Mitä Adamilta vielä vaaditaan?

Tuntuu oudolta, että Adam Lambertin albumi tipahti Top 50:stä juuri kun Whataya Want from Me on kasvanut oikeaksi isoksi hitiksi. Tuo Pinkin sekä ruotsalaisten Shellbackin ja Max Martinin kirjoittama veisu komeilee miehen Suomen-vierailun alla sekä single- että radiolistan kolmantena. Myös edellinen sinkku For Your Entertainment on yhä sijalla 19.

Single- ja etenkin latauslistalla on useita muitakin tuplaedustuksia. Vaikka se on harvinaisempaa radiolistalla, HIM on siellä nyt 10:ntenä (Scared to Death) ja 17:ntenä (Heartkiller). The Baseballs on miehittänyt sijat 14, 22 ja 33, mutta kas – melkoisesta promootiosta nauttinut Last in Line on iänikuisten Hot n Coldin ja Umbrellan alapuolella. Singlelistalta biisi ehti pudota jo kokonaan.

Palkintoja pitkämielisille

Maija meni kärkeen ja maanantaiset visiot toteutuivat, joten käydäänpä 12 albumilistatulokkaan kimppuun toisesta suunnasta. Harmaja paransi 13. sijallaan yhden pykälän vuoden takaisesta esikoislevystä, ja Now and Ever Afterin nelossija on toiseksi paras Suburban Triben uralla. Vuoden 2004 Manimal ylsi kakkoseksi.

Sijan 15 Veeti Kallio piti kahdeksan vuotta albumitaukoa, mutta listapalaajana hän on amatööri näiden rinnalla: Ratt näyttäytyy tilastoissamme ensi kertaa sitten vuoden 1990, ja 66-vuotiaan Jeff Beckin tähän asti ainoa listamerkintä oli 21 vuoden takainen Jeff Beck’s Guitar Shop. Hän on toki kitaroinut lukuisilla hittialbumeilla, esimerkiksi Morrisseyn viimevuotisella Years of Refusalilla.

Listan ensikertalaisetkin ovat melkoisia konkareita, sillä lahtelainen Raaka-aine (12) perustettiin 1995 ja saksalainen, kymmenkunta levyä julkaissut Mad Sin (37) jo 1987. Monet yllättänee tieto, että Ritarikuntaa (29) ei ole ennen nähty albumitilastossa – rekisteröihän turkulaisryhmä kolme Top 10 -singleä vuosina 2001–2002, ja pitkäsoittoja on useita.

Floppiosastoon menee The Arkin kahta Top 10 -albumia seurannut In Full Regalia (30), ja X Factor -levyn debyyttisija 44 lähinnä hämmentää. Sitähän on mainostettu myytävän ainoastaan Suomalaisen Kirjakaupan kautta, eikä tuollaisella kamppiksella luulisi voivan jäädä noin alas, vaikka itse ohjelma onkin ollut melkoinen limbo. Joku vuoto kai taas.

Tieteessä tapahtuu

Nollatutkimukset ovat pitkään olleet arkipäivää tieteenaloilla, joissa ”tutkijoita” on enemmän kuin uusia tutkimusaiheita. Mutta tänään mediassa siteerattu Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT:n aikaansaannos on nolluudessaan käsittämätön. Se voisi takertua oikeisiin asioihin, mutta ”analysoi” kaluttuja tilastoja tavallistakin ylimalkaisemmin ja näköalattomammin.

Kotimaisen ja ulkomaisen musiikin menekkivertailussa on jätetty huomiotta alkeellisia perusasioita – kuten se, että kauppiaiden suoratuonti ja ulkomaisista nettikaupoista tilatut levyt eivät näy ÄKT:n tilastoissa. Tai se, että You Tuben kotimaisten videoiden katsojamääriä on mahdoton suhteuttaa mihinkään, koska suomalaisten osutta ulkomaisten (tai kotimaistenkaan) videoiden katselukerroista ei voi tietää.

Tärkeintä (tai toiseksi tärkeintä medianäkyvyyden jälkeen) ehkä tässäkin projektissa on ollut poikkitieteellisyys – katsokaa, millaista huippuoppilaitostemme valiojoukkoa sen takana piilee! Toivottavasti he keksivät jatkossa kiinnostavampaa tutkittavaa, koska sitä piisaisi tällä alalla mielin määrin. Suomen Akatemian rahoittama Musiquitous voisi olla paljon muutakin kuin titteleitä, protokollan sumentamaa keekoilua ja vetävää grafiikkaa.

