Miksi remiksi

Lady Gagan aika vähin hehkutteluin julkaistun The Remixin debyyttisijaa 21 voi katsoa eri suunnista. Toisaalta asialla on planeetan kuumin poptähti, jonka edellinen albumi on yhä Top 10:ssä – toisaalta remiksauksia sisältävät albumit ovat jo pitkään menestyneet surkeasti etenkin Suomessa.

Uranuurtaja oli The Human Leaguen Dare-albumin remixversio Love and Dancing (1982), joka ylsi listasijalle 22. Siitä pistivät paremmaksi Billy Idolin Vital Idol (#17, 1985) ja Madonnan You Can Dance (#6, 1987). 1990-luvulla kolme remixlevyä myi jopa kultaa: New Kids on the Blockin No More Games, Neljän ruusun Energiaa ja Michael Jacksonin Blood on the Dance Floor. Viimeksimainittua tosin ryyditti viisi ennenjulkaisematonta biisiä.

2000-luvun alussa saatiin vielä JS16:n In the Mix (#13), Limp Bizkitin New Old Songs (#22) ja Linkin Parkin Re-animation (#12), mutta sen jälkeen muun muassa Britney Spearsin ja Kylie Minoguen yritykset ovat järjestään flopanneet. Samoin floppasi Suomessa kestosuositun Depeche Moden Remixes 81–04, vaikka esimerkiksi Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta sille irtosivat numerot 16, 18 ja 10. Gaga-remix on Ruotsissa vasta 49:ntenä.

On ja ei ole

Viralliset listat vilahtivat eilen jonkin aikaa julkisuudessa, mutta vedettiin takaisin. En tiedä, palaavatko ne taas hieman muuttuneina - lienee kuitenkin selviö, että Kari Tapio nettosi uransa toisen albumiykkössijan. Mieleen jäi myös Tuure Kilpeläisen 16. sija, sillä lukuisille menestyslevyille säveltämistään biiseistä huolimatta mies ei päässyt listalle kolmella aikaisemmalla soololevyllään.

Keskitytäänpä vaihteeksi paalupaikalta putoajaan. Maija Vilkkumaalle viidennen ykkössijan tuonut Kunnes joet muuttaa suuntaa vietti kärjessä kaksi viikkoa. Mikään noista viidestä ei ole jäänyt yhteen ykkösviikkoon, vaikka 2000-luvun albumiykkösistä lähes puolet on. Tarkkaan ottaen tammikuusta 2000 lähtien tilastokärjessä on nähty 226 eri albumia, joista 108 eli 47,7 prosenttia vain yhden kerran. Rotaatio kiihtyy, sillä viime vuoden 24 ykkösestä 17 oli yksiviikkoisia.

Tästä keskimääräinen toimittaja tekisi sen matemaattisen johtopäätöksen, että Maija Vilkkumaan albumit pysyvät listaykkösinä keskimääräistä pitempään. Väärin. Meikit, ketjut ja vyöt viihtyi huipulla kolme viikkoa, kaikki muut kaksi, mistä keskiarvoksi tulee 2,2 viikkoa. 2000-luvun albumiykkösten keskiarvo on 2,39 viikkoa. Seassahan on myös Anna Puun ja The Baseballsin kaltaisia kestohallitsijoita.

Pakko katsoa 6: Meiä Veera

Listablogin epäsäännöllisessä sarjassa esitellään hämäriä mutta sivistäviä videonäkymiä hittihistoriasta.

Merirosvoradio (1974–76) oli TV1:n suosittu komediasarja, jossa – tuntuuko tutulta – oli myös musiikkivierailijoita. Vakioesiintyjäkaartiin kuulunut Erkki Liikanen pääsi hänkin vetäisemään yhdessä Kari Tapion kanssa levyttämältään Aikapommi-albumilta biisin Meiä Veera, jonka hän ihan nokkelasti ”suomensi” ja sovitti Buck Owensin ja Susan Rayen kantrihitistä Arms Full of Empty.

Syntyy vaikutelma, että pätkä kuvattiin häthätää ohjelma-ajan tilkkeeksi. Petra Frey, Pekka Laiho ja Esko Roine loikkivat Liikasen takana sangen ex tempore, eikä vokalisti erityisemmin tunnu satsaavan huulisynkkaan. Esimerkiksi Hullujussi esiintyi samassa show’ssa sentään ihan livenä (löytyy You Tubesta). Mutta lopun vääntäytyminen käsinseisontaan on hieno!

