Myydyimmät albumit 1–11/2008

Vuoden viimeinen väliaikatieto tulee hiukan etuajassa, mutta tässäkin on paljon muutoksia – ja joulukuu tuonee vielä kunnon myllerryksen. Duffy hivuttautui vihdoinkin kakkossijalle (ennen suurta ohimarssia?), ja Juha Vainion kokoelma teki varsin yllättävän re-entryn. Mielenkiintoisesti peräkkäin ovat samalla viikolla julkaistut Samuli Edelmann, Maija Vilkkumaa ja Rajaton. Kahdeksasta viikosta kolme ensimmäistä parhaiten myi Vilkkumaa, seuraavat kaksi Rajaton ja viimeiset kolme Edelmann.

1. (1) Metallica: Death Magnetic
2. (3) Duffy: Rockferry
3. (2) Lauri Tähkä & Elonkerjuu: Tuhannen riemua
4. (4) Juha Tapio: Suurenmoinen elämä
5. (10) AC/DC: Black Ice
6. (5) Nightwish: Dark Passion Play
7. (7) Coldplay: Viva la Vida or Death and All His Friends
8. (6) Children of Bodom: Blooddrunk
9. (–) Anna Abreu: Now
10. (–) Vesa-Matti Loiri: Kasari
11. (8) Madonna: Hard Candy
12. (11) Popeda: Täydelliset miehet
13. (9) Soundtrack: Mamma Mia!
14. (–) Samuli Edelmann: Virsiä 2
15. (18) Maija Vilkkumaa: Superpallo
16. (–) Rajaton: Rajaton Sings Queen
17. (12) Poets of the Fall: Revolution Roulette
18. (13) Von Hertzen Brothers: Love Remains the Same
19. (14) Stella: Löytäjä saa pitää
20. (re) Juha Vainio: Legendan laulut

Otsikko se on huonokin

”Yllättäjä Suomen Virallisen Latauslistan kärkeen”, otsikoi SBS Media tämänpäiväisen tiedotteensa. Yllättäjällä tarkoitetaan Kinetik Controlia, vaikka bändi on saanut runsaan puolen vuoden aikana neljä biisiä tilaston yläpäähän. Ehkä yllättäjä tarkoittaa sitä, että kolmen kakkossijan jälkeen Vanguard of the New World saatiin vihdoin ujutettua paalupaikalle. Tai sitten talossa ihmetellään vain sitä, että ykkösenä on biisi The Voicen soittolistan ulkopuolelta.

Ujutettua? No, kaikenlaisia sanoja tulee mieleen, kun bändin biisit tipahtavat saman tien ulos hidasliikkeisenä tunnetulta listalta, ja kaikki nuo lataushitit sisältävä albumi ei ole yltänyt minkäänlaisiin merkintöihin. Myös singlelistan ykköseksi singahtanut Vanguard of the New World häipynee sinne mistä tulikin yhtä nopeasti kuin viimeviikkoinen sinkkuykkönen Oliver. Kovin keskinkertainen jynkytys.

Tarkoitukseni ei ole dumata lataus- tai sinkkulistoja – ne kyllä kertovat paljon biisien suosiosta, mutta vasta pitemmällä aikajänteellä. Kun ynnätään koko vuoden ostetuimpia, mikään noista Kinetik Controlin biiseistä ei mahdu 90 parhaan joukkoon. Toisaalta vuodenkin kertymät jäävät kovin vähäisiksi verrattuna siihen, kuinka huikeita katsojamääriä jotkut suomenkielisetkin musiikkivideot haalivat You Tubessa. Esimerkiksi tällä rainalla on käsittämättömät yli puolitoista miljoonaa katselukertaa... (Löytääkö joku katsotumman?)

Vanhassa raja parempi

Chinese Democracy kiri vaivattomasti albumilistamme kärkeen ilman markettimyyntiä, ja jos sille piirtää käyrää suunnilleen samalla aikataululla edenneen AC/DC:n Black Icen avulla, menekin pitäisi selvästi kasvaa seuraavalle listalle. Sen jälkeinen aika onkin jo arvoitus – Guns N’ Rosesin tähän asti pitkäkestoisin ykkönen on vuoden 2004 Greatest Hits (5 viikkoa).