Tässä lukema, jota tutkimuksessa olisi kannattanut painottaa muun huuhaan sijasta: 6,6. Se on kuulemma digitaalisen musiikin euromääräinen prosentuaalinen osuus Suomen äänitemyynnistä vuonna 2009. Miksi se on edelleen noin naurettavan pieni? Siihen saavat vastata muutkin kuin akateemikot, kunhan eivät käytä sanaparia ”laittomat lataukset”.

Lasikatto säpäleiksi

Viime viikon pelkistä naisartisteista koostuva albumilistan kärkiviisikko oli ennennäkemätön, ja lisää historiallisuutta on luvassa. Jos Maija Vilkkumaa nousee paalupaikalle, ensimmäistä kertaa kolme peräkkäistä ykkösartistia ovat naisia. Vieläpä suomalaisia. Vieläpä Warner Musicin leivissä. Edellisethän olivat Johanna Kurkela ja Jenni Vartiainen.

Ensimmäinen nainen albumilistamme kärjessä oli Marion kesäkuussa 1975 (El Bimbo). Myös Virve Rosti ja Katri Helena ehtivät asialle ennen ulkomaista pioneeria, joka oli Bonnie Tyler elokuussa 1978 (Natural Force). Mutta esiinmarssi on ottanut takapakkiakin. Kun Irina nousi ykköseksi viikolla 14/07, hän oli 2000-luvulla vasta toinen temppuun yltänyt suomalaisnainen – Vilkkumaan jälkeen.

Jonkinlaisen tulpan Irina irrotti, koska hänen jälkeensä huipulle ovat löytäneet tiensä Jonna Tervomaa, Anna Abreu, Tarja Turunen, Jippu, Anna Puu, Kurkela ja Vartiainen. Vilkkumaalle ykkössija olisi jo viides ja nostaisi hänet eroon tasatilanteesta Kaija Koon kanssa. Koon neljää ykköstä 1990-luvulla säestivät vain Arja Koriseva ja Anna Hanski.

Pakko katsoa 4: Tu es foutu

Listablogin epäsäännöllisessä sarjassa esitellään hämäriä mutta sivistäviä videonäkymiä hittihistoriasta.

Aidoimmat yhden hitin ihmeet ovat niitä, joista ei tiedetä mitään muuta kuin Se Biisi. Ei esimerkiksi sitä, että In-grid on italialainen, vaikka laulaa ranskaksi. Naisen karismaattinen olemuskin jäi vuonna 2003 monelta huomaamatta, koska Euroopan MTV oli pirstouduttuaan omaksunut sen politiikan, että videoita huolitaan esitettäväksi vain omalta alueelta ja englanninkielisestä maailmasta.

Nyt olen vihdoin nähnyt Tu es foutun videon. Avoautoajelu jossain Ranskan Rivieran näköisessä paikassa myötäilisi jo riittävästi haitarilla maustetun tanssiraidan fiiliksiä, mutta visioihin lomitetaan vähitellen kolikon toinen puoli. Autoa ajanut auervaara makaakin yhtäkkiä veneen kannella sidottuna ja suukapuloituna, ja In-gridin koppavasti kipparoima menopeli näyttäisi olevan itse Riva Aquarama, tuo merten Ferrari. Olet lirissä, monsieur.

Tu es foutu viihtyi 50 hittiä -listalla 19 viikkoa ja nousi hittivuosilaskelmaan sijalle 39, mutta muita tilastollisia elonmerkkejä ei ole saatu tuotteliaahkosta levytysurasta huolimatta. Korjataan tässä Sisältää hitin -kirjan virhe: drag-artisti Lamur ei ollut biisin alkuperäinen (joskin lähes yhtäaikainen) levyttäjä, vaan Ingrid Alberini oli jopa toinen sen kirjoittajista.

Rautamies koulupuvussa

No nyt se Jenni on vihdoin ykkösenä, joko puhutaan muusta. Tilanne tuskin oli lisäspekulointia-aiheuttavan täpärä, koska kakkoseksi – korkeammalle kuin koskaan – päätyi 30. listaviikollaan Chisun Vapaa ja yksin. Osatekijänä kenties Stockmannin hullut päivät, joiden vaikutus albumitilastoon ei ollut viime vuosille ominaisen mullistava. Tuomari Nurmion Dumari-boksi palasi nappaamaan tähän asti parhaan sijansa 30.