Meiä Veera nousi sinkkukakkoseksi ynnä jukebox-listan ykköseksi ja Aikapommikin lp-listan kahdeksanneksi. Pian Liikanen lauloi samaan karjalaishenkeen Evakkorekeä Syksyn sävelessä voittaen kisan ennätyksellisellä äänivyöryllä. 1976 hän uusi voittonsa Jokkantii-kappaleella. Liikanen ja toinen Merirosvoradio-näyttelijä Heikki Kinnunen toimivat vuosikausia kilpailevien Seura- ja Apu-lehtien mainoshahmoina.

Suuret ikäluokat tulevat

Viikko tuulahtaa taas tuoreesti, kun vahvimmat uudet listaehdokkaat tulevat neljältä luotettavalta suomalaisen perusmiehen etunimeltä: Kari Tapio ja Matti & Teppo. Ensimmäiset kaksi ovat ehtineet netota kolmen vuoden sisällä sijat 1–2–6–3 ja jälkimmäisetkin kolme Top 5 -albumia neljässä vuodessa. Sijoituksia ei ainakaan pudota se, että Vieras paratiisissa ja Peruskallio julkaistiin äitienpäiväksi.

1940-lukulaisten vireyttä ovat todistelleet ahkerasti myös Paula Koivuniemi (neljässä vuodessa 7–11–6–3) ja ykkössijoja rohmunnut Vesa-Matti Loiri. Matin ja Tepon 1980-luvun alku poislukien kaikki mainitut elävät pitkän uransa tulosvastuullisinta aikaa. Veljekset poikkeavat linjasta siinä, että kun muut suosivat coverlevyjä (Vieras paratiisissakin on sellainen), he kirjoittavat yhä suuren osan kappaleistaan – pääosin Matti.

Tutkin sekä Fonosta että Ylen äänitearkistosta, mahtuuko noiden muiden levytyksiin lainkaan omia sävellyksiä. Koivuniemi on merkitty kahteen biisiin yhdessä Esa Niemisen kanssa, Kari Tapio viiteen ja Loiri vain yhteen – jonka haasteellisuudesta kertonee tarpeeksi se, että kyseessä oli Jean-Pierren Kuselan tulkitsema Saattokeikka-rap.

Sanoittajana Koivuniemellä on samoin kaksi merkintää ja Loirilla toistakymmentä – lähinnä huumoria ja uran alkuaikojen k/väännöksiä. Kari Tapio on verrattain tuottelias tekstittäjä, mutta uudella levyllä hänen käsialaansa on vain päätösraita Nyt uskonkin niin. Muut suomennettiin jo aikoja sitten toisille laulajille, esimerkiksi nimikappaleen levytti ensimmäisenä Olavi Virta.

Kaksin kesään

Näin Darren Hayesin 38-vuotissyntymäpäivänä voi hyvin kertoa Listablogin tulevasta kesäsarjasta. Hayeshän tuli tunnetuksi australialaisduo Savage Gardenin laulajana, ja sarjassa esitellään Suomen listahistorian 30 menestyneintä duoa. Tiedän vihjanneeni taannoin jotain muuta, mutta menköön se ensi vuodelle.

Duo on tässä käsitetty aika väljästi. Esimerkiksi Ismo Alanko Teholla olisi kelvannut, jos pisteet olisivat riittäneet 30 parhaan joukkoon. Vaya con Diosin diskasin, koska se näyttäytyi duona vain yhdellä lista-albumillaan. Tarjontaa silti riitti, sillä ulos jouduttiin jättämään muun muassa Mel & Kim, Milli Vanilli, Cat Cat, Solid Base, Beats & Styles ja La Bouche.

Paremmuutta määrittelivät albumilistaviikot, listakäyntien, ykkössijojen ja hittinappien määrä sekä myös listauran pituus. Kirjassani yhtenä kriteerinä ollutta arvioitua kokonaislevymyyntiä ei otettu tähän. Ei myöskään duopuolikkaiden omia menestyksiä, esimerkiksi Darren Hayesin muutamaa soolohittiä.

Tuloksia saa vapaasti veikata – tai sitten Savage Gardenin sijoitusta, koska muita läsnäolijoita en vielä paljasta. Paitsi sen, että kärkiviisikko on kaikki eri maista, eikä yksikään Australiasta.

X- vai Y-vitamiini?