Vaikka vuoden menestyneimmät albumit ovat ulkomaisia ja tämän viikon seitsemästä tulokkaastakin sellaisia on viisi, moni tuontitähti kompuroi jälleen. Top 40:n ulkopuolelle jätettiin mm. Enrique Iglesias (kokoelma), Beyoncé ja Nickelback. Hyytävästi haipattu The Priests debytoi 13:ntena, juuri Suomen kunniaa puolustaneiden Tomi Metsäkedon ja Northern Kingsin yläpuolella.

Rajaton on totuttu näkemään Joulu-albumeineen Top 40:ssä aina sesongin koittaessa. Aika tylyltä silti tuntuu, että se kiilasi sekstetin Queen-uutuuden ohi sijalle 17. Levyn korkeimmat sijat aiempina vuosina: 2 (2003), 6 (2004), 17 (2005), 12 (2006) ja 23 (2007).

Vaikka Idols-albumin kysyntä takkuaa ja kisaajien yhteisbiisi tipahti singlelistalta, yksi mielenkiintoinen stimulaatio on saatu aikaan. Tehosekoittimen soitetuinta radiohittiä Hetken tie on kevyt (2002) ei julkaistu aikanaan singlenä, mutta nyt Anna Puustjärven fanit ovat ladanneet sen uutena tulokkaana kahdeksanneksi. Vaikka Madonnan Miles Away johtaa Music Controlin radiolistaa, se ei millään näytä jaksavan sinkkulistalle.

Ajoituksen ykköset

USA:n listoista Yahoossa kirjoittava Paul Grein on koonnut kiinnostavan artikkelin levyistä, jotka nousivat Billboardin albumitilaston kärkeen, mutta hyytyivät äkkiä ja jäivät kokonaismyynniltään yllättävän alhaisiin lukemiin. Klikkaa linkkiä – juttua kun ei kannata tähän referoida edes pintapuolisesti.

Torun kuitenkin miestä hätävarjelun liioittelusta, sillä hän rajasi tämänvuotisten lisäksi myös vuoden 2007 julkaisut listastaan pois siltä varalta, että niiden potti vielä olennaisesti kohenisi. Viimeaikaisista ykkösistä erityisen matalaan saldoon ovat jääneet ainakin Janet Jacksonin Discipline ja Madonnan Hard Candy, joita – jos taas näitä pitkän linjan popstaroja vertaillaan – on ostettu USA:ssa vähemmän kuin esimerkiksi Thrillerin 25-vuotisjuhlapainosta.

Hiljainen kotimatka

Vaikka Axl Rose ei olisi syönyt kaikkia palstamillimetrejä, aika harva taitaisi siltikään tietää, että yksi 2000-luvun menestyneimmistä artisteista on julkaissut levyn. Didon kaksi edellistä albumia myivät Suomessakin platinaa ja kultaa, mutta Safe Trip Homen ympärillä on huutava hiljaisuus. Ennen niin radioystävällisen laulajattaren Don’t Believe in Love -singleä ei tunnu soittavan kukaan.

Joo, menihän albumi brittilistan kakkoseksi, mutta tuotakin numeroa voisi vähän suhteuttaa. Edeltäjiä kun on kumpaakin ostettu Britanniassa noin kolme miljoonaa, ja Safe Trip Homen julkaisuviikon myynti oli 63000 kpl. Life for Rentin (2003) vastaava numero oli yli 400000. Ohi kiilasi Leona Lewisin viimevuotisen menestyslevyn uusi painos. Toki taaksekin jäi kaikennäköistä, esimerkiksi Beyoncé debytoi sinkkuykkösestään huolimatta vasta kymmenentenä.

Levy-yhtiön vähäisessäkin markkinoinnissa ovat menneet reseptit sekaisin, kun kertovat edellisten levyjen myyneen yhteensä 21 miljoonaa. Ei noin! Kahden levyn yhteismyyntiä kuuluu hehkuttaa vain silloin, kun eka myi paljon tokaa enemmän. Jos levyjen yhteismenekki on 21 miljoonaa, valistunut kuluttaja lukee sen niin, että ensimmäinen myi ehkä 19 miljoonaa ja toinen noin kaksi. Miksi Didoa näin nöyryytetään?

Demokratia on kauppatavaraa

Kotimainen äänitebisnes on jo lähettänyt tärkeimmät joulukorttinsa – mitä nyt yksi smurffilevy vielä odottaa ylösnousemustaan. Ulkomailla asemasotaan vetäydytään selvästi myöhemmin, ja moni julkkis panttaa yhä albumiaan. Esimerkiksi Britney Spears ja Take That julkaisevat joulukuun alussa samannimiset (The Circus) äänitteet. 50 Cent hyökkää markkinoille vasta jouluviikolla.