14:nneksi ehti lyhyellä myyntiajalla AC/DC:n Iron Man 2, erikoinen yhdistelmä soundtrackiä ja kokoelmaa. Ei tosin niin erikoinen, ettei bändi olisi tehnyt samaa ennenkin – vuonna 1986 kuutoseksi noussut Who Made Who oli kytköksissä elokuvaan Maximum Overdrive. Varsinaista greatest hitsiä AC/DC:ltä ei ole tullut koskaan, ja edetessään kärkeen asti Iron Man 2 tekisi listahistoriaa (katso edellinen postaus).

The Black Eyed Peasin hittejä tihkuva The E.N.D. palasi tv-kampanjan tuella vain 21:nneksi eli neljän pykälän päähän viimekesäisestä noteerauksestaan. Francinen kokoelma nousi Trouble-hitillä päivitettynä viisi numeroa ylemmäs (33) kuin vuonna 2007. Oikeita uutuuksia ja listaensikertalaisia ovat sijojen 24 MGMT ja 48 Petos.

Edes kerran vuosikymmenessä, osa 2

Jatkoa edelliseen postiin. Vaikka Madonna ei ehtinyt ensimmäiseksi 1980-, 90-, 2000- ja 10-luvuilla Top 10 -albumin netonneeksi listanimeksi, hänellä on yhä mahdollisuus samaan pelkkien ykkösalbumien suhteen. Vastikään kärjessä käyneeltä J. Karjalaiselta näet puuttuu sellainen 00-luvulta.

Tällekin apajalle on myös muita kärkkyjiä. Kolmella edellisellä vuosikymmenellä ykkösiksi ovat Madonnan ohella nousseet AC/DC, Bon Jovi, Eppu Normaali, Michael Jackson, Mamba, Metallica, Bruce Springsteen ja U2. Noista Epuilla ja Brucella on alempia merkintöjä 1970-luvultakin, AC/DC:llä ja Jacksonilla sen sijaan yllättävästi ei.

Suomen albumilistoja on laadittu kuudella vuosikymmenellä, mutta kukaan ei ole vielä päässyt paalupaikalle kuin kolmella niistä. Edellisten lisäksi mahdollisuudet neljänteen ykkösvuosikymmeneen on näillä: Abba, Irwin Goodman, Vesa-Matti Loiri ja Simon & Garfunkel. Siitä vain veikkaamaan, kenestä tulee ensimmäinen. Jollei levy-yhtiö täysin sössi megainvestointiaan, todennäköisyyksiä johtanee Jackson.

Edes kerran vuosikymmenessä, osa 1

Madonnan cd/dvd Sticky & Sweet tipahti albumilistalla jo 12:nneksi, mutta ehti varmistaa esittäjälleen Top 10 -sijoituksen neljäntenä peräkkäisenä vuosikymmenenä. Madonna ei kuitenkaan tehnyt tätä ensimmäisenä, sillä Sting oli asemissa jo vuoden ekalla viikolla. Scorpions liittyi eliittiin viikko ennen Madonnaa ja J. Karjalainen yhtä aikaa.

Myös Paula Koivuniemellä ja vaivihkaa kokoelmallaan 10:ntenä käyneellä Dire Straitsilla on neljä Top 10 -vuosikymmentä, mutta väliin on jäänyt aukko – Paulalla 90-luku, Straitsilla 00-luku, jonka tosin voisi tilkitä Mark Knopflerin sooloilla. Jimi Hendrix on hämmästyttävästi netonnut Top 10 -sijoja viidellä vuosikymmenellä, vaikka 1980-luvulta ei ole mitään merkintöjä. Moinen puute suotaneen vainajalle anteeksi.

Mutta kuka ehtii ensiksi viiteen peräkkäiseen? Ehdokkaita piisaa, luettelen nimien perässä 70-, 80-, 90- ja 00-lukujen parhaat sijoitukset.
David Bowie 2–1–6–8–?
Kate Bush 2–4–3–2–?
Eric Clapton 10–4–2–5–?
Deep Purple 1–1–9–6–?
Eppu Normaali 3–1–1–1–?
Hector 1–2–1–2–?
Juice Leskinen 3–1–1–3–?
Vesa-Matti Loiri 1–1–6–1–?
(Hyvää puuta tipahti Top 10:stä juuri viikolla 1/10)
Maarit 3–1–10–9–?
Tuomari Nurmio 1–4–10–8–?
Santana 3–7–4–2–?

Seuraavatkin ovat ihme kyllä yhä pelissä mukana kokoelmiensa ansiosta.
Abba 1–1–1–4–?
Eagles 2–2–5–4–?
Simon & Garfunkel 1–1–7–1–?
Barbra Streisand 9–1–5–3–?
Bonnie Tyler 1–3–9–6–?