Marja Tyrnin eli Aku Hirviniemen odotettu nousu singlelistalle aikaansai kiinnostavan pähkinän. Vaikka hittejä on ennenkin tahkottu roolihahmon nimissä, niin oliko kukaan niistä eri sukupuolta kuin esittäjänsä? Ensimmäiseksi tulee mieleen Divine eli Harris Milstead, mutta Divine oli pikemminkin alter ego, jonka nimissä saattoi toimia jopa näyttelijänä. I’m So Beautiful kävi singlelistalla 1984, ja Milstead kuoli 1988.

Ihan samanlaisena en pitäisi myöskään tapausta Bart Simpson, jonka äänenä toimii Nancy Cartwright. Hän oli päävokalistina The Simpsonsin kummallakin hitillä Do the Bartman ja Deep Deep Trouble (molemmat 1991). Enkä euroviisuvoittaja Dana Internationalia (1998), joka on oikea transseksuaali. Muistavatko lukijat muita marjatyrnejä?

Adam Lambertin albumin re-entry neljäntenä on Top 50 -aikakauden korkein, eikä Top 40:ssäkään nähty muinoin kuin kolme korkeampaa. Hän on myös ylempänä kuin kukaan muu ulkomainen mieslaulaja tänä vuonna. Siis mieslaulaja – Slash ylsi toki kakkoseksi. Viikon korkein uutuus Bullet for My Valentine menestyy viisi sijaa paremmin (3) kuin edellisellä levyllään.

No milk today

Tänään ei saada levymyyntilistoja, vaan niiden julkistaminen on siirretty vakituisesti torstaihin klo 16. Virallinen lista saa samalla myös Facebook- ja Twitter-sivun. Muutoksen kerrotaan liittyvän siihen, että albumimyynnissä huomioidaan tästedes myös digitaaliset ostokset.

Hyvää muutoksessa on ainakin se, että kaikki mitattava myynti kulkee nyt samassa aikataulussa – lista kertoo aina ostoksista välillä keskiviikko–tiistai. Latauslista on tähän asti noudattanut aikaisempaa deadlinea, ja vielä viime vuonna marketien jakelua hoitanut GNT raportoi myynnit ajalta maanantai–sunnuntai. Toivotaan, ettei edelleen haussa oleva mediayhteistyökumppani heilauta tätä tasapainoa.

Listaa odotellessa tarkkailen blogini sivulatauslaskuria. En yhtään tiedä sen luotettavuudesta, mutta ihan kohta se vaihtuu viisinumeroisesta kuusinumeroiseksi. Ensimmäisen mittausvuoden aikana kertyi 30.000 latausta ja loput 70.000 vajaassa 15 kuukaudessa, eli trafiikki on kiistatta tihenemään päin. Kiitos mielenkiinnosta.

Lisää leidejä

Musiikkipäällikkö Sami Virtanen kertoo blogissaan, että The Voice ei kuunteluta soittolistaehdokkaitaan etukäteen millään testiryhmillä, vaan pistää ne suoraan radioon ja tutkii yleisöreaktioita noin 30 soittokerran jälkeen. Tällöin näet keskimääräinen kuuntelija on saanut sen korviinsa kuusi kertaa, mikä tutkimusten mukaan on sopiva annos ”lopullisen” mielipiteen muodostamiseen.

Ilmeisesti harva radio harrastaa tätä. Nimittäin jos useampi harrastaisi, niin monet biisit ymmärtääkseni tekisivät Music Control -radiolistalla näyttävän debyytin ja putoaisivat saman tien odottamaan uutta nousua. Tätä ei kuitenkaan tapahdu kuin aniharvojen jättisuosikkien kohdalla. Silloinkin tilanne on tulkittavissa niin päin, että odotettua kappaletta on alkuun veivattu uutisluonteisen innokkaasti ja rotaatio on sitten normalisoitunut.

Tällä viikolla 20 soitetuimman joukkoon tultiin kahdella jättiloikalla, joista toinen on yllätys ja toinen tosiaankaan ei. Anna Puun kakkosalbumin maistiainen Riko minut eteni 41–15 ja Lady Antebellumin Need You Now 38–17. USA:ssa huippusuosittu kantriryhmä soi kosolti NRJ:llä ja Novalla sekä hiukan muillakin. Ykkösenä jatkava En haluu kuolla tänä yönä on laajentanut yleisöpohjaansa myös Iskelmän kuuntelijoihin.

Villiä vai syntiä?

Välillä pitää tarkkailla, mitä blogeja ja podcasteja on mennyt oikeanpuoleisella palstalla suosittelemaan. Lähinnä kolmea alimmaista, koska niiden taustalla toimivat niin vaikutusvaltaiset ihmiset ja mediat, että sammakoiden sietokynnys kuuluu asettaa aika matalalle – ja useinhan se onkin koetuksella.