Suomen tilastojen näkökulmasta merkittävin tulokas lienee vääjäämättä Guns N’ Roses, jonka Chinese Democracya aletaan myydä kai tänään, tai huomenna, tai jotain. Joka tapauksessa se näkyy jo seuraavalla listalla. Mutta Ylen Pop-sivuilla paljastettiin eilen sen sijoituksen kannalta olennainen, minulle uusi tieto.

Tukkukonserni GNT:n kautta kulkee noin puolet Suomessa myytävistä äänitteistä – sen asiakkaita ovat muun muassa tavaratalot ja marketit. GNT myös raportoi asiakkaittensa myynnit viralliselle listalle, mutta sen mittaama myyntiaika ei olekaan perinteinen keskiviikko–tiistai, vaan maanantai–sunnuntai. Jos siis haluat alkuviikolla edistää Democracyn listamenestystä, osta se erikoisliikkeestä. Jos ostat sen marketista, tapahtuma rekisteröityy vasta seuraavan viikon Top 40:ssä.

Pop-sivuston artikkelissa on yksi virhe. Vaikka USA:n virallisten listojen koontiaika on maanantai–sunnuntai ja väliaikatietoja tippuu pitkin viikkoa, viralliset lopulliset tulokset julkaistaan vasta keskiviikkoisin, ei maanantaisin. Billboardin sivuilla lista näkyy torstai-iltaisin Suomen aikaa.

"Kolahti heti kättelyssä"

Suomen singlelistan uusi ykkönen, Oliverin omakustanne Kuka mä oon, on myynnissä ainoastaan Levykauppa Äxin myymälöissä hintaan 1,90 €. Tässä ei sinänsä ole mitään ihmettelemistä, enkä haluaisi kuulostaa skeptiseltä, mutta manipuloinnin mahdollisuus tulee mieleen Googlen ääressä.

Levyn julkaisupäivänä näet maan suurimmille keskustelusivustoille ilmestyi hyvin samansisältöisiä avauksia: kuulin radiosta tämmöisen biisin, tosi hyvä jne. Yhdessäkään viestissä harmi kyllä ei kerrota, miltä kanavalta kirjoittaja biisin kuuli – ei sitä ainakaan kenenkään soittolistoilla ole. Ilosanomaa levittivät eteenpäin muun muassa noise.fi, suomi24.fi, city.fi, plaza.fi/ellit ja mtv3.fi.

Ehkä Oliver on luonut maineensa minun huomaamattani vaikkapa iltapäivälehtien kautta. Nuo hassut painotuotteet ovat alkaneet vaikuttaa ihmeen varteenotettavilta, kun silmiin on sattunut niiden ykkösotsikoita Welhon webmailiin kirjautuessani. Tämän aamupäivän Ilta-Sanomien ja Helsingin Sanomien tärkeimmät uutiset ovat oheisessa ruutukaappauksessa. En siis todellakaan vaihtanut niiden paikkaa...

Ruostumaton kasari

Loirin näppituntuma pitää. Kasarin viikkomyynti vaihtelee, mutta aina se onnistuu olemaan hiukan enemmän kuin lähimmällä uhkaajalla. Nyt tappion täpäryyden sai tuta Sturm und Drang, jonka Rock’n’Roll Children kuitenkin petrasi yhdellä pykälällä Learning to Rock -esikoisen kolmossijasta. Varsin lähellä, edelleen periaatteessa hyökkäysetäisyydellä lymyilevät myös Apulanta ja Anna Abreu.

Ihan ennakoidussa järjestyksessä uutuudet eivät taaskaan saapuneet numerointiin. Kenen visioissa muka Idols 2008 (10) kykenisi vain vaivoin pitämään takanaan HB:n albumin Piikki lihassa (12)? Itseäni huolestutti Fintelligensin harvinaisen sijoitusputken puolesta, mutta hyvinhän (7) siinä kävi – duon viisi, Iso H:n yksi ja Elastisen kolme pitkäsoittoa ovat kaikki yltäneet 11 parhaan joukkoon.

Top 40 -myyntikynnys kohoaa taas ja aiheuttaa kipeitäkin kompastumisia. Esimerkiksi Christina Aguileran kokoelmalle ja Jani Wickholmin joululevylle raja oli liian vaativa, ja Egotrippi tipahti tilastosta jo viiden viikon jälkeen. Lordi on sentään kiikun kaakun mukana sijalla 37.