Todellinen yläluokka aloitti putkensa jo 1960-luvulla eli hakee kuudetta. Katri Helena on päässyt tänä vuonna jo 24:nneksi.
The Beatles 1–2–6–2–1–?
Katri Helena 5–1–6–3–10–?
Kirka 1–6–3–1–2–?
The Rolling Stones 1–1–2–3–4–?

Alaston aamiainen

Median välittämä kuva artistien suosiosta/epäsuosiosta on tunnetusti usein ristiriidassa raakojen numeroiden kanssa. Asia harvemmin häiritsee, ennen kuin aletaan näiden mutu- tai agendapohjaisten käsitysten pohjalta yrittää jonkinlaista analyysiä. Kuten tänään Ville Blåfield Hesarin Julkisivulautakunta-palstalla.

Blåfield ihmettelee muutaman artistin tarvetta alastonkuva-”julkisuustempuille”, koska ”Ricky Martin kahmaisi juuri koko läntisen viihdemedian huomion kaapista tulollaan, eikä Veeti Kallioltakaan kai (nais)faneja puutu?” Kummaltakin on tulossa uusi levy, jota juhlistetaan video- (Martin) ja kansikuvanakuilulla (Kallio).

Martin kieltämättä on jostain käsittämättömästä syystä päässyt otsikoihin – hänen tunnustautumisensa homoksi oli relevanttiudessaan ja yllättävyydessään samaa luokkaa kuin jos Phil Collins tunnustautuisi kaljuksi. Mutta koska nyt pyritään pärjäämään äänite- eikä otsikkomarkkinoilla, kannattanee kerrata, kuinka hankalista asetelmista herrat tosiasiassa lähtevät.

Ricky Martinin edellinen studioalbumi Life (2005) nousi Suomessa 34:nneksi ja kutakuinkin samoihin korkeuksiin useimmissa maissa. Sitä ostettiin USA:ssa noin 200.000 kpl, mikä merkitsee 97 prosentin pudotusta kuusi vuotta aiemmin julkaistun Ricky Martinin menekkiin nähden. MTV Unplugged (2006) ei tuonut enää tilastomerkintöjä kuin kourallisen.

Veeti Kallio ei ole koskaan ollut mikään kassakoneiden kuormittaja, vaikka esikoissoolo piipahtikin viitossijalla hiljaisena alkuvuonna 2002. Viimesyksyisen Oot niin kaunis -singlen käynti lataus- ja radio-Top 20:ssä näytti ihan lupaavalta. Kerro mulle rakkaudesta -biisin karsiutuminen euroviisujen ekalla kierroksella oli kuitenkin silkka katastrofi – kilpailun naurettava taso huomioiden. (Nais)fanien määrää keväällä 2010 sopii epäillä.

Pianhan sen näkee Blåfieldkin, oliko ihostimulaatiosta apua – jos tällä kertaa sattuu seuraamaan tulospalvelua. Jutun suppea kulma alastomuuteen on vähän outo siihen nähden, että saman lehden kuukausiliite näyttää kehosarjassaan vaatteitta hyvin vaihtelevien julkisuusprofiilien ihmisiä – joskus jopa nännejä & kikkeleitä. Outona pidän sitäkin, että tämänpäiväinen kolumni on osa netti-Hesarin maksullista palvelua. Siinäpä rahalle vastinetta.

Kauttaviiva & kaverit

Eilisen listan Radiopuhelimet-kämmiä on ehditty jo laajalti setviä ja itse lista taas kerran jälkeenpäin korjata. Haluaisin kuitenkin nostaa siitä kiinnostavan faktan. Jos Rakastaa sinuan tuplasijoitus perustui cd- ja lp-versioiden eri koodeihin, se tarkoittaa että pelkkä vinyylimyyntikin oli listapaikan arvoinen. Vaikka kyseessä lienee sijoituksista heikompi (38), niin kova veto kuitenkin.

Slashin kakkossija tuntuu myös osuvalta, kun syynää hänen albuminsa vokalistivieraslistaa. Esimerkiksi Chris Cornell on ollut Top 10:ssä soolona (6) ja kahden yhtyeen (4, 2) vokalistina, mutta ei ykkösenä. Sama koskee Ozzy Osbournea soolona (2) ja Black Sabbathissa (2). Ja Ian Astburyn yhtyettä The Cult (5). Ja Fergien yhtyettä The Black Eyed Peas (3). Ja Lemmyn yhtyettä Motörhead (5). Ja Adam Levinen yhtyettä Maroon 5 (2).

No, Dave Grohl on päässyt Suomen listakärkeen sekä Foo Fightersin että Nirvanan riveissä. Ja Slash tietysti itse Guns N’ Rosesin (mutta ei Velvet Revolverin) levyillä. Hän tunnetusti soitti myös Michael Jacksonin albumiykkösellä Dangerous.