Radio Helsingin Musaneuvostossa keskusteltiin torstaina varsin viihdyttävästi plagiaateista. Huomioitiin muun muassa yksi täälläkin aikoinaan mainittu samankaltaisuus ja arveltiin, kannattaisiko Stingin penätä oikeudessa osuuttaan Irinan tienesteistä. Vastaus: ei, jos on vain rahan perään, ja siitähän pääosin plagiaattikeisseissä on kyse – ideavarkauden katsotaan kohdistuneen taloudellisiin, ei taiteellisiin/ammatillisiin ansioihin.

Kuuntelijatasolla plagiarismi vaikuttaa lähinnä niin, että joitakin biisejä ei voi kuunnella häiritsevän samankaltaisuuden takia. Hittiosastolta mainittakoon 4 Non Blondesin What’s Up?, joka toisintaa Bobby Mcferrinin Don’t Worry Be Happy -melodiaa minun korviani raivostuttavalla tavalla. (On se muutenkin karsea.) Sinänsä mielenkiintoista, että laulaja Linda Perry on sittemmin suoltanut muille artisteille hittejä, jotka joskus kuulostavat ihan mukavastikin omalta itseltään.

Hankalampi tapaus on vuoden 1987 suosituin single Suomessa, Pet Shop Boysin It’s a Sin, joka heti ensikuulemalta tuntui härskiltä kopiolta Cat Stevensin biisistä Wild World. Kyllähän hyvänkin bändin repertuaarissa saa olla yksi sietämätön laulu, mutta tätä en sulata: kun Jonathan King ilkkui melodioiden yhteneväisyyttä omalla Wild World -coverillaan (kansitekstinä Actually, it’s a sin to steal), Pet Shop Boys haastoi hänet oikeuteen! Moinen tempaus on mielestäni jyrkässä ristiriidassa duon hartaasti vaaliman pop-estetiikan kanssa. Se on epäolennaista, että voitetut rahat päätyivät hyväntekeväisyyteen.

Musaneuvoston tämänkertainen sammakko tuli tutusta suunnasta: tietäväisten naurahdusten säestyksellä väitettiin, että Michael Jackson vastusti Weird Al Yankovicin väännöksiä hänen hiteistään, mutta ei voinut estää niitä jonkin parodiapykälän takia. Shaibaa, taas kerran. Jacksonhan suhtautui Yankoviciin erittäin kannustavasti ja antoi hänen käyttää omia videolavasteitaan – kuten musaneuvostolaisetkin ovat varmasti voineet nähdä.

Pakko katsoa 5: Words

Listablogin epäsäännöllisessä sarjassa esitellään hämäriä mutta sivistäviä videonäkymiä hittihistoriasta.

Vaikka viimeksi puhuin In-gridistä aitona yhden hitin ihmeenä, hänellä on vielä matkaa mieheen, joka runsaiden You Tube -näytteiden perusteella on kohta kolmekymmentä vuotta kiertänyt tv-ohjelmia esittämässä yhtä biisiä. Se oli Suomessakin vuoden 1983 suurin hitti ja nosti samannimisen albumin puoleksi vuodeksi listalle (korkein sija 2), vaikka valtaosalla ihmisistä ei liene mitään muistikuvaa ranskalaisen F.R. Davidin muusta tuotannosta.

Oheisen Words-videon jälkeen David hiukan karskiutti lookiaan käärittyine pikkutakinhihoineen ja lyhyempine hiuksineen, mutta olennaisuudet olivat mukana alusta asti. Miestä ei ole ikinä nähty ilman tummia laseja ja vain harvoin ilman valkoista Fender Stratocaster -kitaraa. Playback-esityksissä hänen satunnaiset rämpyttelynsä eivät yleensä tunnu korreloivan lainkaan siihen, kuuluuko biisissä kitaraa vai onko peräti soolo.

Vuonna 1997 hommaa piristettiin remixillä, jossa vieraili laulajatar Winda ja jonka videossa oli musta kitara! Sen korvasi pian valkoinen, johon kohta keksittiin koristeeksi nuottiavain. Toissavuonna alkoi dramaattinen muutos: David esiintyi taustabändin kera ja spiikkasi biisin livenä, ja lopulta viime vuonna yli kuusikymppisenä hän jopa lauloi Wordsin oikeasti sekä Espanjan, Saksan että Italian televisiossa. Mitä seuraavaksi – joko maailma olisi valmis näkemään F.R. Davidin silmät?