Yksi kerrallaan

Music Control -radiolistalla Top 20 -debyytit ovat harvinaisia, mutta tällä viikolla sellaiseen ylsi Juha Tapion Suurenmoinen elämä -menestysalbumin nimikappale (18). Se on ehtinyt viettää jo kaksi viikkoa Discopressin paikallisradiolistan Top 10:ssä ja vielä pitempään Radio Suomen soitetuimpien joukossa, mutta noita tapahtumia Music Control ei juuri kykene rekisteröimään.

Tuon debyytin (kuten monen muunkin radiolistatapahtuman) taustalla on pääsy Radio Novan voimasoittoon. Novahan palautti myös The Rasmuksen Livin’ in a World Without Youn ykköseksi – noin voi sanoa, jos pisteistä 53,5 prosenttia tulee yhdeltä kanavalta. Toki muinkin keinoin on mahdollista menestyä, sillä esimerkiksi 36. sijalta 14:nneksi harpanneella Beyoncén If I Were a Boylla on Nova-sarakkeessa pyöreä nolla.

Vaikka USA:ssa tähti toisen perään on ryhtynyt lanseeraamaan levyjään kahdella yhtäikaisella radiolohkaisulla, meillä useamman hitin ylläpito on vaikeaa. Samalla kun Katy Perryn Hot n Cold eteni 14–4, neidon läpimurtohitti I Kissed a Girl nuupahti 15–25. Myös Juha Tapion Kaksi puuta teki seuraajalleen tilaa numeroin 13–22. The Rasmuksen Justify ei ole vielä tehnyt mainittavia eleitä sysätäkseen edeltäjänsä alamäkeen.

Kertarysäys vai ainainen lataus?

Mitä suurempi valikoima, sitä suurempi hajonta ja sitä pienemmät erot. Suomen virallinen singlelista tosiaan muuttui aivan toisenlaiseksi, kun siinä alettiin huomioida levymyynnin lisäksi lataukset. En tarkoita pelkästään fyysisten sinkkujen vähäistä myyntiä – niilläkin saattaa edelleen yltää kelpo listasijaan. Tarkoitan, että kun ulkona ei ole mitään megahittejä, tilastosta saattaa tulla käsittämättömän tasainen.

Tuoreimmalla albumilistalla ykkösen ja 20. sijan välinen myyntiero on noin 11:1, ja usein se kasvaa suuremmaksikin. Jack Whiten ja Alicia Keysin ykkössingleä Another Way to Die sen sijaan ostettiin vain 2,7 kertaa niin paljon kuin 20:nneksi rankattua Kanye Westin Love Lockdownia. Latauslistalla West on sijalla 13, eli kyllä fyysisten levyjenkin myynnillä on lopputuloksen kannalta merkitystä.

Kun vertaillaan vuoden ostetuimpia albumeita ja sinkkuja/latausbiisejä, albumisarjassa julkaisuviikon menekki on paljon ratkaisevampi. Metallican Death Magnetic on ollut Top 40:ssä yhdeksän viikkoa, mutta sen tähänastisesta kokonaispotista peräti 56 prosenttia on peräisin ekalta listalta. Sen sijaan lataushitti jyllää pitkäkestoisuudella. Yksi suurimmista on Chisun Mun koti ei oo täällä, jonka paras yksittäinen myyntiviikko muodosti vain 7,2 prosenttia kokonaispotista.

Terkkuja tulevaisuudesta

Joskus yhteen lauseeseen kiteytyy niin paljon niin monesta asiasta, että se kannattaa toisintaa Listablogiin kokonaan lihavoituna. Lause aloitti erään artikkelin tämän päivän Helsingin Sanomien Kuiskaaja-palstalla:

”Katoliset listahirmut eli The Priests ovat keränneet kosolti julkisuutta jo paljon ennen ensilevynsä ilmestymistä.”

Maallikkoakin luulisi kummastuttavan, miten joku voi olla listahirmu ilman ainoatakaan julkaistua levyä. Tai sitten ihmiset on hämmennetty jatkuvilla ”myi kultaa ennen ilmestymistä” -uutisilla niin, että tyhjästä listoille nousukin tuntuu mahdolliselta. Mutta miten määritellään ”listahirmu”? Onko ykkössija riittävän hirmuinen, vai vaaditaanko titteliin esimerkiksi ennätyspitkää mukanaoloa, mikä tekisi uutisesta vieläkin absurdimman?