Rovastin vävyn paluu

Johanna Kurkela käänsi kurssinsa dramaattisesti kärkeen asti otettuaan edellisellä albumillaan selvää takapakkia. Toissavuotinen Kauriin silmät viihtyi Top 40:ssä vain kuusi viikkoa, kun sen edeltäjä Marmoritaivas keräsi niitä 34. Hyvästi, Dolores Haze lienee saanut olennaisesti lisäpontta Rakkauslaulu-maistiaisestaan, joka on 19:ntenä sekä single- että radiolistalla.

Slash debytoi kakkosena ja Paula Koivuniemi kolmosena, mutta Olavi Uusivirta sai tyytyä viitossijaan Polkabilly Rebelsin takana. Vaikka ensimmäinen Top 10 -paikka on toki Olaville merkittävä saavutus, yhden ennätyksen olisi suonut vihdoin rikkoutuvan. Kahdeksan kertaa albumiviikkolistoillamme kärjen on muodostanut kolme tulokasta, mutta koskaan ei ole saatu mukaan neljättä.

Avantasia julkaisi yhtä aikaa kaksi erillistä albumia, Wicked Symphonyn ja Angels of Babylonin, sekä molemmat sisältävän spesuboksin. Vaikka ryhmäalennusta ei ollut tarjolla (boksi maksaa liki neljäkymppiä), kimppajulkaisu houkutti ostajia sijan 18 edestä, kun yksittäislevyistä vain Wicked Symphony ylsi nipin napin 50:nneksi. Miehen (eli Tobias Sammetin) tähän asti paras numero oli kahdesti saavutettu 26. Radiopuhelimien tuplasijoitukselle (16 ja 38) en keksi mitään syytä.

Singlelistan kärjessä pyöröovi käy tuttuun malliin – Before the Dawnin kadottua jäljettömiin paalupaikan otti nyt Raptorin Oi beibi 16. Alkuperäinen Oi beibi oli toki niin ikään ykkösenä vuonna 1990, ja tilastoihin päätyi myös vuoden 1996 remix. Paikallisradiolistan kakkoseksi muinoin kiivennyt Oi beibi 2 on ainakin periaatteessa eri biisi. Se julkaistiin ykköseksi nousseen Debi Gibson -sinkun b-puolena ja jälkeenpäin trion kakkosalbumilla.

Psst! Soitimme äsken hitin!

The Voice -radio tiedotti tänään aloittaneensa netissä soittolistapalvelun, josta näkee kanavalla soineet kappaleet jopa viikoksi taaksepäin. Minä katsoin vain tämän päivän tiedot, ja niistä vain yhden asian: kuinka vanhoja biisejä mukaan mahtuu? Selvästi vanhin oli REMin Losing My Religion (1991) – seuraavat olivat 1990-luvun jälkipuoliskolta.

Tiedotteesta: Soittolistat ovat perinteisesti radion suurimpia liikesalaisuuksia, mutta tämän päivän avoimuusajattelua mukaillen, ei piilotteluun ole enää tarvetta. Mielenkiintoinen virke, koska radioiden käsitykset liikesalaisuuksista ja avoimuusajattelusta tuppaavatkin silloin tällöin ihmetyttämään.

Televisiossahan kilpailevat kanavat ja mediakonsernit ovat yleensä aivan luonteva osa ohjelmien aihepiiriä. Esimerkiksi Nelosen Maria Veitola voi kutsua näyttelijän puffaamaan TV1:llä pian nähtävää Kotikatsomo-elokuvaa, vaikka Neloseltakin tulee samaan aikaan ohjelmaa. Radiossa harvoin kyetään tunnustamaan edes muiden mahdollisten kanavien olemassaolo. Propseja Novalle, joka joutuu/pystyy tämän tekemään soittaessaan Music Control -listaa torstai-iltaisin.

Liikesalaisuuksien ylisuojelu on toki tutuinta omalta alaltani, aikakauslehdistä. Kerran sain raitiovaunussa puhelun päätoimittajalta, joka pyysi minua töihin uuteen lehteen. Muistelen tässä keskustelua.
– Millainen lehti se on?
– Mä en voi sanoa, mutta se on kyllä ihan sun osaamisaluettasi.
– Mikä sen nimi on?
– Sitäkään mä en voi vielä sanoa.
– No koska sä voit sanoa?
– En ihan vielä.