Ja mitä muuta The Priestsin tähän asti keräämä julkisuus on kuin huonosti suodattunutta levy-yhtiön yli-innokasta spämmäämistä? Ensi viikolla ilmestyvä albumi saattaa antaa katetta hypetykselle, mutta se on sen ajan asia. Jos The Priests floppaa myötäpuhurista huolimatta, myöntävätkö Kuiskaaja ja muut markkinakoneiston etäispesäkkeet kuplaan tempautumisensa? Näkisi vain.

No, todennäköisesti The Priests menestyy jotenkuten, ja silloinhan kaikki on hyvin. Totuus kerrottiin vain hieman etuajassa, me kun oma-aloitteisesti aistitaan nämä ”heikot signaalit” ja muut katutason värähtelyt. Vähän niin kuin ennenaikainen kuolinilmoitus – mitä väliä, tapahtuuhan se kuitenkin joskus.

Äidistä, tyttärestä

Sijalla 25 debytoinut Maria Lundin Ajan sävel muistuttaa tapauksena alkuvuoden Top 10 -menestystä, Milanan albumia Laulumme. Tamara Lundin ja Laila Kinnusen tyttäret nousivat lista-artisteiksi vasta legendaaristen äitiensä kuoleman jälkeen – coverlevyillä. Milana esitti pelkkää Lailan tunnetuksi tekemää materiaalia, Marian skaala on laajempi.

Kyseessä lienevät ainoat albumilistallamme havaitut äiti-tytärparit. Mitään vastaavaa löytääkseni piti raapia aika pohjalta: sinkkulistallamme 1966 käyneen The Mamas & The Papasin Michelle Phillips synnytti Wilson Phillips -yhtyeessä 1992 pariin visiittiin yltäneen Chynna Phillipsin. Äiti-poikayhdistelmiä en keksinyt yhtään. Ehdotuksia vastaanotetaan. Tai ennustuksia, kenen laulajattaren jälkikasvu seuraavana ryhtyy hitintekijäksi? Tai toisinpäin – jos vaikkapa Kirsi Kunnas tekisi levyn...

Ykkösenäkin voi kuolla

Vaikka vuoden vähenevät viikot tietävät levymyynnille muutoinkin tasaista nousua, isänpäivä piirtää käyrään vielä lisäpiikin. Vesa-Matti Loirin Kasari melkein tuplasi viikkomyyntinsä – mikä olikin tarpeen ykkössijan säilyttämiseksi. Kasari kukisti Kuution suhdeluvuin 11,99 vastaan 11,81. Voisi kuvitella, että ei-niin-isänpäivämyönteinen Apulanta olisi etulyöntiasemassa seuraavalla listalla, mutta yleensä toisen listaviikon myyntipudotus on suurempi kuin kolmannen. Idols ja muut uutuudet tietysti panevat hanttiin.

Apiksen ja CMX:n debyyttisijat (2 ja 9) pistävät jossittelemaan, olisiko kesähitti Paha ihminen ja Tuuliajolla-hymni Vapaus johtaa kansaa pitänyt sittenkin laittaa levyille mukaan. Joka tapauksessa yhtyeillä on nyt 13 ja 12 Top 10 -albumia. Apulannan yhdeksän ykkössijaa ei suinkaan ole Suomen ennätys, kuten bändin tiedote antoi ymmärtää – Eppu Normaali omistaa niitä kolmetoista (ja Madonnakin kymmenen, jos ulkomaiset lasketaan).

Radioiden tyystin hyljeksimä Jack White & Alicia Keys -duetto Another Way to Die on eka Suomen singlelistan ykköseksi noussut alkuperäinen Bond-tunnari – tarkoittaa sitä, että Guns N’ Rosesin Live and Let Die -cover jätetään huomiotta. Reverend Bizarre nousi jo kolmannen kerran tänä vuonna kärkikymmenikköön kimppasinglellä. Kyytiläisiksi ovat päässeet Rättö ja Lehtisalo (sija 4), Electric Wizard (8) ja tuoreimpana Mr. Velcro Fastener (5).

Iisakin kirkko

Pitkäjänteisyys on keskittymiskyvyttömässä maailmassamme aina vain suhteellisempi käsite, mutta onneksi joku kykenee laajentamaan tätä käsitettä myös sieltä toisesta päästä. Se joku on aiemminkin blogiensa seikkaperäisyydellä hämmästyttänyt Marcello Carlin. Then Play Long analysoi kerran viikossa juurta jaksain Britannian albumilistan ykköseksi yltäneitä levyjä vuodesta 1956 alkaen.

Then Play Long ei ole lista-aiheinen blogi muutoin kuin valikointikriteereiltään, mutta hankkeen laajuuden kuvailemiseen tarvitaan tilastotietoa. Jos se etenee viikko per levy -vauhdilla, Carlin ehtii tämänviikkoisen ykkösen, Girls Aloudin Out of Controlin kimppuun joskus keväällä 2025. Ja siihen mennessähän uusia kärkilevyjä lienee kertynyt lähes toinen mokoma (nyt niitä on 858).

Blogi saa nykyisyyttä kiinni vain silloin, kun albumi viihtyy ykkösenä pitempään kuin yhden viikon, eli vilkkaimpina aikoina tuskin lainkaan. Tänä vuonna vain kaksi albumia on kerännyt Britanniassa enemmän kuin kaksi listaykkösviikkoa, Coldplayn Viva la Vida (6) ja Duffyn Rockferry (5). Then Play Long on siis käytännössä ikuisuusprojekti – mikäli maailma pysyy sellaisena, että siinä on tarvetta albumilistoille.

Paras voittaa kaikki muut

Stock Aitken Watermanin suoltamille 1980-luvun hiteille on ennustettu jonkinlaista revivalia jo kauan, mutta perinteiset väylät ovat sitkeästi pitäneet niille portin kiinni. Näkyvyys on haettu uusien ilmiöiden kautta. Toissavuonna trion (ja kenties kenen tahansa) hienoin tuotos, Dead or Aliven You Spin Me Round (1985) palasi brittilistan viitoseksi laulaja Pete Burnsin keimailtua Celebrity Big Brotherissa, ja sitten alkoi Rick Rolling.

Nettikujeilu alkoi johdattaa pahaa-aavistamattomia surffaajia You Tuben videosivuille Rick Astleyn Never Gonna Give You Up -hitin ääreen. Singlehän komeili muun muassa USA:n, Britannian ja Suomen ykkösenä runsaat 20 vuotta sitten, mutta esittäjä katosi kuvioista vuoden 1991 soulhenkisen comeback-yrityksen jälkeen. Videolle voi omalla nimellään laskea tuubistosta lähes 30 miljoonaa katselukertaa – siihen salanimet päälle.

Jo viime keväänä hämmennys alkoi kohota, kun biisi masinoitiin baseballjoukkue New York Metsin tunnussäveläänestyksen voittajaksi. Tähänastisena huippuna Astley julistettiin eilen MTV Europen palkintogaalassa kaikkien aikojen parhaaksi esiintyjäksi. Erittäin tervetullut opetus noiden ummehtuneiden, degeneroituneiden ja salamyhkäisten ”katsojaäänestysten” järjestäjille.

Äänestystuloksen logistiset yksityiskohdat tuntuvat olevan hämärän peitossa, ja Helsingin Sanomien nettisivujen surkuhupaisasti huitaistua uutista korjailtiin useaan kertaan. Edelleen siinä komeilee ennenkin pop-uutisissa hämmästyttänyt järjenjuoksun kukkanen. Kun kerrotaan, että joku on valittu maailman tai kaikkien aikojen parhaaksi, niin miksi pitää luetella, kuka jäi voittajan taakse? Jos on parempi kuin kaikki muut, niin taakse jäävät kaikki muut!

Kadonneen ykkösen jäljillä

Kesällä 1999 Ylen kokoamaan viralliseen singlelistaan haettiin substanssia yhdistämällä myyntitietoihin neljän radioaseman (Radio Suomi, Radiomafia, Radio Nova ja Radio Extrem) soittomäärät. Sen ohessa julkaistiin erikoisliikkeiden myyntiin perustuvaa listaa, ja ei-julkiseen jakeluun pääsi myös varsinaisen pelkän myynnin pohjalta koottu tilasto. En viitsi enää kommentoida tuota ratkaisua, mutta kesällä 2000 ilmoitettiin, että tämä ”kokeilu” lopetetaan ja virallinen singlelista vastedes mittaa vain myyntiä. Nykyisin siis myös latausmyyntiä.