Oli keskiviikkoiltapäivä. Perjantaina ilmestyi Markkinointi & Mainonta, jossa lehtitulokas esiteltiin suuressa artikkelissa. Miksi päätoimittaja halusi minut töihin, jos arveli minun kykenevän tuhoamaan hänen salahankkeensa alle kahdessa päivässä? Miksi hänen piti soittaa tuo kryptinen nöyryytyspuhelu, kun perjantaina olisi voitu keskustella ihan sivistyneesti? Miksi hän piti M&M:n toimitusta luotettavampana kuin minua? Lienevät nuokin vastaukset liikesalaisuuksia.

Tuulta huipulla

Singlelistamme ykkösenä on nähty neljä peräkkäistä vähän kiistanalaiseksikin katsottavaa pikavisiittiä: Marella, The Giant Leap, Viikate ja Before the Dawn. Marella sai komeilla kärjessä vain tilapäisesti, Giant Leap tipahti viikossa 12:nneksi ja Viikate yhdeksänneksi. Linna Espanjassa -ep:n ykköskelpoisuudessa kiistanalaista on lähinnä se, että neljän (tai Before the Dawnin seitsemän) raidan cd:tä on vaikea laittaa mielessään ihan samalle viivalle halpojen lataushittien kanssa.

Pistäytyjien takana sijoilla 2–6 ovat koko ajan pitäneet asemansa viisi edellistä ykköstä: En haluu kuolla tänä yönä, Jos sä tahdot niin, Stereo Love, Mikä boogie ja Bad Romance. En ole tehnyt välikatsauksia vuoden tähän asti isoimmista singlehiteistä, mutta tuota laskelmaa varmasti johtaisi Lady Gagan Bad Romance, joka piti paalupaikkaa jo vuoden vaihtuessa.

Sinkkulista kaipaa samantapaista ravistelua kuin on luvassa albumeihin. Anttilan Top 40 ei enää näytä niin tarkkaa suuntaa albumilistalle kuin muutama vuosi sitten, mutta on mainittava sen kärjen tänään vallanneet neljä melko yllättävää uutuutta: Slash, Johanna Kurkela, Paula Koivuniemi ja Olavi Uusivirta. Kurkelan ja Uusivirran edelliset äänitteet jäivät virallisen listan sijoille 10 ja 12, eivätkä Slashin Snakepit-levytkään olleet mitään markkinahumun merkkipaaluja.

Voisiko Koivuniemi palata ykköseksi 30 vuoden tauolta? Rakkaudesta-albumi perustuu TV2:n viimevuotiseen Haaveiden ilta -sessioon, jossa Paula kähisi suomalaista rockmenneisyyttä ja vähän nykyisyyttäkin rohkeahkoin vedoin. Levyversiota on laimennettu Balladi elokuvasta Klaani -osaston varmistelulla, mutta käyrät näyttävät ylöspäin.

Pakko katsoa 3: Jos mulle sydämesi annat

Listablogin epäsäännöllisessä sarjassa esitellään hämäriä mutta sivistäviä videonäkymiä hittihistoriasta.

You Tubeen on aika paljon vuodettu 1970-luvun suomalaista arkistomateriaalia, joka kerää myös katsojia – ainakin se Taiskan Mombasa-esitys, jonka alussa TV2:n lattiamanu häärää klaffin kanssa. Tässä Mainos-TV:n (nyk. MTV3) pätkässä taustakuoroista tutut Irina Milan, Maru Nyman, Arto Alaspää ja Martti Metsäketo pääsevät framille paitsi laulajina myös elehtijöinä.

Silhuetit-kvartetti levytti italialaisen El Pasadorin ykköshitin Amada mia, amore mio (1977) ja pääsi sillä sekä single- että jukeboxlistalle. Jos mulle sydämesi annat -albumikin kiipesi sijalle 15, mutta myötätuuli laantui saman tien. Milan on laulajista ainoana rekisteröinyt myös soolomenestyksiä, eikä hänkään järin useita.

Möreän miesäänen ja heleän naiskuoron asetelma jätti Metsäkedon vaille roolia, mutta jo tuolloin ÄKT:n toiminnanjohtajana puuhannutta Alaspäätä kamera rakastaa lähes samanveroisesti kuin sittemmin Emma-gaalojen kankeissa palkintopuheissa. Livenä kokemistani Alaspää-sammakoista mieleen on jäänyt Aki Sirkesalon Mielenrauhaa-levyn kultajuhlat, joissa Arto sanoi ojentavansa Akille vähän ”seinänrauhaa”.

Ennätysmurskajaiset!