Sinänsä lyhyt ja ehkä merkityksettömältäkin tuntuva ajanjakso kummittelee yhä siellä täällä. Esimerkiksi Apulannan nettisivuilla juhlittiin Kuutio-albumin ilmestymisen yhteydessä sitä, että bändi on ennätyksellisesti saanut 18 singleä Suomen virallisen listan ykköseksi. Tämän tiedon voi todentaa Ylen ja Finnishchartsin nettiarkistoista. Mutta minun teksteistäni ja ehkä muualtakin on voinut saada kuvan, että niitä olisi yksi enemmän. Miksi?

Huhtikuussa 2000 Ylen listajärjestelmä mittasi viikon myydyimmäksi sinkuksi Apulanta-äänitteen Ei yhtään todistajaa. Kun summiin lisättiin radiosoittotiedot, se kuitenkin putosi yhteistuloksissa kolmossijalle. Systeemin osoittauduttua väliaikaiseksi olin ja olen sitä mieltä, että aikakirjoihin on yhteismitallisuuden ja monen muun hyveen nimissä merkittävä pelkällä singlemyynnillä ansaittu numero eli yksi. Toimin tietenkin samoin kaikkien muidenkin levyjen kohdalla. Niinpä esimerkiksi Sisältää hitin -kirjan mukaan Ei yhtään todistajaa oli Suomen singlemyyntilistan ykkönen, koska se oli.

Maailma on tunnetusti väärällään ihmisiä, joiden mielestä mitään ”virallista” ei pitäisi kyseenalaistaa. Toisaalta monilla muilla alueilla on hyväksyttävää ja suotavaa, että historiankirjoitusta voidaan muuttaa ja täydentää, kun nähdään metsä puilta ja saadaan uutta tietoa. Konkreettisimmin vanhoja tulosluetteloita on jouduttu viime aikoina päivittämään doping-skandaalien ryvettämissä urheilulajeissa.

Ylen virallisia listoja on silloin tällöin rukattu juuri ennen julkistamista, kun jokin sisä- tai ulkopuolinen taho on bongannut niissä virheitä. Miksei myös julkistamisen jälkeen? On sellaista tapahtunut suuremmissakin piireissä, jopa USA:n myyntitietoja kokoavassa Soundscanissä.

Toki hyväksyn täysin, että Apulannan ennätysnumeroksi kirjataan 18. Mutta huomauttaisin samaisen tiedotteen laatijaa siitä, että Teit meistä kauniin ei suinkaan ole kaikkien aikojen kauimmin singlelistalla viihtynyt kappale (35 viikkoa). Samaan 35:een ylsi juuri eilen Lasten liikennelaulu -ep, ja kestävämpiäkin piisaa – nämä pelkästään Yle-listahistorian ajoilta: Nightwishin Over the Hills and Far Away (49), Daruden Sandstorm (42), The Prodigyn Firestarter (37) ja HIMin Join Me (37). Toisaalta Teit meistä kauniin oli koko tuon ajan Top 10:ssä, koska singlelista oli tuolloin (ennen radiopistelaajennusta) vain 10 nimikkeen mittainen.

Apulanta-ykkösiä laskiessa voi päätyä outoon summaan myös, jos käyttää lähteenä opusta Suomi soi 4 – Suuri suomalainen listakirja. Siellä sen viikon kohdalla (12.10.1997), jolloin Mitä vaan kävi kärjessä, on virheellisesti seuraavan viikon lista. Tätä on vaikea hoksata, koska kirjaan ei ole merkitty edellisen viikon sijoituksia.

Kiertoilmatuuletus

18 uutuuden ryöpsäys Top 40 -listalle aiheuttaa väkisinkin lieveilmiöitä. Esimerkiksi kaikki levyt edellisen tilaston sijan 25 alapuolelta lakaistiin ulos, eikä mikään yksittäinen äänite yltänyt kovinkaan pysäyttäviin myyntilukemiin. Vesa-Matti Loiri sentään tipautti AC/DC:n täpärähkösti kärjestä, ja Top 10:ssä nähtiin kuusi debyyttiä. Loiri on netonnut viiden vuoden sisällä neljä ykkösalbumia ja yhden kakkosen pelkillä coverbiiseillä.

Dingo (22) jäi selvästi oman tribuuttilevynsä (8) taakse, ja varsin matalalla näyttäytyy Pink (20). Funhousea edeltänyt pitkäsoitto debytoi sekin vasta 19:ntenä, mutta silloin taustalla oli flopannut kolmosalbumi, ja jatkuvien hittien myötä I’m Not Dead eteni pronssikorokkeelle. Anastacia on levy-yhtiön vaihdon jälkeen aikamoisessa vastatuulessa yltäen vain sijalle 30 – radiossa vähän aikaa soinut I Can Feel Youkin katosi jo rotaatiosta.

Singlelistan korkeimmat uutuudet ovat covereita kotimaisista hiteistä ja pistivät oitis alkuperäisiä paremmiksi. Hanoi Rocksin Dead by X-mas (1981) kävi aikoinaan kuudentena, mutta hypähti nyt Big Daddy & Rockin’ Combon eli loimaalaisen K-kauppiaan Jyrki Koenkytön tulkintana ykköseksi. Don Huonot ei yltänyt listalle lainkaan Hyvää yötä ja huomenta -sinkullaan, ja tuskin Idols 2008:nkaan alkusijoitus (11) vastaa odotuksia. 50 hittiä -listalla Donkkarit rankattiin sijalle 10 vuonna 1997.

Kitara, taivas ja tähtitehdas

Tämänkertainen Idols-kierros on toinen jLl eli jälkeen Latauslistan käynnistämisen. Edellinen rundi nosti katsojien digisoittimiin listasijan arvoisesti useita biisejä – ylimmäs ylsivät Billy Joelin Piano Man (7), Vesa-Matti Loirin Lapin kesä (10) ja Juha Tapion Ohikiitävää (17), kaikki muuten eri kilpailijoiden kierrättäminä.

Tänä syksynä listaviisarin on saanut värähtämään vain Jeff Buckleyn Hallelujah, joka teki saman tempun viimevuotisenkin Idolsin yhteydessä. Mutta mitä tapahtuu Eppu Normaalin levymyynnille? Kahdessa viimeisessä semifinaalissahan laulatettiin pelkästään Eppujen tuotantoa. Laitetaan vertailuksi vaikka se, että kun Britannian suurin kykykisa The X Factor otti teemakseen Michael Jacksonin, jo parhaat päivänsä nähnyt King of Pop -kokoelma loikkasi 47. sijalta 14:nneksi.

Klassikkoja lasin takaa

25 vuotta täyttänyt ja hyvät bailut järjestänyt Rumba-lehti nimesi juhlanumeronsa täytteeksi 25 klassikkoalbumia 2000-luvulta. Kasaan saatiin monipuolisehko lajitelma kaupallisia ja kaupattomia menestyksiä. Kaikki levyt olivat ulkomaisia ja näkökulma tiukasti lasin takaa katsova. Juttu olisi kipeästi kaivannut muutakin lokalisointia kuin sen huomion, että Wilcon Jesus, Etc. on Radio Helsingin koko toiminta-ajan soitetuin kappale.

Myyntilukuja käytettiin aika ajoin klassikkoaseman alleviivaukseen, ja sanomattakin oli selvää, että esimerkiksi Eminemin saavutukset oli mitattu amerikkalaisilla mittareilla – ei maailmanlaajuisilla, suomalaisista puhumattakaan. Tätä kautta hänen menestystarinansa asetettiin Jay-Z:n kanssa suunnilleen samalle viivalle, vaikka Jay-Z ei ole ikinä yltänyt Suomessa edes Top 40 -albumilistalle.

Vaikka musiikkikriitikon kenties tärkein ensiaskel on aina ollut oppia korostetusti erottamaan toisistaan äänitteen markkina-arvo ja muu merkittävyys, niin visio käy usein sumeammaksi, kun aletaan käyttää sanaa klassikko. Mediassa törmää tämän tästä erheellisiin käsityksiin, että se-ja-se klassikoksi kanonisoitu albumi nautti aikanaan myös kaupallista suursuosiota.

Marvin Gayen What’s Going On (1971) kuuluu niihin levyihin, joita toimittajan tulee ihan sidosryhmäkehityksellisten etujen nimissä kutsua klassikoksi – ja mielellään myös suurmenestykseksi. Toki se USA:ssa myi kohtalaisesti nousten kuutossijalle, mutta erään 1990-luvun artikkelin mukaan sitä oli siihen mennessä ostettu Britanniassa – tuossa klassikkolistojen luvatussa maassa – vain 25 tuhatta kappaletta. Suomen tilastoissa miestä ei ole koskaan näkynyt edes coverversioina.