Jos havaitsee ÄKT:n listasivuilla sentapaista pätkintää kuin eilen, jolloin single-Top 20:stä näkyi vain puolikas, kannattaa suunnata Ylen sivuille. Sieltä voi ainakin tällä haavaa löytää muunkinlaista lisäarvoa, koska edellisen viikon sarakkeissa on sijoituksia myös virallisen tilastomitan ulkopuolelta. Esimerkiksi Meiju Suvas -kokoelma näkyy loikanneen 24:nneksi 60. sijalta.

Jenni Vartiaisen albumisijoitus tai sen puute on suosittu spekuloinnin aihe, mutta koko ajan saamme Jenni-aiheisia lisänäytteitä siitä, ettei menestyksen hehkutteluun tarvita faktapohjaa. En tiedä, kuka vastaa The Voicen latauslistatiedotteista, mutta otsikolle ”Jenni Vartiainen rikkoo jälleen ennätyksiä” hän ei ainakaan tarjoa mitään katetta.

Jos sillä viitataan neljään yhtäaikaiseen Jenni-biisiin Top 30:ssä, niin esimerkiksi Apulanta sai yhdeksän esitystään listalle viikolla 7/2007. Jos siihen, että yhden biiseistä nimi on Duran Duran, niin yhtyeiden ja artistien nimisiä hittejä on kuultu useasti – tosin pääasiassa näiden itsensä esittäminä: Hassisen kone, Dschinghis Khan, Raptori, Children of Bodom, Daddy DJ, Mighty 44...

Vielä Meijusta sen verran, että tuntuu jotenkin pöhköltä toistaa tai varioida kokoelmassa aikaisemman albumin nimeä. Samantyyppisinä keisseinä tulevat mieleen Vesa-Matti Loirin Parhaat – Vesku Suomesta ja Irwin Goodmanin Rentun ruusut. Eipä säväytä myöskään Juha Tapion Suurenmoinen kokoelma, kun juuri edellinen levy oli Suurenmoinen elämä.

Raju polkabilly paukkuu

J. Karjalaisen projekti amerikansuomalaisten laulujen parissa sai jonkinlaisen kruunun, kun kolmossijan (Lännen-Jukka) ja seiskan (Paratiisin pojat) jatkoksi Polkabilly Rebels eteni miehen yhdeksänneksi ykkösalbumiksi. Edellisestä ehtikin kulua 12 vuotta. Jos pari kehnosti pärjännyttä livelevyä jätetään laskematta, olemme ostaneet vuodesta 1982 lähtien 20 peräkkäistä jiipitkäsoittoa vähintään seitsemänneksi.

Ykköslevyjen määrässä Karjalainen kohtaa voittajansa samasta kärkikymmeniköstä, sillä live-cd/dvd Sticky & Sweetillä 32 sijaa nouseva Madonna on kerännyt niitä kymmenen. Top 10 -sijoitukset kasvoivat nyt kahdeksaantoista. Samaa ikäluokkaa edustava Meiju Suvas on vähän pudonnut kollegoiden kyydistä, sillä 24:ntenä näyttäytyvä Juhlalevy – Pure mua on hänen ensimmäinen albumimerkintänsä yli 15 vuoteen ja paras sijoitus sitten vuoden 1983.

Kahdeksantena debytoiva Kiuas on toista kertaa Top 10:ssä, mutta sijan 10 Black Sun Aeon on nähty aiemmin vain sijalla 39. Nimen takaa löytyy Tuomas Saukkonen, jonka varsinainen bändi Before the Dawn nousi samalla singlelistan kärkeen Decade of Darkness -ep:llään. Äänitteitä on voinut ennakkotilata kimpassa Before the Dawnin nettisivujen kautta.

Sijan 11 Julma-Henri & Syrjäytyneet ei kelpaa ensikertalaiseksi, koska itse Henrin ja Kasperin yhteisalbumi Outo nauha kävi viime vuonna 22:ntena. 30:nneksi ylsi esikoislevyllään lauluyhtye Viisi, jota jostain syystä en ole kertaakaan nähnyt mediassa kirjoitettavan kansilogon mukaisesti ”Vii5i”, vaikka Staminan nimeen kyllä tungetaan sitä naurettavaa ykköstä hyvinkin orjallisesti.

Ei ensimmäinen eikä viimeinen

The Baseballsin Last in Line on kolmas hittiversio samasta biisistä Suomen singlelistalla, mutta vasta ensimmäinen Music Control -radiolistalla hypättyään tänään 79. sijalta 31:nneksi. Nylon Beatin Viimeinen ja Tony Halmeen Mä oon tällainen olivat aikoinaan tilastokelvottomia, koska niiden julkaisijat Mediamusiikki ja Edel eivät osallistuneet koneiston rahoittamiseen. Halme tuskin olisi mukaan yltänytkään, mutta Viimeinen nousi kolmossijalle 50 hittiä -listan sivutuotteena julkistetulla Suomen Radiolistalla.

Music Controlin mittaussysteemi on kehittynyt varteenotettavammaksi, mutta toivomisen varaa toki riittää. Kun Fintelligensin Mikä boogie lopulta ajettiin siihen, se syyhki yhdeksänneksi. Hyvä että on siellä edes nyt, mutta paljon hittivuosilistan kannalta suotuisia soittopisteitä ehti jäädä rekisteröitymättä. Duon ainoa aiempi Top 10 -radiohitti (Suomen Radiolistalla) oli vuoden 2003 lätkäveisu Kaikki peliin.

Ulkomaisen esiintyjän listaversio suomalaisesta biisistä on harvinainen muttei tavaton ilmiö. Hollantilais-ruotsalaisen Cornelis Vreeswijkin albumi En spjutkastares visor (#24, 1981) sisälsi Tapio Rautavaaran tuotantoa, ja samana vuonna belgialainen Francis Goya komeili ykkösenä albumillaan Pohjolan yössä (jonka raidoista osa kuului myös Rautavaaran repertuaariin). Heppu pistäytyi landoloineen näppäilemässä helppoa rahaa itselleen ja Bluebird-yhtiölle monen vuoden ajan.

Laulua ja rakkautta

Pian voi taas tarkkailla, kuinka korkealle Music Control -listalla on mahdollista päästä ilman nuorisohittiradioiden tukea. Iskelmä, Nova, Sun FM ja Radio Suomi ovat tarttuneet Johanna Kurkelan neljättä albumia pohjustavaan Rakkauslaulu-biisiin niin, että se loikkasi 65. sijalta 17:nneksi. Ylex näyttää soittaneen sitä myös kahdesti, mutta kyse lienee taajuudet öisin täyttävästä Radio Suomen ohjelmistosta.

Tai mikseivät teinijukeboxitkin sille lämpenisi? Rakkauslaulu on nimittäin ensimmäinen julkisuuteen päässyt suomipopin superparin, Paula Vesalan ja Lauri Ylösen yhdessä kirjoittama biisi, ja sellon varteen on pestattu Eicca Toppinen. Kuten nimestä voi jo päätellä, loppusumma ei tälläkään talenttipitoisuudella automaattisesti muodostu luovuuden riemuvoitoksi. Aika erilainen se on silti kuin Rasmuksen samanniminen esitys 90-luvulta.

Tarkemmin tutkien erilaisia Rakkauslauluja löytyy äänitehistoriastamme kymmeniä ja taas kymmeniä. Näkemyksiään ovat tarjonneet mm. Tarharyhmä, Juliet Jonesin sydän, Pekka Ruuska, Aste, Klamydia, Aikakone, Tommi Läntinen, Leevi and the Leavings, Tumppi Varonen, Ripsipiirakka ja muinainen dada-sankari Jaakko Kangosjärvi. Mutta listahitiksi on yltänyt vain Fredin Syksyn sävel -finalisti vuodelta 1975. Yksi mainituista pääsi Kotiteollisuuden cover-albumille Sotakoira, mikä?

Viikingin vanavedessä

Singletilasto teki vaihteeksi eroa latauslistaan esittelemällä riveissään kaksi cd-ep:tä, Viikatteen Linna Espanjassa ja Francinen Trouble. Viikate nettosi jo viidennen ykkösensä, ja vuodesta 2002 lähtien yhtye on tunkeutunut kärkikolmikkoon 13 kertaa. Tuona aikana edes Nightwish ja Apulanta eivät ole yltäneet samaan, mutta ykkösiä niillä on enemmän (9 ja 8). Francine pääsi singlelistalle vasta toisen kerran.

Trouble oli Pinkin Try This -albumin (2003) eka single, mutta ei menestynyt meillä. Francine-ep:n toisetkin raidat ovat covereita, samoin valtaosa viikon muista uutuuksista. Shakalaka Baby (15) ja Viva la Vida (19) esitettiin Kuorosodan finaalissa, ja Coldplayn alkuperäinen Vida on nyt ensimmäistä kertaa Top 10:ssä. 13:ntena näyttäytyy The Baseballsin kohistu Nylon Beat -tulkinta Last in Line. Been there done that – Tony Halmehan versioi vuonna 2000 saman Viimeinen-biisin 8. sijalle uudella tekstillä Mä oon tällainen.